lauantai 9. tammikuuta 2016

- CARPE DIEM - Tartu hetkeen - 263 - Obaman koiran kidnappaus...

CC by  Mimmi L. 
Yksi viikon puheenaiheista USA:ssa on ollut Obaman koira Bo, jonka on väitetty olleen kidnappauksen kohteena.

Eilen uutisissa kerrottiin, että Washington DC:ssa on pidätetty mies tapaukseen liittyen. Miehen väitetään matkustaneen Pohjois-Dakotasta pääkaupunkiin suorittaakseen julman tekonsa.

Bon alkuperäinen nimi oli 'Charlie', mutta muutettuaan 6-kuukautisena Obaman perheeseen tyttäret Malia ja Sasha alkoivat kutsua sitä aluksi lempinimellä Diddley, mikä viittasi 1960-luvun mustaan rock-tähteen. Diddleyn etunimi oli Bo, mistä saatiin tälle portugeesille eli portugalinvesikoiralle sen lopullinen nimi.

    *    *     *

FBI on jopa julkistanut miehen - Scott D. Stockertin  - nimen ja kotipaikan Dickinsonin esitutkinnan yhteydessä. Poliisi oli saanut jostain ilmiannon seurauksena tietää, että tällainen mies suunnitelmineen liikkui kaupungissa ja löysikin miehen hotellin ja auton, jossa oli tarvittavaa välineistöä koiran kiinniottamiseksi.

Mies ilmoitti oikeaksi nimekseen 'Jeesus Kristus', mitä tuomioistuin ei selvästikään uskonut. Jeesuksen vanhemmat olivat presidentti John F. Kennedy ja Marilyn Monroe. Miehen tarkoituksen oli yksinkertaisesti ryhtyä presidentiksi presidentin paikalle. Ja johdonmukaista oli, että tälläkin presidentillä on koira... tai jotain sellaista.

Sitä paitsi Obamilla on tällä hetkellä peräti kaksi portugeesia, joista jälkimmäisen perheelle lahjoitti senaattori Ted Kennedy.

     *     *     *

Stockert vapautettiin perjantaina, mutta nilkkaan kytkettiin seurantalaite.

Linkki:

The Associated Press (‏@AP). Twitter 09.01.2016:
Man who allegedly went to DC to kidnap Obamas' dog arrested: http://apne.ws/1ZSLXu9 

Man who allegedly went to DC to kidnap Obamas' dog arrested. By Jessica Gresko. AP 08.01.2016

BuzzFeed News ‏(@BuzzFeedNews). Twitter 09.01.2016:
Man Arrested In D.C. Allegedly Planned To Kidnap President Obama’s Dog http://www.buzzfeed.com/salvadorhernandez/man-arrested-in-dc-allegedly-planned-to-kidnap-president-oba?bftwnews&utm_term=4ldqpgc#4ldqpgc … 

Man Arrested In D.C. Allegedly Planned To Kidnap President Obama’s Dog. By Salvador Hernandez
BuzzFeed News 09.01.2016
"Police were warned that a North Dakota man planned to take the Obama family dog. He was arrested in Washington D.C. on weapons charges Wednesday."

Bo (dog). Wikipedia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti