keskiviikko 27. tammikuuta 2016

- CARPE DIEM - Tartu hetkeen - 289 - ei mikään hannu hanhi

CC by  Mimmi L. 
Olen ikäni ollut varsin huono-onninen. Jos joku voi mennä pieleen, niin myös tapahtuu. Eli ainakin minun kohdallani Murphyn laki valitettavasti turhan usein pitää paikkansa.

Sattuneesta syystä en ole koskaan esimerkiksi harrastanut rahapelejä. Edesmenneellä isoäidilläni oli tapana lotota lastenlastensa puolesta. Ja minä en tietysti koskaan voittanut mitään. Ei ollut lähelläkään, vaikka hän harrasti sitä vuosikausia.

Eilen olin taas vaihteeksi iltavuorossa. Jostain ihmeen syystä jätin reppuni työpaikalle, mitä ei tavallisesti tapahdu. Senhän heittää lähtiessään automaattisesti harteilleen, mutta ei eilen.

Eikä ollut yllätys, että keli oli vallan karmea, mutta - en vain aja säässä kuin säässä - vaan myös kelillä kuin kelillä polkupyörää ja harvoin kaadun. Paitsi viime syksynä kerran ja eilen toisen kerran.

     *     *     *

Ajoin Paasikiven-Kekkosentietä sillan yli ja koukkasin Valintatalon kulmalta Parkkitalon takaa. Katu ei ollut valaistu joten en osannut varautua pahimpaan. Eikä sitä katua tietysti myöskään ollut hiekoitettu. Kadun kallistus oli myös pielessä eli pyöräilijällä ei ollut mitään toivoa pysyä pystyssä.

Muistan että ehdin ajatella, että tämä näyttää pahalta ja sitten olin jo selälläni jäässä. Hetkeen en saanut ilmaa, mitä ei ollut ennen tapahtunut. Ajattelin että tässäkö tämä nyt on. Jälkikäteen tajusin että jos minulla olisi ollut se reppu selässä, niin kuin tavallisesti, se olisi vaimentanut iskua.

No, onni onnettomuudessa. Aluksi luulin että vähintäänkin kylkiluita oli murtunut tai poikki. Vähitellen yön aikana selvisi, että olin vain vähän venäyttänyt selkääni. Eikä iholla näkynyt mitään jälkiä. Tuskin tulee edes mustelmaa. Kummallista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti