keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Wright: "Anna Karenina" (2012)


Aristokraatti Anna Karenina aloittaa 1800-luvun lopun Pietarin seurapiireissä suhteen kreivi Aleksei Vronskin kanssa, joka muuttaa naimisissa olevan naisen elämän. (IMDb)

"Anna Karenina" (2012) on Leo Tolstoin samannimiseen klassikkoromaaniin perustuva englantilais-ranskalainen draamaelokuva. Sen on ohjannut Joe Wright ja käsikirjoittanut Tom Stoppard

Elokuva voitti parhaan puvustuksen Oscar-palkinnon ja oli myös ehdolla myös parhaasta musiikista, lavastuksesta ja kuvauksesta. (Wikipedia)

     *     *     *

TÄNÄÄN TV1 KLO 21:00

     *      *      *

Hyvin, hyvin kauniisti kuvattu elokuva. Oscarin arvoisesti. Lisäksi klassikkotarinan dramatisointi on omaa luokkaansa. Käsikirjoittaja on keskittynyt olennaisten kohtien visuaalisesti tarkkaan, tunteisiin vetoavaan kuvaamiseen. Alkuperäinen tarina on ehkä pirstottu, mutta adaptaatio ei ole epäonnistunut.

Kiinnostavaa on, että Annan ja Aleksein tarinan rinnalla on kerrottu myös Kittyn ja Konstatintinin tarinaa, jotka ovat törmäytetty toisiinsa. Kaksi erilaista rakkaustarinaa.

       *     *     *

En ole koskaan kovasti pitänyt Annan enkä Vronskin hahmoista, en tälläkään kertaan. Monista muista senkin edestä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti