maanantai 1. helmikuuta 2016

- CARPE DIEM - Tartu hetkeen - 294- ... eikä ainakaan mikään Teräsmies. Osa 6

CC by  Mimmi L. 
Huh. Vihdoinkin koneen äärellä. Ja hengissä.


Eihän minulla tietysti ole mitään maailmoita mullistavaa tälläkään kertaa kerrottavanani, mutta en ole koskaan kokenut sellaista kipua kuin tänään klo 10:stä klo 15:13:een asti.

Olen ehtinyt miettiä, mistä kaikki oikein lähti liikkeelle ja minulla on - yllätys, yllätys - ainakin yksi salaliittoteoria siitä, miten kaikki oikein tapahtui.

Periaatteessa kyse oli hyvin arkisesta mutta ei ihan tavallisesta tapahtumasta. Saattoi nimittäin olla, että on lähinnä hyvää tuuria, että olen hengissä. Ns. yleistulehduksen vaara oli enemmän kuin lähellä ja se lähti liikkeelle erittäin tulehtuneesta mutta pitkään oireettomasta hampaasta.

     *    *    *

Mietin jo lähtiessäni töihin, pitäisikö minun ottaa yhteyttä päivystykseen, mutta lääkitys, joka minulla oli kipeän selän ja murtune(id)en kylkiluun takia peitti pahimman. Vasta kun särkylääkkeiden vaikutus hälveni, totuus paljastui. Aivan helvetillinen tuska, johon eivät enää vaikuttanut mitkään lääkkeet.

Huonoksi onnekseni terveyskeskuksen päivystysaika oli mennyt umpeen, mutta päätin kuitenkin vielä yrittää ja sitkeä yritys palkittiin. Pääsin päivystykseen kaupungin toiselle laidalle, mutta vasta tuntien päästä.

Ja koska töissä olin, tein kaikkea sitä mitä muutenkin. Oli pari tuntia tiskillä ja hoidin päivän kaukopalvelutilaukset sekä mietin hieman jopa ensi syksylle kaavailemaani draamaprojektia sekä kahden 7-ryhmän ensi viikon tietovinkkausta. Sainpahan ainakin ajatukset pois koko ajan pahenevasta kivusta.

    *     *     *

Olo alkoi olla sanalla sanoen absurdi. Tuntui että en lopulta hallinnut kunnolla mieltäni ja sanoinkin, että ei pidä ihmetellä, jos alan käyttäytyä vielä omituisemmin kuin tavallisesti. Hieman ennen töistä lähtemistäni istuuduin työhuoneeni tuoliin ja painoin pään pöytää vasten. "En kestä enää! En pysty nousemaan tästä ylös." Hetken aikaa epäilin, että saatan menettää tajuntani, mutta sitten, koska pakko oli, skarppasin.

Nousin ja lähdin.

    *     *     *

Teoriani on aika ontuva, mutta olkoon. Jostain syystä hampaan juureen oli päässyt jotain, mikä ei sinne kuulu. Vähitellen tulehdus oli levinnyt leukaluuhun saakka. Venäläinen hammaslääkäri jolla kävin päivystyksessä hätkähti, miten pahaksi tilanne oli äitynyt. Hän ei niinkään sanonut mitään, mutta se näkyi hänen ilmeestään - ja mädän haju lehahti nenääni. Yök.

Syy ei ollut hoitohenkilökunnassa vaan siinä, millä tavoin kunnallisen terveydenhuollon asiakkaita ylipäätään kohdellaan. Taso on koko ajan laskenut, vaikka esim. lääkärit ovat ammattinsa osaavia.

Aikaa tehdä töitä on aina vain vähemmän, työtahti on äärimmäisen kova ja paineet liiallisia. Paineessa virheitä syntyy kenelle tahansa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti