tiistai 9. helmikuuta 2016

Koivulaakso ym. "Äärioikeisto Suomessa" (2012)


"Äärioikeisto Suomessa" (2012) on kirja suomalaisesta äärioikeistosta. Kirjan kirjoittajat ovat vasemmistonuorten puheenjohtaja Li Andersson, toimittaja Mikael Brunila sekä vasemmistoliiton kunnallisvaltuutettu Dan Koivulaakso.

Teoksessä käsitellään suomalaisia äärioikeistolaisia sekä oikeistopopulistisia liikkeitä sekä puolueita ja niiden eurooppalaisesta äärioikeistosta saamia vaikutteita. Kirja sisältää myös katsauksen Euroopan sodanjälkeisen äärioikeiston historiaan. Teos on ensimmäinen laaja kokonaisesitys nykyajan suomalaisesta äärioikeistolaisesta toiminnasta. (Wikipedia)

    *      *     *

Kirja vaikuttaa varsin perusteelliselta, esseistiseltä esitykseltä aiheeseensa.

Päällimmäisenä mieleeni tulee silmäilyn jälkeen sellainen helposti unohtuva, mutta itsestäänselvä asia, että äärioikeistonkin juuret ovat tämän hetken ainoassa oikeistopuolueessa Kokoomuksessa, josta myös presidentti Sauli Niinistö on tietysti lähtöisin. Joten ei ole yllätys eikä ihme että hän tuntee sielujen sympatiaa - näin väitän - Suomen Sisun ja Suomen vastarintaliikkeen kaltaisia järjestöjä kohtaan, joiden hengessä hän on selvästi kirjoittanut kohupuheensa valtiopäivien avajaisiin.

Kirjan kirjoittajat korostamistaan korostavat sitä, miten Perussuomalaisista SMP:n ja IKL:n kautta juontuu nykyinen äärioikeistolaisuus, mikä ei tietysti pidä niin yksioikoisesti paikkaansa kuin Dan Koivulaakso ym. väittävät. Entisistä puolueista väki virtasi myös muihin puolueisiin kuin Perussuomalaisiin, ennen muuta Kokoomukseen. Eivätkä äärioikeistolaiset tarkalleen ottaen useinkaan edes perusta mistään puolueista vaan väkivallasta.

Lisäksi on muistettava että yhteiskunnassa on muitakin perinteisesti varsin oikeistolaisia toimijoita, jotka ovat osa valtiokoneistoa eli armeija ja poliisi, joilla on väkivallan monopoli.

    *     *     *

Oikeistodiktatuureissa, mikä tänä päivänäkin selvästi on mahdollinen, armeija kenraaleineen kaappaa vallan, mahdollisesti ihan verettömästi vedoten esim. kansainvälis-poliittiseen tilanteeseen ja Venäjän uhkaan. Tietysti poikkeustila on mahdollista julistaa näennäisen laillisestikin, minkä jälkeen kansalaisia voi kohdella tykinruokana.

Presidenttikeskeisessä järjestelmässä, jossa presidentti on mm. armeijan ylipäällikkö, muutos tilanteesta toiseen on voidaan tehdä varsin huomaamatta ja kitkattomasti. Kansalaiset tuskin ehtivät tajuta, millaiseen tilanteeseen maa on hetkessä ajautunut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti