tiistai 9. helmikuuta 2016

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 702 "Persu puolustusministeri. Osa 3"


Suomessa pelataan kummallisia pelejä, joissa mukaan on otettu myös menneisyyden haamut.Yksi tällainen haamu on Lapuan Liikkeen johtajan Vihtori Kosolan haamu.

Ilta-Sanomissa oli tänään juttu ei-mistään. Todellakin. Siinä ei ollut mitään uutta, ei uutista, mitään sellaista mitä uutiselta voisi odottaa, jollei uutisena pidä sitä, että puolustusministeri Jussi Niinistö diggaa Lapuan liikettä. Mutta hänhän onkin persu, Sotakorkeakoulun dosentti ja puolustusministeri.

      *    *    *

Toinen Ilta-Sanomien tiedonhyvä oli se, että Jussi Niinistö kirjoitti vuonna 2003, siis 12- 13 vuotta sitten kirjan "Lapuan liike".

Kolmas tulevaisuuteen sijoittuja tiedonhippu oli se, että kolme historiantutkijaa on julkaisemassa kirjan "Suomalaiset fasistit" (2016) myöhemmin tällä viikolla.

     *     *      *

Ja koko toimittaja Seppo Varjuksen kirjoitus oli selvästi saanut alkunsa näistä kolmesta historiantutkijasta, jotka arvostelivat Niinistön kirjaa.

Ja lukijan tehtävänä ilmeisesti oli päätellä, että heidän oma kirjansa tulisi olemaan toisenlainen ja se jollain tavoin ehkä haastaisi Niinistön ja aiemman Lapuan Liikkeestä tehdyn historiankirjoituksen.

     *     *     *

No, tiedä häntä mitä tästä vielä tulee. Millainen kirja lähipäivinä ilmestyy? Joka tapauksessa tein siitä varauksen kirjastossa. Kirja kun oli tilattu ennakkoon, ostettu sika säkissä.

Linkki:

Ilman terrorismia ei olisi itsenäistä Suomea. By historioitsija Teemu Keskisarja. Pimeä Historia. Yle TV1 23.12.2015

Kova syytös terrorin ihannoinnista. By Seppo Varjus Ilta-Sanomat 09.02.2016

Jussi Niinistö. 2003. Lapuan Liike. Kuvahistoria kansannoususta 1929-1932.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti