tiistai 26. huhtikuuta 2016

- CARPE DIEM - Tartu hetkeen - 327 - kristittyjen sairas maailma -

CC by  Mimmi L. 
Hetki sitten Yle Teemalta tullut BBC:n 3-osaisen "Seksi ja länsimaat" -dokumenttisarjan 1. osa toi yhdestä näkökulmasta esiin kristinuskon jo lähtökohtaisesti varsin perverssin tavan suhtautua elämään.

Pienen uskonnollisen kulttiyhteisön opit alkoivat 300 -luvulla lähinnä onnekkaan sattuman ansiosta levitä kaikkialle Eurooppaan hallitsevan ensin eliitin keskuudessa.

Suomalaisten onneksi - ja onnettomuudeksi kansakoululaitoksen perustamisen jälkeen - opit levisivät aluksi varsin hitaasti syrjäisille seuduille.

Kristinuskon on liittynyt aina voimakas seksuaalikielteisyys ja kaikenlaisen varsinkin lasten ja nuorten seksuaalisuuden kontrollointi ja tuomitseminen.

     *    *     *

Yksin kummallisimpia ajatuksia on ollut, miten masturbaatiota ja homoseksuaalisuutta on vastustettu ns. homonculus -ajatuksella. Tämä tarkoittaa sitä että mies spermassa siirtää 'pikku  miehiä' ja naisia naiseen. Eikä tällaista arvokasta tavaraa tule tuhlata.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti