maanantai 30. toukokuuta 2016

- CARPE DIEM - Tartu hetkeen - 334 - kesästä ja lomasta ja sen sellaisesta -

CC by  Mimmi L. 
Kulunut toukokuu on ollut harvinaisen aktiivista aikaa. Olen esim. päivittäin uinut 1/2 -1 km läheisessä Katumajärvessä tai uimahallissa, mikä on tehnyt päivät vireisiksi aamusta iltaan. Tosin viileässä vedessä uimisessa on kääntöpuolensakin. Toissapäivänä huomasin, että jalkani olivat muuttuneet pökkelöiksi. Lihakset olivat kivikovat. Onneksi paikalla ollut ystävällinen henkilö kehotti minua menemään lattialle, ja hän jaloillaan murjoi - ei kun hieroi - lihakset taas jauhelihaksi.

Vaikka joka kertaa järveen mennessä lämmittelin, kävi niin kuin kävi. Aiemmin en ole huomannut tällaista ilmiötä, mutta aiemmin en myöskään ollut liikkunut näin paljon vetisessä elementissä tähän aikaan vuodesta tai muutenkaan.

      *     *     *

Uintireissuilta muutaman minuutin kävelymatkan päässä olevaan rantaan voisi kertoa koko joukon tarinoita. Melkein aina tapahtuu jotain. Muutama päivä sitten menin auringonlaskun aikaan iltauinnille. Laiturin päässä oli kaksi venäläisnuorta, joista toinen onki 8-metrisellä ongellaan, eikä selvästi ollut saanut muuta kuin yhden särjen, joka lojui vedessä maha pystyssä. Lokit eivät olleet ehtineet tai uskaltaneet käydä hakemassa kalaa.

Toinen poika istui laiturille kiskotulla puistonpenkillä nautiskellen älypuhelimensa ja eväskassinsa kanssa ja keskittyi enemmän musiikinkuunteluun ja syömiseen kuin onkimiseen. Itseasiassa toisella pojalla ei edes ollut onkea vaan hän viihdytti itseään kommentoimalla kaverinsa onnetonta onkimista.

Menin onkijan vierestä veteen ja uin muutaman metrin päästä hänen kohostaan - ja katso koho alkoi heti väpättää. Ja poika sai toistamiseen sintin. Kun palasin takaisin - uin vähän kauemmaksi -, koho alkoi taas painua uppeluksiaan, ja poika sai taas kalan. Suomea hyvin puhuva poika, joka istui penkillä vaikutti hyvin viihdyttyneeltä.

Lepäsin hetken aikaa laiturin portailla ja tein saman reissun toistamiseen ja sama kuvio toistui.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti