perjantai 10. kesäkuuta 2016

Lotjanu: "Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen" (1975)


Värikäs, musiikintäyteinen sensuelli melodraama, joka perustuu Maxim Gorkin varhaisiin novelleihin, kertoo kohtalokkaan rakkaustarinan kauniin ja kapinallisen nuoren naisen Radan ja komean hevosvarkaan Zobarin välillä. Tarina on sijoitettu 1900-luvun Bessarabiaan, joka nykyään on osa Moldovaa. (IMDb)

"Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen" (1975) on neuvostoliittolainen draamaelokuva, jonka ohjasi Emil Lotjanu. Elokuvan tarina sijoittuu 1900-luvun alun Bessarabiaan ja kertoo mustalaistyttö Raddan ja hevosvaras Zobarin dramaattisen rakkaustarinan. Tarina perustuu Maksim Gorkin novelliin ”Makar Tšudra” (1892).

Elokuva oli vuonna 1976 Neuvostoliiton katsotuin elokuva (64,9 miljoonaa myytyä lippua). Elokuvan tarinaan ja musiikkiin perustuen on tehty Suomessa myös suosittuja musiikkiteatterinäytelmiä, muun muassa Jyväskylän kaupunginteatterissa (1988), Lappeenrannan kaupunginteatterissa (1997), Porvoon kesäteatterissa ja Lohjan teatterissa (2013). (Wikipedia)

     *     *     *

TÄNÄÄN YLE TEEMA KLO 21:00

     *     *     *

Jos neuvostoliittolainen elokuva olisi 1970-luvulla voinut päästä Oscar-ehdokkaaksi, "Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen" (1975) olisi ehdottomasti ollut sellainen. Elokuva tuo esiin myös häivähdyksen 1900-luvun alun venäläisestä avantgardismista, joka Stalinin aikana valitettavasti tapettiin niin kuin monet taiteentekijätkin.

Tällainen elokuva on aina ajankohtainen, ja se tuo mieleen Suomen romanit ja miten valtaväestö heihin on suhtautunut - ja millaisia romanit itse ovat historiansa aikana olleet.

Romanien kohtalona on ollut sulautuminen rahvaaseen siinä määrin kuin se on ollut mahdollista. Suomessa se on merkinnyt sitä, että heidän 1500 -luvulla oli pakkoa vihdoin kääntyä kristityiksi, millä he oikeuttivat olemassaolonsa ja saivat olla rauhassa vainoajiltaan.

Varastelun sijaan mustalaiset ovat opetelleet itselleen sopivia porvarillisia ammatteja, ja luonteva valinta on ollut ryhtyä esim. hevosvarkaista hevoskauppiaiksi. Hyppy ammatista toiseen ei ollut suuren suuri. Yrittäminenhän on vielä 2000-luvun maailmassa suurimmaksi osaksi työntekijöiden riistämistä ja ansiotonta ansaitsemista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti