maanantai 6. kesäkuuta 2016

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 717 "Guy de Maupassant: Hylky"


Päivälehti julkaisi 23.8.1890 Guy de Maupassantin novellin 'Hylkylaiva', jonka kääntäjää ei mainittu.

Seuraavan kerran novelli ilmestyi kirjoihin ja kansiin Arvi Nuormaan kääntämänä vasta vuonna 1945, jolloin se ilmestyi "Alaston ihminen" -teoksessa. Viimeisin Reino Hakamiehen käännös löytyy vuoden 1960 "Valituista teoksista", joka näkyy liikkuvan vielä antikvariaateissa ja niiden verkkokaupoissa.

    *     *     *

Novellissa kerrotaan, miten 30-vuotias ranskalainen vakuutustarkastaja Georges Garin jäi neljän englantilaisen kanssa jumiin Rénin hiekkasärkille haaksirikkoutuneeseen 'Maria Josef' -laivaan.

Keskeinen osa kuvausta on Garinin eroottisten tunteiden kuvaaminen. Kolme englantilaisista on teini-ikäisiä tyttöjä, joista vanhimpaan hän iskee silmänsä ja alkaa fantasioida tytöstä. Guy de Maupassant tyylilleen uskollisena ei kerro kaikkea, mitä miehen mielessä liikkuu, mutta sitä ei ole lukijan vaikea lähes humoristisesti kuvattujen tapahtumien perusteella päätellä.

    *    *    *

Toisin kuin 'haaksirikkoiset' olettavat heidät pelastetaan hiekkasärkiltä, mikä on Georges Garinille pettymys, sillä hän olisi halunnut kuolla tytön syleilyssä - jonka syliin hän laivan liikahduttua vahingossa joutuu - ja alkaa kiihkeästi suudella tyttöä. Ennen kuin tajuaa, että loppu ei tullutkaan.

Ennen pelastumista miehen ajatukset alkavat harhailla. Hän on ajankuluksi kehottanut tyttöä laulamaan jotain englantilaista ja tyttö laulaa. Georgesin mielessä 18-vuotias tyttö assosioituu merenneitoon, seireeniin, joka houkuttelee ohitsekulkevia laivoja. Ja miehen hämmästykseksi hetken kuluttua laiva tuleekin hakemaan heitä!

Kaunis tarina merenneidosta murenee - ja vakuutustarkastaja joutuu palaamaan karuun arkeen ja on suorastaan pettynyt pelastumisestaan.

     *     *     *

Lainaan vuosien 1890 ja 1960 käännöksistä kappaleen, jossa ollaan Georges Garinin pään sisällä, jolloin hän on varma kuolemastaan, jota ei koskaan tule:

Vuoden 1890 versio:

"Meri nousi, piesten hylkylaivaamme. En enään ajatellut muuta, kuin tätä ääntä. Ja ajattelin vedenneitoja. Jos vene olisi kulkenut ohitsemme, mitähän olisi silloin sen väki arvellut? Sokeltunut mielikuvitukseni antautui tähän unelmaan. Vedenneidot. Eikö tämä merentytär todellakin ollut vedenneito, joka oli viekoitellut minua jäämään tähän hajonneeseen laivaan, ja joka pian oli katoava aaltoihin kerallani?"

Vuoden 1960 käännös:

"Meri kävi myrskyisämmäksi ja hakkasi jo hylkyämme. Mutta minä ajattelin enää vain tätä ääntä. Ja ajattelin myös seireenejä. Jos joku laiva olisi kulkenut läheltä ohitsemme, mitähän merimiehet olisivat ajatelleet? Huolestunut mieleni eksyi satujen maailmaan! Seireeni! Eikö tosiaankin ollut seireeni tämä merestä ilmestynyt tyttö, joka oli saanut minut jäämään tähän madonsyömään laivaan ja joka kohta yhdessä minun kanssani häviäisi aaltoihin."

Tekstit ovat tietysti hieman erilaiset jo senkin takia, että kieli ja sen säännöt ovat 70 vuodessa hieman muuttunut.

Koska en osaa ranskaa, en voi lukea alkuperäistä tekstiä ja verrata sitä käännöksiin, Vain lukea käännöksiä ja verrata niitä toisiinsa ja siihen millaista kieli on 2010 -luvulla.

Ensimmäinen huomio on, että vanhempi käännös ei ole ainakaan kaikilta osin huonompi. Esim. sanan 'vedenneito' käyttö on perustellumpaa kuin 'seireeni' -sanan käyttö. Vielä parempi olisi käyttää 'merenneitoa', sillä siitähän tarkalleen ottaen tarkoitetaan.

Ensimmäinen lause ei kummassakaan käännöksessä vaikuta aivan onnistuneelta. Merenpinta oli vuoroveden takia nousemassa ja samaan aikaan alkoi tulla ja syntyi aaltoja. Tästä seurasi se, että hylky alkoi liikkua ja vaarana oli, että se hajoaisi.

Jotain tällaista olisi kenties itse kirjoittanut ensimmäiseen lauseeseen:

"Merenpinta nousi ja laineet löivät yhä kovempaa haaksirikkoutunutta laivaa."

Seuraavat lauseet voisi sitoa tiukemmin yhteen:

"Ajattelin enää merenneitoja - ja kuulemaani neidon ääntä."

Olisin jatkanut hieman väljemmin:

"Jos joku olisi kulkenut läheltä, mitähän meistä olisi sanottu. Sekava mieleni tuotti kuvitelman, että olimme - tyttö ja minä - tarinoiden merenväkeä!"

Georges Garinin fantasiointi huipentuu kappaleen viimeiseen lauseeseen ennen kuin kaunis unelma karisee:

"Niin, eikö tämä merestä noussut nuori nainen ollut oikea merenneito, joka houkutteli minut jäämään uppoavaan laivaan. Laivan mukana painuisimme alas syvyyksiin."

Linkit: 

Hylkylaiva. By Guy de Maupassant. Päivälehti 23.08.1890

Historiallinen sanomalehtiarkisto. Kansalliskirjaston digitoidut aineistot. [2016]

Hylky. Guy de Maupassant. Kirjasampo

The Wreck. By Guy de Maupassant. e-book

The Entire Original Maupassant Short Stories. By Guy de Maupassant. Project Gutenberg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti