torstai 28. heinäkuuta 2016

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 748 Militaristinen länsimainen johtamiskulttuuri?


'Nalle Puh' -kirjojen surullisen kuului I-haa on ollut melkoisen mobbauksen ja vihapuheen kohteena viimeisen reilun 10 vuoden aikana netissä ja johtamiskirjallisuudessa.

Äärimmäiset perusteet I-haan vastustamiseen löytyvät kahdesta länsimaisesta - totaalisesta instituutiosta - kristillisestä kirko(i)sta ja armeijasta.

Kirkot haluavat luopua synkkyydestä siksi, että todellinen elämä alkaa vasta kuoleman jälkeen taivaassa. Siksi esimerkiksi iloinen uhrautuminen isänmaan tms. puolesta on varteenotettava vaihtoehto pieniaivoisille.

Armeijat puolestaan eivät halua synkistellä, koska se on vastoin sitä, että armeijoiden tehtävä on aina tavoitella voittoa vihollisesta epätoivoisessa tilanteessakin.

     *     *     *

I-haan vaihtoehto sen sijaan tuntuu kelpaavan melkein kaikille eli Tikru, joka kuitenkin 'Nalle Puh' -kertomuksissa aiheutti muille ja itselleen monenlaista päänvaivaa toisin kuin I-haa, joka varsinkin kriisitilanteissa osasi ottaa johtajuutta.

     *     *     *

Leppoisa ja hyvänoloinen Nalle Puh on konsulttien kuten Roger E. Allenin vietävissä. Puh haistelee tuulia ja luottaa pieniaivoisena Suuriin Asiantuntijoihin. Puh puolustaa esim. brittiläistä kansanyhteisöä ja länsimaista imperialismia, koska ei tiedä muusta mitään - ja on itse sen tuote.

Puh luottaa Risto Reippaaseen kuin jumalaan, joka onkin pienten sahanpurulla täytettyjen lelujen henkiinherättäjä.

Lähteitä:

Are you a tigger or an eeyore? By David Mcgee. OnePlace.com (kristillinen näkökulma)
Quiz: Are You a “Tigger” or an “Eeyore”? Plus a Few Points to Consider. Gretchen Rubin -blogi (kirjailija)
Better a Tigger than an Eeyore? Readers Not Sure. By Stephen Bruce. HR Daily Advisor (asiantuntija)

Milne, A.A. [1926]. Nalle Puh.
Milne, A.A. [1928]. Nalle Puh rakentaa talon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti