perjantai 19. elokuuta 2016

Mäkelä & Kakkuri: "Sanajalkaseikkailu" (1999)


Oletko koskaan kuullut sananjalkaseikkailusta? Oletko ollut koskaan seikkailemassa? Oletko koskaan kokenut seikkailuelämystä? Oletko koskaan kaahinut Elvis-köydellä maan ja taivaan välillä? Koletko oskaan kikenut lurjaa väärinpäin?

"Sananjalkaseikkailu" (1999) on lukemaan houkutuskonsti, jossa yhdistyvät sana, kirja ja seikkailu, lukeminen ja seikkailupedagogiikka. Menetelmässä vaaditaan vain innostusta ja halua irrotella sanoin ja jaloin. 

Miten sukelletaan sananjalkaseikkailuun - saat tietää lukemalla tämän kirjan. (Takakansi)

    *    *    *

Miellän hyvän kirja- ja tarinavinkkauksen sellaiseksi, että siinä kertomukselle annetaan prosessin aikana toinen muoto, joka tekee sen parhaimmillaan vielä ymmärrettävämmäksi kuin oli alkuperäinen teksti. Samalla tarinalle annetaan oma tulkinta, joka ei ole suoraan luettavissa tekstistä.

Kysymys kuuluukin: tarjoaako Marja-Leena Mäkelän ja Esa Kakkurin seikkailu- ja elämyspedagogiikka, heidän toiminnalliset tehtävänsä ym tällaisen menetelmän? Eivät tarjoa.

Tarinoita ei millään tavoin prosessoida vaan vinkkaus on liimattu päälle kaikenlaiseen, ehkä sinänsä kiinnostavaan ja hauskaan, toiminnalliseen hössötykseen, joka perustuu hatusta vedettyihin fantasia-kertomuksiin. Ehkä tällaista todellisuudesta vieraantunutta eskapismiakin tarvitaan, mutta sen voisi jättää ennemmin seurakunnille, partiolaisille, poliittisille nuorisojärjestöille ym.

    *     *    *

Positiivista seikkailuissa on, että kirjoja sentään vinkataan jossain vaiheessa, luetaan otteita ääneen ehkä eläytyen tarinaan. Parhaimmillaan toiminnalliset tehtävät ja kirjojen tarinat liittyvät toisiinsa yhteisen aiheen kautta. Itse kirjoja ei kuitenkaan prosessoida vaan vinkkaus on vain sitä, että oppilaita / lapsia houkutellaan lukemaan kirja jälkikäteen, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että joka ainoa kerta kirjan loppu tai jatko jätetään kertomatta. Hyvä kirja kuitenkin kestää sen, että koko tarina kerrotaan tiivistetysti ilman että mitään olennaista jätetään väliin.

Huonona en pitäisi sitäkään, että opettaja etukäteen lämmittää oppilaat, orientoi käsiteltäviin kirjoihin ja jopa kertoo, mitkä kirjat tullaan vinkkaamaan. Ja oppilaat saavat ehkä tilaisuuden päällisin puolin tutustua kirjoihin, selailla niitä ja lukea takakannen niin halutessaan.

Edellinen mahdollistaa sen, että aikaa jää enemmän toiminnallisiin harjoituksiin ja niistä saa enemmän irti, kun tiedetään millaisia aiheita ja teemoja tullaan käsittelemään ja mistä tullaan keskustelemaan.

Parhaimpana vaihtoehtona kuitenkin on että kirjat ennen toiminnallisia tehtäviä luetaan ja oppilaat ehkä kirjoittavat itselleen kirjasta tiivistelmän ja / tai poimivat siitä itseään kiinnostavia kohtia, joita voidaan prosessoida yhdessä.

Tällaisen prosessin kautta, missä kirjan tarina, oppilaiden omat kiinnostuksen kohteet ja menetelmät viilataan yhteen syntyvät uskoakseni parhaat seikkailut, joissa myös lukutaito kehittyy monipuolisesti ja kirjoja luetaan siksi, että niitä halutaan lukea ja lukemisesta on sekä iloa että hyötyä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti