keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Nilsson: "Älä usko, älä toivo, älä rakasta" (1999)


Syyslukukauden alussa Hanna huomaa olevansa yksin. Koko luokka on päättänyt, että hän on kaikin puolin vääränlainen. Liian lauta, liian pitkä, ei koskaan sopiva. Ällöttävä Hanna joka ei pääse ykköstyttöjen joukkoon. Hikari-Hanna joka ei käytä sinistä ripsiväriä eikä vaaleanpunaista puseroa.  Tyhjä, äänetön tila jää Hannan ympärille, vielä vuosien jälkeen kipeät muistot satuttavat ja saavat vihaamaan. (Takakansi)

     *     *     *

Ruotsalaisen tylsä kirja lintukodon 11-12 -vuotiaan tytön arjesta, joka kirjan lopussa on siirtymässä 7-luokalle. Kappaleiden alussa kuljetetaan rinnakkaiskertomusta, joka sijoittuu ajallisesti myöhäisempään ajankohtaan, jolloin nuori nainen on päättänyt lukionsa - ja jostain syystä joutunut mt-ongelmien takia hoitoon.

Ei, ei Hanna ole kiusattu sen kummemmin kuin kukaan muukaan, vaikka joku voisi olla asiasta eri mieltäkin. Samat sosiaaliset ja sosiaalistumiseen liittyvät ongelmat koskevat kaikkia lapsia ja nuoria. Hanna on erilainen, mutta niinhän kaikki ihmiset ovat erilaisia. Hän menestyy keskimääräistä paremmin koulussa, on taiteellisesti ja liikunnallisesti lahjakas ym. Silti elämä lintukodossa ei ole helppoa, ei kelleen.

Vaikka sitä ei sanota ääneen, koulu kerää lasten harteilla valtavasti paineita ja saa heidät oireilemaan. Vapaa-aikanakin samat lapset pitävät keskenään bileitään ja syntymäpäiväjuhliaan. He eivät pääse edes hetkellisesti eroon toisistaan, mikä tuntuu ahdistavalta.

Hannan opiskelun helppous saa jotkut kateellisiksi hänelle, mikä kertoo omaa korutonta kieltään siitä, mitä tässä maailmassa arvostetaan ja millä ihmisiä mitataan. - Jossain vaiheessa Hannan ongelma ehkä on se, että hänet eristetään muista, mikä johtuu yksinkertaisesti siitä, että hän muiden mielestä sooloilee.

Ryhmäpaine ruotsalaisessa (ja suomalaisessa) yhteiskunnassa on ankara, eikä toinen saisi olla toista parempi saamatta ikävää leimaa otsaansa. Hannan ongelma on - jos sellaisesta voi puhua - ettei hän piittaa siitä mitä muut ajattelevat ja kulkee omaa polkuaan.

    *     *     *

Jossain vaiheessa Hanna selvästi sairastuu, alkaa viillellä itseään niin kuin monet tytöt tekevät. Hän ei saa nautintoa mistään, edes urheilumenestyksestä pöytätenniksessä ja hiihdossa, minkä kautta hän saa muilta arvostusta.

Hannan tasapainoa järkyttää ehkä eniten se, että hänen paras ystävänsä Karin kesän jälkeen lyöttäytyy yksiin kahden muun tytön Sofian ja Linan kanssa, ja Hanna jää ryhmän ulkopuolelle yksin. Vapaa-aikana Karin kuitenkin yrittää kaveerata Hannan kanssa, kun muut eivät ole näkemässä, mutta se ei riitä Hannalle.

Hänen tärkein ihmisensä on ehkä isoisä, mutta myös muu perhe vanhemmat ja kaksi sisarusta ovat tärkeitä. Kun isoisä kuolee tuntuu siltä, ettei Hanna kunnolla toivu siitä.

Moni asia saa nuoren naisen mielen vähitellen järkkymään, mutta siitä, ei tässä kirjassa kerrota suoraan mitään. Ja tämä tapahtuma on vielä kaukana edessä, sillä nyt ollaan vasta alakoulussa, minkä jälkeen tulee vielä yläkoulu ja lukio.

     *     *     *

Johanna Nilssonin kirja "Älä usko, älä toivo, älä rakasta" (1999) on hyvin kirjoitettu, mutta sisällöllisesti tasapaksua. Asiat eivät juuri etene vaan vellovat hämärästi sinne tänne, eteenpäin. Lapsen ja nuoren elämä on aika kaoottista, vaikkakin perheen siipien suojissa turvallista.

Lapset eivät 11-12 -vuotiaina 1990-luvun Ruotsissa (ja Suomessa) ole selvästi enää lapsia, mikä mietityttää. Epätoivoisesti lapset parittavat itseään ja toisiaan, ja bileissä ym. juhlissa yrittävät lähestyä toisiaan ja matkivat aikuisten käyttäytymistä. Se tuntuu jotenkin pahalta. Lapset ja nuoret eivät osaa eivätkä uskalla olla sellaisia kuin heidän ikäisensä ovat. Leikki jos sellaisesta voi puhua on julmaa ja rouvia, missä aina joku kärsii.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti