tiistai 8. marraskuuta 2016

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 755 Poliittisen oikeiston röyhkeys


Korviin särähtää yhä enemmän poliittisen oikeiston käsittämätön röyhkeys, mihin kaikki poliittiset puolueet ovat lähteneet mukaan.

Ainoa optio presidentti Sauli Niinistölle niin kuin äärioikeistolle on Nato ja keskustelu siitä. Rauhalle ei ole mielessä enää mitään sijaa. Ja sormi osoittaa Venäjään, vaikka Venäjä on kv-paletin pienimpiä pahoja.

Uusi ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen puolestaan liputtaa avoimesti sen puolesta, miten maassa voi olla ihan hyväksytysti 300 000 työtöntä. Työttömyys kun on vain kytköksissä "inhimillisiin tragedioihin". Aivan kun pitkäaikaistyöttömyys olisi ihmisten oma vika ja sattuman sanelema juttu.

     *     *     *

Pohjoismaiden tien luulisi olevan saman kuin esimerkiksi Costa Ricalla. Armeijoista voi surutta kokonaan luopua. Meitä ei todellakaan uhkaa yhtään mikään muu kuin me itse.

Ja niin kuin kaikki tietävät: politiikka on tahdon asia. Jos Suomen hallitus haluaisi, että kaikki olisivat töissä, niin tapahtuisi. Esimerkiksi työt voi jakaa tasaisemmin ja jokainen voi tehdä töitä kykyjensä mukaan, eikä kukaan saa ökypalkkoja ja varsinkaan osinko- ja korkotuloja ym, oli hän sitten poliitikko tai yritysjohtaja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti