sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Boal: "Sorrettujen teatteri (Theatre of the Oppressed)" [1979]


Tässä klassikko-teoksessaan Augusto Boal paljastaa, millä tavoin hallitsevat luokat ovat läpi historian juonitelleet tavallisia kansalaisia vastaan teatterin keinoin. Hän osoittaa miten brechtiläinen ja marxilainen draama ovat kääntäneet suunnan. (Amazon)

     *     *     *

Sisällys:
- Aristoteleen tragedian pakkojärjestelmä - Machiavelli ja porvarillisen hyveen poetiikka - Hegel ja Brecht henkilöhahmot subjektina vai objektina? - Sorrettujen poetiikka - Arena -teatterin kehitys Brasilian Sao Paulossa -

     *     *     *

Augusto Boalin "Sorrettujen teatteri" [1979]  on vaikuttava teos, jossa hän tarkkaan argumentoiden kertoo mm. mistä antiikin Kreikan demokratiaa (!) tukevassa teatterissa loppujen lopuksi oli kysymys. Samalla teatterin kautta voi tehdä päätelmiä myös itse demokratiasta ja keiden etujen mukaisia ratkaisuja demokraattinen mekanismi tukee. Tämä on ajankohtaista vielä vuonna 2017 kaikkialla missä parlamentaarisen demokratian nimeen sokeasti vannotaan.

Klassinen draama Boalin jälkeen näyttää hieman erilaiselta, toisaalta itse olen ajatellut samalla tavalla kuin Boalkin, mikä vain vahvistaa omaa näkemystäni mm. keskiaikaisesta uskonnollisesta draamasta ja Shakespearen näytelmistä ym.

Esim. keskiaikaisten 'Jokamies' -näytelmien logiikassa toteutuu käänteinen hamartia, mikä on kiinnostavaa ja toisaalta itsestään selvä oivallus, mitä harvoin korostetaan. - Tämä tarkoittaa mm. sitä, että uskonnollinen (= kristillinen) ajattelu perustuu siihen, ettei ihminen voi välttää syntien, eikä se jopa ole edes tavoiteltavaa, tekemistä. Ihminenhän on syntinen joka tapauksessa joko perisynnin tai tekojensa takia. Ja riittää vain kun uskoo valtauskonnon jumalaan - ja pyytää syntejään anteeksi - niin myös saa syntinsä anteeksi. Jumala armahtaa. Eli on ihan sama mitä on tehnyt, lopulta käy hyvin, mikä on kaiken moraalin ulkopuolelle menevää eettisyyttä.

'Jokamies' -kansannäytelmissä, joita Suomenkin kirkoissa ja niiden pihoissa on varmasti esitetty, näyttelijä esittää milloin mitäkin syntejä, jotka Jumala sitten lopussa lunastaa. Joten kannattaa uskoa kristinuskon Jumalaan. Esim. Vellamo ei ole samalla tavalla armahtava jumaluus siinä missä eivät antiikin Kreikan jumalatkaan.

Tosin ero antiikin Kreikan ja kristillisessä ajattelussa ei ole suuren suuri. Tragediassa protagonisti, sankari tekee traagisen virheen, mitä ei ole voinut välttää luonteensa ja tekojensa (toimintatavat) takia, minkä takia hän yleensä kuolee. Keskiaikaisissa näytelmissä esim. suomalainen hakkapeliitta voi tappaa surutta naisia ja lapsia, mutta silti saada syntinsä anteeksi Jumalan armosta. - Papit ja valtaapitävät eetoksineen niin antiikin Kreikan aikana (= myös demokratiassa) ja kristillisenä aikana Euroopassa ovat siten mm. teatterin kautta oikeuttaneet täysin moraalittomat tekonsa ja toimintansa niin omaa kuin muita kansoja vastaan.

     *     *     *

Aristoteleen "Runousopissaan" (n. 330 eaa) tai poetiikassaan julkaisema klassisen draaman teoria ei ole vanhentunut vielä 2000 -luvullakaan vaan se on yleisesti käytössä esim. Hollywood -elokuvien mallina.

Boal toteaa, miten klassisesta draamasta on antiikin Kreikan ja Rooman valtakunnan jälkeen syntynyt tuhansia variaatioita, joista kaikki eivät aina tietysti ole kovin tunnistettavia, vaikka niitä yhdistävätkin tietyt tekijät.

Klassisen draaman nerous perustuu sen tietynlaiseen yksinkertaisuuteen ja siihen,että se sopii kaikkiin aikoihin ja paikkoihin, mutta vain sellaisiin yhteiskuntiin, jotka ovat näytelmien esittämisen aikaan vakaita. Ja jos yhteiskunnassa on sorrettuja ryhmiä, niiden asioita eivät draamoissa pystytä käsittelemään, jotka ravistelisivat koko yhteiskunnan perusteita.

Mutta heti vallankumouksien jälkeen - oli kysymyksessä sitten fasistinen, porvarillinen, sosialistinen tai vaikkapa islamistinen vallankumous, klassisen draaman voi taas ottaa käyttöön - ja tukemaan lähinnä hallitsevien ryhmien politiikkaa.

     *     *     *

Porvarillisen draaman klassikoita ovat renessanssin aikana mm. Italiassa (Machiavelli) ja Englannissa tehdyt (Shakespeare) monet näytelmät. - Näytelmiä alkaa tuottaa hallitsevaksi ryhmäksi yhteiskunnassa nouseva porvaristo. Aiemmin teatteri oli ollut yläluokan (aateli) ja papiston yksinoikeutena, ja muita kuin uskonnollisia näytelmiä ei käytännöllisesti katsoen ollut, joita kansalle olisi esitetty.

Niin kuin Max Weber kirjassaan "Protestanttinen etiikka ja kapitalismin henki" [1905] kuvaa uuden nousevan yhteiskuntaluokan hyveet poikkesivat aiemmasta. Enää eivät hallitsevat luokat (porvaristo, työväestö) hakeneet vallalleen ensisijassa oikeutusta Jumalalta vaan varallisuuden ja väkijoukkojen sekä sotateknologian avulla.

Tosin pääomien kasaantumisen harvoihin käsiin nähtiin tapahtuvan Jumalan armosta ja kovan työn seurauksensa, vaikka varallisuutta ei olisi syntynyt ilman työväestön työtä sekä tieteen ja teknologian kehitystä.

Tätä kehitystä tuki esim. ensimmäinen porvarillinen Niccolo Machiavellin näytelmä "Mandragola" (suom. Alruuna) [1526], jossa pilaillaan niin kirkon kuin aatelinkin kustannuksella.

JATKUU...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti