sunnuntai 1. tammikuuta 2017

- CARPE DIEM - Tartu hetkeen - 395 Niinistö ajaa suomalaisia varjojen maahan

CC by  Mimmi L. 
Porvaripresidentti ja sotapäällikkö Sauli Niinistö kulkee Uuden vuoden puheessaan varjojen maassa. Presidentin siunauksella suomalaiset sotilaat ovat lähteneet vaeltamaan pitkin Irakin ylänköjä, varjojen maahan, jossa he kouluttavat kurdien peshmerga-sotilaita Turkin - ja Isisin - vastaiseen taisteluun.

Suomi on siten tehnyt pahan näkyväksi, niinkuin Niinistö itse sanoo, osallistumalla pahaan leikkimällä sotaa milloin milläkin areenalla maailmassa.

Siksi onkin turha itkeä, jos Venäjä ja Turkki yhdessä pohtivat keinoja, miten saavat levottomat ja sotaa uhoavat raja-alueensa järjestykseen. Myös USA ja Venäjä osoittavat keskisen yhteisymmärryksen merkkejä tilanteessa, jossa EU itsekkäästi ajaa maailmassa omia etujaan muiden kustannuksella.

    *     *      *

On muistettava, että EU:n alueellakin demokratia on sen omilla mittareilla mitattuna ollut varsin ohutta. EU:n alueella on käyty 1990 -luvulla veristä sisällissotaa, johon kuuluivat mm. NATO -pommitukset. Vielä 1960- ja 1970 -luvuilla nykyisen EU:n alueella oli sotilasdiktatuureja Portugalissa ja Espanjanssa sekä Kreikassa. Lisäksi Itä-Euroopan maat olivat kansandemokratioita. Eikä natsi-Saksasta ollut kulunut vielä kuin 20 vuotta.

Linkki:

Tasavallan presidentti Sauli Niinistön uudenvuodenpuhe 1.1.2017. Puheet 2017

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti