maanantai 9. tammikuuta 2017

La Motte Fouqué: "Aallotar" (1911)


"Undine (1811) on Friedrich de la Motte Fouquém saturomaani, jossa Undine -niminen vedenhenki tai nymfi menee naimisiin Huldebrand -ritarin kanssa saadakseen kuolemattoman sielun itselleen. Teos on saksalaista varhaisromantiikkaa, ja se on käännetty englanniksi ja lukuisille muille kielille. (Wikipedia)

     *     *     *

Hieno pienoisromaani, myyttinen tarina, joka sijoittuu johonkin Tonavan lähteille, sen yläjuoksulle fiktiiviseen kaupunkiin Ringstetteniin, jonka ritari Huldebrand on.

Undine puolestaan on vedenneito tai oikeastaan nymfi, sillä hänellä ei ole niin kuin yleensä merenneidoilla pyrstöä tai käärmemäistä alapäätä vaan hän on ulkoisesti ihminen niin kuin tanskalaisen H.C. Andersenin "Pieni merenneito" (1836) muutoksensa jälkeen.

Ranskalaisen Friedrich de la Motte Fouquén kertomus "Undine" (1811) tihkuu eurooppalaista, myös suomalaista kansanperinnettä, missä on 'Vellamon tyttären' Undinen lisäksi muitakin tunnistettavia hahmoja ennen muuta suomeksi Vilpoksi nimetty Undinen setä, joka olisi suomalaisittain kenties Näkki, joka asustelee vesien rannoilla ja kaivoissa, joiden kautta saattaa siepata ihmisiä vetiseen valtakuntaansa.

Undinen isä kirjailijan mukaan asuu Välimeressä ja on selvästi sukua Ahdille / Poseidonille / Neptunukselle - tai siis on juuri myyttinen se.

      *     *     *

Kertomuksen - tai haltijoiden - juoni paljastuu vasta vähitellen ja on kiinnostava. Undinen isä ja setä ovat päättäneet naittaa Undinen ihmiselle. Isä on antiikin Kreikasta lainattu Ahti ja setä kansanperinteestä tuttu Näkki. Äideistä ja emoista ei tässä patriarkaattisessi ritariromanttisessa tarinassa puhuta mitään.

Kun ritari Huldebrand don Quijote -tyyppisillä matkoillaan harhautuu metsään, jonka laidalla Undine kalastajanperheen löytötyttärenä asustaa, Vilpo ohjaa Huldebrandin suoraan heidän mökilleen.

Ja kun Huldebrand ja Undine on saatu kohtaamaan, Vilpo eristää ritarin tulvalla metsästä ja mantereesta ja hän joutuu viikkokausia asumaan kalastajaperheen luona. Näin nuoret saavat tilaisuuden tutustua lähemmin toisiinsa.

Ja kuin kohtalon iskusta, Tonavalla tai sen jollain sivuhaaralla haaksirikkoutuu alus, jolla on läheisen luostarin pappi isä Hellman, joka hänkin ajautuu saarekkeelle - ja vihkii Undinen ja Huldebrandin. Loppu onkin sitten legendaa.

       *     *     *

Ritari, katolinen pappi ja Undine lähtevät tulvan väistyttyä yhdessä vaeltamaan metsän poikki. Pappi palaa luostariinsa sekä ritari ja merenneito avioparina jatkavat vapaakaupunkiin, josta Huldebrand on kotoisin. Undine hurmaa soitto- ja laulutaidoillaan sekä kauneudellaan kaupungin asukkaat.

Erään kerran huvimatkalla kohti Wieniä Undine kuitenkin katoaa Tonavan aaltoihin, ja hänen epäillään hukkuneen. Ritari päättelee, että Undine on kuollut ja menee melkein heti tapauksen jälkeen naimisiin toisen neidon Bertaldan kanssa.

Kun Undine, joka elää vielä merenneitona, saa kuulla tapauksesta, hän palaa (haamuna) ritarin luokse ja päättää tämän päivät. Niin kuin ritari itse asiassa oli vahingossa aiheuttanut Undinen kuoleman ihmisenä.

     *     *     *

Mielenkiintoista on, miten H.C. Andersen on päätynyt omassa sadussaan toisenlaiseen, kristilliseen loppuun. Sen sijaan että pieni merenneito kostaisi prinssille kohtalonsa, hän syöksyykin merenaaltoihin alkaen muuttua merenvaahdoksi.

Linkki: 

Undine (1811, Friedrich de la Motte Fouquén romaani). Wikipedia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti