torstai 2. maaliskuuta 2017

- CARPE DIEM - Tartu hetkeen - 426. Henkilökortista ja sen sirun lukemisesta


Hankin 10 vuoden tauon jälkeen lukijan Henkilökorttia varten, ja huomasin että jo pelkästään lukijan löytäminen oli työlästä. Tietokoneita ja elektroniikkaa myyvät liikkeet myös Clas Ohlsonilla olivat ihmeissään, mistä minä oikein puhuin. Vanhasta tutusta paikasta Verkkokauppa.comista laite vihdoin löytyi.

Aikaan entiseen jopa pankkiasiointi oli helppoa, sillä (sähköisellä) henkilökortilla pääsi kirjautumaan jopa pankkeihin esim. Osuuspankkiin. Toisin sanoen verkossa asioidessa riittivät yhdet tunnukset. Samoilla tunnuksilla pääsi niin Kelaan, Työvoimatoimistoon, Verotoimistoon kuin Väestörekisterikeskukseenkin.

Ilmeisesti pankeilla - tai jollakin pankin sisällä meni business - kun valtio tuli samoille apajille ja tuesta Henkilökortille luovuttiin. Asiakkaan kannalta olisi kai liian helppoa, jos hänen ei tarvitsisi muistaa pankien monia tunnuksia ja käyttää loputtomia numerolistoja.

    *      *      *

Lukija saapui pakettina lähimpään postiin parissa päivässä, tosin sen olisi voinut lähettää kirjeenäkin. Kuoressa ei ollut yhtään mitään muuta kuin itse pieni laite. Edellisellä kerralla mukana oli ollut myöskin käyttöön tarvittava ohjelmisto ja laitteen ajurit.

Fujitsu Oy:n mPollux Digisign Client -kortinlukijaohjelmisto tosin löytyi helposti Väestörekisterikeskuksen (Vrk) sivustolta, ja asentui vaivatta.

Sitten aloin takuta, ei ollut oikein ajatus mukana siinä mitä tein. Unohdin, ettei laite toimi ilman ajureita, mitkä lopulta tajusin hakea Trust 2700 R -laitteen kotisivulta. Jokin oli edelleen pielessä. Luin ohjeita yhä uudestaan.

Sitten silmiini pisti epäolennaiselta kuulostava lause "pane kortti lukijaan oikein päin". Käänsin kortin väärinpäin, ja siinähän se sitten oli.

     *     *     *

Ohjelmisto pyysi Aktivointikoodia, mikä oli tullut Vrk:n kirjeen mukana joskus aiemmin. Kirjoitin koodin kenttään ja loin samalla salasanan (lue: PINE -koodi), millä pääsisin myöhemmin kirjautumaan eri palveluihin. Jostain syystä luvattua PINE2 -koodia ei koskaan kysytty, mikä hieman hämmensi.

Lisäksi antamani PINE -koodi oli ilmeisesti liian pitkä, enkä onnistunut läpäisemään sen avulla tekemääni testiä Vrk:n sivustolla. Lukija jumittui, ja en sen jälkeen tiennyt mitä tehdä. Oli pakko odottaa aamuun klo 08:00:aan, jolloin pääsisin soittamaan palvelunumeroon...

JATKUU...


Linkit:

Henkilökortti. Poliisi.fi
https://www.poliisi.fi/henkilokortti

Tunnistautuminen varmennekortilla. Suomi.fi
https://www.suomi.fi/suomifi/suomi/asioi_verkossa/sahkoinen_tunnistus_ja_allekirjoitus/tunnistautuminen_varmennekortilla/index.html

Varmenteet - FINeID. Väestörekisterikeskus
http://vrk.fi/varmenteet-fineid

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti