torstai 9. maaliskuuta 2017

- CARPE DIEM - Tartu hetkeen - 434. Totaalisen väärää politiikkaa hallitukselta



Yhä enemmän kaipaan aktiivisia kansalaisjärjestöjä, jotka esim. rakenteellisen väkivallan kysymyksissä ottavat selkeän kannan kaikkea väkivaltaa vastaan. Tähän eivät poliittiset puolueet jostain syystä kykene, sillä ne eivät esim. ole valmiita sitoutumaan toimiin kaiken sotilaallisen varustautumisen estämiseksi,mikä heikentää olennaisesti kansalaisten turvallisuutta.

Sotilaallinen varustauminen Euroopassa on aina lopulta johtanut aseellisiin konflikteihin ja sotiin. Ja viimeistään 2. maailmansodan olisi luullut opettaneen suomalaiset ajattelemaan asioista hieman toisin. Kun ei varustaudu ja valmistaudu sotiin, ei myöskään kukaan enää uhkaa ketään. Saamelaiset eivät ole koskaan sotineet.

Suomi ei tarvitse muuta kuin turvalliset rajat, joiden läpi kuka tahansa ei jatkuvasti pääse kulkemaan, mihin Rajavartiolaitos ja Suomen armeija ei esimerkiksi parin viime vuoden aikana ole kyennyt. Maahan on holtittomasti päästetty kymmeniä tuhansia ihmisiä, joiden taustoista ei kukaan tiedä mitään. Tämän seurauksena maassa liikkuu ehkä tuhansia ihmisiä, joista osa on ilmeinen riski turvallisuudelle.

On naiivia kuvitella, että tappamalla ihmisiä Suomen rajoilla, saati sitten hyökkäämällä naapurimaihin, voidaan tehdä uskottavaa turvallisuuspolitiikka. Suomen tasavallan hallitus harjoittaa seikkailupolitiikkaa, joka vaarantaa - ei vain kansalaisten turvallisuutta - vaan koko hyvinvointiyhteiskunnan perustan, mitä se myös sekavine Some -hankkeineen edesauttaa.

  *     *     *

Hallitus (ja presidentti) jättivät eilen eduskunnalle "Puolustusselontekonsa", joka on hengeltään Jatkosota -henkinen ja vainoharhainen, missä ei esitetä minkäänlaisia faktoja väitetyistä asioista.

Venäjän väitetään uhkaavan Suomea. Ja tietysti tähän kysymykseen voidaan pysähtyä pidemmäksikin aikaa. Kummasta on Suomen kansalle enemmän haittaa: nykyisestä porvarihallituksesta vai Venäjästä?

Linkit:

Suomen Eduskunta (@SuomenEduskunta). Valtioneuvoston puolustusselonteko tänään lähetekeskustelussa klo 14. Selonteko löytyy verkkopalvelustamme: https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/KasittelytiedotValtiopaivaasia/Sivut/VNS_3+2017.aspx … #turpo.Twitter 08.03.3017

Valtioneuvoston puolustusselonteko. Eduskunta (VNS 3/2017)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti