torstai 30. maaliskuuta 2017

- CARPE DIEM - Tartu hetkeen - 450. Tyttö, monni ja vedenneito. Osa 1. Perseidien meteoriparvi



Pieni tyttö istuu Katumajärven rannalla lähellä Lammassaarta ja katselee järvelle. On myöhäinen elokuun ilta ja ensimmäiset tähdet ovat tulleet taivaalle. Vedenpinta on ollut peilityyni ennen tytön saapumista rantaan mutta alkanut väreillä tytön istuuduttua rantakivelle.

Väreet tulevat järven syvänteen suunnalta, jossa valtavan kokoinen monni kiertää kiihtyvällä vauhdilla kehää. Tyttö ihmettelee, mikähän sillä monnilla on. Yleensä se on uinut hyvissä ajoin häntä vastaan. Sitten on hetken aikaa aivan tyyntä ja hiljaista.

Tyttö katsoo taivaalle ja näkee meteorin, toisenkin. Perseidien meteoriparvi on taas maan kohdalla ja tyttö näkee samaan aikaan lukuisia tähdenlentoja. Äkkiä yksi meteori joka on muita suurempi näyttää tulevan suoraan häntä kohti. Kuuluu räjähdys ja meteori hajoaa pienen pieniksi kappaleiksi. Tyttö kaatuu maahan ja menettää vähäksi aikaa tajuntansa.

Monni lähestyy tyttöä kiihtyvällä vauhdilla ja tytön vierestä vierähtää suuri, läpikuultava, pyöreä muna veteen ja jää kellumaan vedenpintaan. Matalassa rantavedessä munan kohdalla monni pöläyttää valkoisen maitipilven - ja kääntyy sitten takaisin ja alkaa uida rauhallisesti takaisin kohti syvännettä, mistä oli lähtenyt vähän aiemmin liikkeelle.

     *     *     *

Vedenpinta väreilee heikosti monnin uidessa tytöstä poispäin ja muna alkaa liikahdella paikallaan - ja sen sisältä kuoriutuu pienen pieni vedenneito.

Tyttö on herännyt ja näkee silmäkulmastaan, miten vedenneito ui munasta ulos ja samalla kasvaa nopeasti niin että tultuaan aivan rantaan, se on jo melkein tytön kokoinen.

Tyttö nousee istumaan ja näkee miten vedenneito on tullut hänen viereensä istumaan.

- Miten voit, kysyy vedenneito tytöltä

- Kiitos kysymystä. Ihan hyvin, tyttö vastaa ja vedenneito on kasvanut siinä istuessaan aikuisen ihmisen kokoiseksi.

- Mistä sinä siihen ilmestyit, tyttö kysyy, vaikka näki tämän uineen munan sisältä ulos.

- Synnyin suuresta monnista ja munasta joka pyörähti veteen, kun suuri kivi putosi taivaalta, vedenneito sanoo. Niin tapahtuu aina silloin tällöin.

- Mikä sinun nimesi on, tyttö kysyy.

- Minä olen Vellamo, vedenneito. Ja synnyn aina toisinaan tällä tavoin uudelleen ja pysyn sillä tavoin hengissä, niin kauan kun ihmisiä ja monneja on olemassa, vedenneito kertoo. Olen samaan aikaan ihminen ja kala.

- Katso, tällainen pyrstö minulla on! Vellamo heilauttaa pyrstöään. Minun tehtäväni on muun muassa auttaa ihmisiä ja monneja tulemaan toimeen keskenään.

- Eivätkö ihmiset ja kalat sitten tule toimeen, kysyy tyttö ihmeissään.

- Eivät. Enää. Ennen oli toisin. Ongelmana on että monneja on enää kovin vähän... Itse asiassa tämä Katumajärven monni on ainoa Suomen järvissä asuva valtavankokoinen kala. Ja jos se kuolee, sen jälkeen minuakaan ei enää ole. Onneksi muualla, Venäjällä ja Euroopassa on vielä monneja.

      *     *     *

Tyttö katsoo vedenneitoa pitkään - ja on huolestuneen näköinen.

- Voi, voi! Niin ei saa käydä, tyttö sanoo.

- Niin, mutta ihmiset ovat viimeisinä satoina vuosina hävittäneet meidät melkein kokonaan. Meistä - ja monneista - kun on levitetty ihmisten keskuudessa tarinoita, jotka eivät pidä ollenkaan paikkaansa. Monneista kerrotaan samanlaisia tarinoita kuin esimerkiksi susista. Että ne ovat petoja, jotka syövät ihmisiä ja ovat heille vaarallisia. Kaikkea kanssa, ihmiset ne ovat vaarallisia niin meille kuin itselleen!

- Minä en ole vaarallinen, sanoo tyttö itsevarmasti. Enkä pelkää monneja tai susia, ja jatkaa:

- Minä autan sinua ja monnia, ja teen kaiken mitä voin, että vedenneitoja ja monneja on aina niin tässä järvessä kuin muuallakin!

- Kiitos! sinä olet tosi ystävä, hymyilee vedenneito. Toivon että voit auttaa meitä, mutta tehtävä on hyvin haastava pienelle tytölle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti