perjantai 10. maaliskuuta 2017

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 797. Vaahtokarkkitesti ennustaa menestymistäsi aikuisena


"He ovat maailman tutkituimmat ihmiset: Dunedinin kaupungissa Uudessa-Seelannissa vuonna 1972 syntyneet 1 037 ihmistä ovat olleet tutkijoiden seurannassa koko elämänsä ajan. Yli 40 vuotta myöhemmin 96 prosenttia heistä on yhä mukana tutkimuksessa. Ainutlaatuinen projekti on tuottanut niin lääketieteellistä kuin sosiologista tietoa sydänterveydestä addiktioihin, neurotieteestä kriminologiaan. Tutkimus kertoo myös kiintoisia asioita geenien ja ympäristön vaikutuksesta yksilön käyttäytymiseen ja terveyteen." (Yle Areena)

Tämän kiinnostavampaa ihmistieteellistä tutkimusta tuskin enää voisi olla. 4-osaisen tiededokumenttisarjan 1. osassa aiheena ovat ihmisen 'Varhaisvuodet'.

Tutkimus osoittaa, miten helposti ihmisiltä jää näkemättä paljon suorastaan itsestään selviä asioita omasta ympäristöstään, minkä tällainen pitkittäistutkimus hienolla tavalla paljastaa.

'Dunedinin' -tutkmus on tuottanut ennennäkemättömän paljon tietoa koko 40 vuoden ajan mm. ihmisen persoonallisuuden vaikutuksesta. Suorastaan surullista on, että viidestä (5) persoonallisuustyypistä kaksi on sellaisia, jotka eivät anna 3-vuotiaalle lapselle paljon toivoa tulevaisuutensa suhteen länsimaisessa yhteiskunnassa. Esimerkiksi estynyt lapsi ei hakeudu muiden seuraan.

Aiemmin aikuisiässä puhkeavana tautina pidettyä skitsofreniaa on tämän tutkimuksen tietojen perusteella alettu nähdä toisin silmin. Ensimmäiset merkit sairaudesta, kun ovat tulleet esiin jo alle 10-vuotiaana, mikä tietysti helpottaa hoidon aloittamista ja seulontaa jo tässä vaiheessa.

Ennen ajateltiin, että ihmisen älykkyys on tärkein hänen tulevan menestymisensä mittari, millä ei kuitenkaan ole paljonkaan tekemistä tämän asian kanssa. Paljon tärkeämpää on alle 3-vuotiaana osoitettu itsehillintä ns. vaahtokarkkitestissä. Lapsi joka pystyy odottamaan 15-minuuttia toista vaahtokarkkia, on aikuisena paremmassa ja parempipalkkaisessa työssä ja asemassa kuin sellainen, joka pistää karkin heti poskeensa.

Linkki:

Tiededokumentti: Mikä meitä odottaa? Yle Teema 09.03.2017 klo 21:00

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti