maanantai 13. maaliskuuta 2017

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 799. "Kohtauksia eräästä päiväkotipäivästä. Osa 1. Lämmittely"


Esitämme kuukauden sisällä lähinnä demona TIE -teatterinäytelmän "Kohtauksia eräästä päiväkotipäivästä", jonka 4. hengen ryhmämme on itse tehnyt alusta loppuun asti ja se perustuu kahden ryhmän jäsenen kokemuksiin, mistä on tehty fiktiota. Roolini on toimia jokerina - ja tämä on ensimmäinen kerta, kun olen tässä tehtävässä. En ole aiemmin edes nähnyt yhtään tällaista työpajateatteriesitystä, joten oppimassa ollaan.

TIE -teatterissa on kolme vaihetta niin kuin yleensäkin ns. osallistavassa teatterissa. Aluksi jokeri johdattaa yleisö-osallistujat aiheeseen, esittelee näyttelijät sekä itsensä ja roolinsa. Tehdään sopimus siitä, mitä seuraavan parin tunnin aikana tullaan tekemään. Sitten seuraa varsinainen esitys, joka koostuu tässä tapauksessa kolmesta erillisestä kohtauksesta, joita käsitellään pienryhmissä tai työpajoissa.

Lopuksi keskustellaan ja reflektoidaan. Työskentely tapahtuu siten, että fiktiosta siirrytään aina välillä ulos ja asioiden käsittelyssä käytetään vaihtelevia tilanteeseen sopivia menetelmiä.

     *    *    *

Kaikki alkaa siitä kun yleisö saapuu. Tervehdin yleisöä - ja ohjaan heidät paikoilleen. "Tervetuloa! Istukaa noille tuoleille tuolla. Kiva kun pääsitte tulemaan tähän työpajaan ja katsomaan esitystä 'Kohtauksia eräästä päiväkotipäivästä.'"

"Tämä ei siis ole tavallista teatteria vaan yleisön  on mahdollista osallistua eri tavoin keskustellen, toimien ja jopa toisinaan itse esiintyen. Tällainen järjestely varmaankin sopii teille? Ketään ei pakoteta mihinkään vaan niin esitystä kuin työpajatoimintaa voi vain seurata, mutta tietysti toivon kaikkien osallistuvan."

"Näyttelijöitä on tässä 'Kohtauksia eräästä päiväkotipäivästäesityksessä kolme, ja he ovat kohtauksissa vaihtelevissa rooleissa. Yhden kohtauksen hoitaja voi olla toisessa kohtauksessa lapsi ja niin edelleen. Ja tässä he ovat:  Sisko, Taina ja Hilla." Osoitan kädellä kutakin näyttelijää erikseen ja sanon, että he voivat halutessaan sanoa jotain itsestään ja rooleistaan.

"Ja minä olen Asko, niin sanottu jokeri, en näyttelijä, ennemmin ohjaaja, ja  muun muassa kerron teille miten edetään vaiheesta toiseen, milloin eteenpäin - ja toisinaan taaksepäinkin - seuraavan parin tunnin aikana." Osoitan puhuessani itseäni ja katson yleisöön.

     *     *      *

"Ennen kuin aloitamme, kysyn teidän kantojanne muutamaan kinkkiseen väitteeseen. Tuolienne alla on paperi ja kynä, ottakaa ne sieltä ja vastatkaa kohta esittämiini väitteisiin. Voitte olla samaa mieltä tai eri mieltä väitteiden kanssa - tai jotain siltä väliltä." Ja jokaisen istumapaikan alle on tietysti pantu paperi, jossa on neljä janaa, mihin merkinnät tehdään, sekä kynä, jolla voi tehdä merkintöjä.

"Olkaa tarkkana, oletteko valmiita? Hyvä. Ensimmäinen väite:

-Vanhemman tärkein tehtävä on tuottaa lapselle pettymyksiä."

Mitä mieltä olette väittämästä? Onko vanhemman tehtävä vain toimia niin kuin hänen lapsensa haluaa hänen toimivan. Miellyttää lasta ja pitää hänet tyytyväisenä. Vai tuleeko lapsen antaa myös itkeä kun on itkun paikka, kun hän esimerkiksi kaupassa ei saa tahtoaan läpi.

"Toinen väite:

-Tukea tarvitseva perhe on epäonnistunut kasvatustyössään."

Pitääkö vanhempien selvitä ilman asiantuntija-apua mistä tahansa tilanteesta vai riittääkö että vanhemmat yrittävät parhaansa. Välillä ehkä epäonnistuvat - ja toisinaan pyytävät apua asiantuntijoilta.

"Kolmas väite:

-Rajojen asettaminen on helppoa ja selkeää."

Lapset tarvitsevat rajoja - niin kuin aikuisetkin, eivätkä lapset luonnostaan voi tietää, mitä nämä rajat ovat. Mutta vanhemmat tietävät, eivätkö tiedäkin. Ja mikä on helpompaa kuin sääntöjen luonti perheen arkeen! Älä tee sitä ja älä tätä.


"Neljäs väite:

-Kasvatusasiantuntijat tietävät aina parhaiten lapsen edun."

Niin, miten on? Tietävätkö ne päiväkotien työntekijät parhaiten, mikä on parasta teidänkin lapsillenne. Vai oletteko itse parhaita asiantuntijoita?

"Hyvä! Kiitos pankaa paperit sivuun, vaikka sinne tuolien alle. Palataan näihin vastauksiin esityksen jälkeen."

    *    *    *

JATKUU...

Linkki:

Päiväkotitoiminta Suomessa. Wikipedia


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti