perjantai 17. maaliskuuta 2017

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 800. Kiusattuna oleminen on sorretun roolissa olemista



Kuulostaako kryptiseltä? Riittää kun olet  (fiktiivisessä) roolissa olet kiusattu. Kenenkään ei tarvitse tehdä sinulle aktiivisesti mitään ja olet silti sorretun roolissa. Niinhän se menee, ainakin teoriassa ja asian ymmärtää, jos on lukenut esim. Erving Goffmannin analyysejä rooleista, mutta voi sen ymmärtää käytännön esimerkkien kauttakin.

Johnny Saldana (2012) esittää hienon esimerkin sorrettujen teatterista, jossa 5-luokkalainen Sarah pääsee osallistuvan draamaprosessin kautta ulos tästä epäkiitollisesta roolistaan. Se ei tietysti tarkoita sitä, etteivätkö luokkakaverit edelleen yritä kiusata häntä, mutta hän ei itse osallistu siihen ja aktiivisesti edesauta asiaa.

Keskeistä ei siis ole vain hänen kiusaajiensa käytös vaan myös miten hän itse toimii eri tilanteissa. Ihmisten välinen vuorovaikutus, kun on aina myös eräänlaista peliä, jossa toinen ei pysty täysin määräämään toista. Organisaatioissa kuitenkin esim. koulussa tai työpaikalla opettajalla / esimiehellä on muodollista valtaa, johon alemmassa asemassa olevien on tyytyminen.

     *    *    *

Sarah aloitti uudessa koulussa, missä hän joutui Emmy -nimisen tytön ja tämän kavereiden mobbaamaksi. Sarahin ulkonäölle naureskeltiin  - häntä pidettiin hieman hikarina tai nörttinä - ja häntä nimiteltiin sekä tönittiin koulun pihassa eikä häntä otettu mukaan leikkeihin. Ilman mitään näkyvää syytä, eivätkä tekijät itsekään sen kummemmin osanneet perustella suhtautumistaan uuteen tyttöön.

Draamamenetelmien päästään mm. perille siitä, ettei toisten tyttöjen välttely - ja heidän pelkäämisensä - ole ratkaisu tilanteeseen, mutta eivät myöskään esim. verbaaliset yhteenotot - siis aggressiivinen käytös, mikä pahentaa tilannetta.

Sarah itse esittää, erona omaan käytökseensä todellisessa elämässä, ettei sorretun roolissa draamassa olevan Michelen tulisi piitata nimittelystä vaan antaa asian vain olla, mikä on askel eteenpäin.

Muiden ei siis tule antaa vaikuttaa omiin tunteisiin haitallisesti. Ei vain pelon tunteen vaan kaikkien kielteisten tunteiden annetaan vain tulla ja mennä, eikä niihin juututa pitkäksi aikaa.

Ja kun muut eivät halua ottaa Micheleä mukaan leikkeihin, vaihtoehtona on tällöin leikkiä toisessa tyttöporukassa, jolloin toisen ryhmän ulkopuolelle jättäminen ei ole enää ongelma. Ja optiota toiseen ryhmään ja sen leikkeihin on mahdollista pitää auki.

Tärkeintä on kuitenkin puhuminen ja keskustelu muiden myös niiden kiusaajien kanssa. Kiusaajalta voi suoraan kysyä, miksi hän tekee sitä mitä hän tekee, mikä ehkä alkaa parantaa tilannetta. Oma asetelma paranee, kun löytää itselleen liittolaisen, jonka kanssa puhuttelee mobbaajaa tms.

JATKUU...

Linkki:

J. Saldana. Exploring the stigmatized child through theatre of the oppressed techniques. 2012. Kirjassa: P. Duffy & E. Vettraino (ed.). Youth and theatre of the oppressed.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti