lauantai 29. huhtikuuta 2017

Koivusalo: "Kalteva torni" (2006)


Ehkä hieman yksinkertainen mielenterveyspotilas, joka kärsii persoonallisuuden jakaantumisesta ja skitsofreniasta matkustaa omin nokkinensa Italiaan - ja jättää lääkkeet kotiin. Italiassa hänen persoonallisuutensa alkaa jakaantua, mistä aiheutuu monenlaisia ongelmia. (IMDb)

"Kalteva torni" (2006) on suomalainen elokuva, jonka on ohjannut ja käsikirjoittanut Timo Koivusalo. Elokuva kertoo Martti Suosalon esittämän mieleltään järkkyneen, skitsofreniaa sairastavan miehen matkasta Suomesta Italiaan.

Seela Sella palkittiin roolistaan parhaan naissivuosan Jussilla vuonna 2007. Lisäksi elokuva oli ehdolla kahdessa muussa kategoriassa: paras miespääosa (Suosalo) ja paras naispääosa (Liisa Kuoppamäki). Elokuva on myös edustanut Suomea saksalaisilla ja venäläisillä elokuvafestivaaleilla. (Wikipedia)

     *     *     *

Martti Suosalo osoittaa olevansa maailmanluokan näyttelijä. Hän on sisäistänyt vakavasti psyykkisesti vammautuneen henkilöhahmonsa tavalla, jota tuskin on ennen elokuvissa nähty - ja Timo Koivusalon henkilöohjauksella on onnistumisessa oma tärkeä osuutensa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti