torstai 20. huhtikuuta 2017

PAPUA & KAHVIA. Tyttö & monni. Katumajärven puiston lumpeet



Tyttö ja monni - Katumajärven puiston lumpeet
Tällä uudella blogin palstalla seikkailee mm. pikkutyttö Papu sekä hänen vanhempansa eli isä ja äiti, valashainkokoinen Monni sekä Katumajärven vedenneito Vellamo.

Papun isä on kertonut, että Katumajärven ja sen rantojen kasveja on kartoitettu 1960 -luvulta lähtien eli siitä lähtien, kun isä oli pikkupoika, mutta viimeiseen 10 vuoteen eivät ympäristötoimen tutkijat tai muut sen sellaiset ole käyneet katsomassa, onko mikään muuttunut.  Kartoittaminen on sitä, että tutkijat kävelevät tai soutavat rantoja pitkin ja katsovat mitä kasveja silloin löytyy.

Kartoitettaessa kysytään: onko järveen kenties tullut uusia lajeja kuten isosorsimo, joka on tullut Vanajaveden vesistöön Amerikasta ihmisten mukana tai onko vanhoja lajeja hävinnyt tai vähentynyt sellaisia kuin isolumme.  Varsinkin järveä rehevöittävien lajien tuleminen on huolestuttavaa, sillä ne vievät tilaa vanhoilta lajeilta. Isosorsimo on juuri sellainen haitallinen laji, mitä on tullut koko ajan paljon lisää ja kotimaiset lumpeet ovat vähitellen hävinneet.

- Eivätkä tutkijat, niin isä sanoo, olleet ottaneet huomioon, että esimerkiksi kauniita valkoisia pohjanlumpeita oli kokonainen lahti pullollaan aivan uimarannan vieressä asukkaiden mm. isän ja äidin ilona.

- Ja sitten eräänä kesänä muutama vuosi kartoituksen jälkeen näiden tutkijoiden oma niittokone vain tuli yhtenä kesäpäivänä ja niitti pois kaikki hienot lumpeet! Isä oli juuri tuolloin uimassa järvessä. Sama toistui monena kesänä. Nyt lumpeita on vain muutamia siellä täällä.

Vitojen, ulpukoiden, järvikortteiden ja -ruokojen - ja lumpeiden - niitosta huolimatta järvi on vähitellen rehevöitynyt  ja nuhraantunut, mikä tarkoittaa sitä, että järvessä on paljon sellaista rihmalevää ynnä muuta, joka ei sinne kuulu. Verkot kesällä usein limottuvat ja kalat kärsivät varsinkin talvella hapen puutteesta. Joskus järvestä on löytynyt loppukesällä sellaista sinilevääkin, joka on vaarallista pikkulapsille ja eläimille, jos ne sattuvat silloin juomaan vettä. Mutta sinileviä ei ole ollut moneen vuoteen.

Papulle tutuin paikka missä hän näkee kasveja ja eläimiä on Katumajärven puiston uimaranta, jossa hänen perheensä kesäviikonloppuisin ja -iltaisin viettää paljon aikaansa.

Tyttö niin kuin isänsä aina odottaa, miten heinäkuun alussa lumpeet vihdoin puhkeavat kukkaan. Vaikka nuppuja ei ole vielä montaa, on kiva katsella miten ne päivä päivältä kehittyvät. Veneellä pääsee aivan lähelle kasveja jolloin näkee, miten pitkällä kukkien kehittyminen jo on. Yksi kukista on nyt vähän avautunut ja suojalehtien alta pilkottaa hieman valkoista.

- Kohta se puhkeaa täyteen kukkaan, Papu riemuitsee.

Ja samaan aikaan kun lumpeet ovat heinähelteellä täydessä kukassa, rannalle saapuvat äänettömät taiturilentäjät, upeasti kimaltelevat sudenkorennot.

- Miten suuri isoukonkorento onkaan! tyttö ihmettelee. Kuin lintu, kolibri joka lentää paikallaan.

Ensin hän näkee yhden korennon sitten toisen ja lopulta niitä on varmasti kymmenkunta, jotka päivän aikana pyörivät uimarannan ja kerrostalon pihan välisellä alueella, jota aurinko paahtaa. Sitten ne mystisesti katoavat yhtä nopeasti kuin olivat tulleetkin ja sen jälkeen niitä näkyy enää satunnaisesti, vain vilaukselta.

Vuonna 1989 - eli Papun kannalta pieni ikuisuus sitten - melkein vastarannalle rakennettiin valtava golfkenttä, mikä huolestutti - ja huolestuttaa vieläkin - järvenrannan asukkaita ja mökkiläisiä. Kenttää rakennettaessa niin kasveja, eläimistöä kuin kivikautisia muinaismuistomerkkejä tuhottiin perusteellisemmin kuin sodassa ja kentän kuollutta nurmea alettiin kastella ja lannoittaa, ja lannoitteet ja myrkyt valuivat maanpintaa pitkin Katumajärveen ja rehevöittivät sitä.

Järven tila huononi golfkentän takia entisestään, vaikka se oli ollut huonossa hapessa vähän muutenkin, ja silloin aloitettiin järven niittäminen ja pientä kalaa lähinnä särkiä ja ahvenia pyydettiin kesäisin nuotalla suuret määrät rannoille. Ja ihmiset hakivat kaloja rannoilta ja kantoivat niitä ämpäreillä kotiinsa, jos sattuivat olemaan paikalla kun niitä pyydettiin, ja söivät niitä. Lasketusaltaitakin rakennettiin kentän ja järven väliin, joihin jäi osa golfkentältä valuvista ravinteista, eivätkä ne päässeet Katumajärveen asti. Enää ei järven tila huonone yhtä paljon tai ainakin siltä näyttää.

- Niin, ja ne linnut, Papu muistaa. Oi, rannalla - ihan laiturin lähellä - pesii joka vuosi joko härkälintu, jolla on hirveä ääni tai hienostunut silkkiuikku, joka sukeltaa tosi pitkälle. Joskus rantaa pitkin vaeltaa vikkelästi uiva nokikana tai kaksikin kanaa, mitä on kiva katsella.

- Kaikkein kivoin lintu on kuitenkin kuikka, joka on aina vain rohkeampi ja saattaa uida kesäaamuna ihan laiturille asti, kun näkee että minä olen tulossa sinne, sanoo Papu innoissaan. Ihan kuin se haluaisi leikkiä tai uida kilpaa, vaikka onhan se paljon parempi uimari.

- Västäräkki ja tiirakin ovat minun kavereitani, tyttö kertoo. Västäräkillä on pesä laiturin alla, ja yritän olla häiritsemättä, kun sillä on pieniä poikasia. Pesä näkyy laiturin rakosesta mutta poikaset eivät ole kovin söpöjä - ainakaan aluksi vaan vaaleanpunaisia, karvattomia ja ne huutavat koko ajan. Niin kuin vauvatkin.

- Tiiroja näkee yleensä iltaisin, kun on hiljaista. Silloin ne tulevat laiturin päähän, kun näkevät minun tulevan rantaan. Lepäilevät siinä laiturilla ja käyvät välillä pyydystämässä järven pinnasta pienen salakan tai särjen, eivätkä ne välitä ollenkaan siitä, että porskutan rannassa ihan niiden vieressä.

 - Niin ja tietysti, sitten ovat vielä lokit ja sorsat, joita on paljon. Joskus harmaalokki on tehnyt pesän aivan uimarannan viereen, jolloin rantaan on vähän pelottava tulla. Se kun saattaa syöksyä kohti ja viime tingassa kaartaa ohi ja pitää samalla hirvittävää ääntä, mutta ei se kuitenkaan mitään tee. Yhtä pikkupoikaa lokki kerran nokkaisi päähän ja sitä vähän sattui. Vertakin tuli päästä.

Lintujen lisäksi rannalla liikkuu iltahämärissä ja joskus päivälläkin jäniksiä, rusakoita ja kettuja jopa kärppiä, joilla on musta hännänpää ja jotka ovat kesällä ruskeita ja talvella valkoisia niin kuin jäniksetkin. Ja läheisessä metsässä, joka ulottuu aina Mantereenlinnavuoreen asti, on nähty valkohäntäpeuroja.

- Muutaman kerran kesäiltana on järven pintaa viistänyt vesisiippa, Papu sanoo. Tiedätkös mikä se on? Se on lepakko!

- Laiturilla on ihana vain istuskella, ja jos tuntuu siltä, voi lähteä veneellä soutelemaan. Ja silloin melkein aina tulee joku vastaan, vaikka olisi ihan pimeätäkin.

- Jos ongella on saanut ahvenen, sen voi paistaa nuotiossa, jos nuotiossa sattuu olemaan tuli. Ja nuotion voi aina sytyttää, jos sattuu olemaan puita joko mukana tai rannassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti