torstai 13. huhtikuuta 2017

PAPUA & KAHVIA. Tyttö & monni. Monni paistattelee päivää


Tyttö ja monni - Monni paistattelee päivää

Tällä uudella blogin palstalla seikkailee mm. pikkutyttö Papu sekä hänen vanhempansa eli isä ja äiti, valashainkokoinen Monni sekä Katumajärven vedenneito Vellamo.

Katumajärven Monni niin kuin monnit yleensäkin liikkuu lähinnä öisin, mutta sinä päivänä se lekotteli lähellä rantaa Lammassaaren jyrkkien kallioiden edustalla ja rapsutteli litteää ruumistaan pohjan kiviä vasten ja availi aina silloin tällöin suuren pyöreän suunsa aivan ammolleen, jolloin se yleensä sai välipalaksi parven särkiä tai salakoita.

Monni on komea 12 metrin mittainen kala, millaista kokoa on vaikea edes ymmärtää, jos sitä ei näe. Se kun on suurempi kuin mitkään Vanajaveden laaksosta pyydetyt tai edes parhaimpien kalajuttujen kalat. Monni on yhtä iso kuin maailman suurin kala valashai, joka voi kasvaa meressä sekin 12 metrin mittaiseksi. Monni ei paina niin paljon kuin valashai, mutta kuitenkin monta tonnia tai tuhatta kiloa.

Monnin väri on samaa sävyä kuin järven vesi, jossa se asuu ja siksi sitä on erittäin vaikea erottaa vedenpintaa vasten edes aivan vierestä. Sen selkä on hyvin tumma ja siinä on pieniä mustia laikkuja ja väri vaalenee mahapuolelle tultaessa ja vatsa on harmaanvalkoinen. Kyljet ovat tummanruskeat ja ne ovat täynnä pieniä tummia täpliä.

Kylkeä viistää kylkiviiva, niin kuin kaikilla kaloilla, joka alkaa kidusten keskeltä ja ulottuu valtavan kokoiseen pyrstöön asti. Näiden viivojen avulla Monni kuulee ja tuntee pienimmätkin risaukset koko järven alueella ja kuulee senkin, kun Papun isä ajaa punaisella Toyotallaan rannan tuntumassa olevan kerrostalon pihaan. Pieniä rintaeviä on kaksi paria, joiden avulla Monni tasapainoilee paikalla ollessaan, niin kuin nytkin. Selässä on vain yksi pienen pieni selkäevä, kun taas pyrstön alla oleva peräevä ulottuu aina vatsan puoliväliin asti.

Monnin silmät ovat sen kokoon nähden pienet, mutta Papun mielestä hirveän suuret puurolautasen kokoiset. Ja sitten ne viikset! Ylähuulessa on kaksi yli kaksimetristä viikseä ja leuassa on kaksi paria hieman lyhyempiä viiksiä, joiden avulla Monni voi liikkua aivan pimeässäkin ja tunnistaa helposti kaiken ympärillään.

Aivan rantavedessä paikallaan uivan ja rintaeviään verkkaisesti liikuttelevan Monnin yläpuolella suojaisella kallionkielekkeellä istuu Vellamo ja laulaa hiljaa, ja niin kuin aina rannalla istuessaan, vedenneito haroo pitkiä tummia hiuksiaan.

Yllättäen Vellamo heittäytyy hetkeksi vatsalleen kallion pehmeiden sammalten päälle ja sanoo Monnille, jonka suu on taas jonkin aikaa auki ja suuhun ui kaksi isohkoa lahnaa:

- Enpä haluaisi joutua vahingossa sinun suureen kitaasi niin kuin lahnat. Nuo pienet terävät hampaat jauhaisivat minut hetkessä kalajauhoksi, ja kurtistaa kulmiaan.

Monni mutustaa muutaman kerran viimeisintä suupalaansa, ja vastaa sitten: - Eihän nyt toki. Kyllähän minä huomaisin, jos jotain noin suurta uisi kitaani. En minä sinua söisi tai mitään muutakaan noin isoa. 

Vaan kerran suuhuni ui peikkolapsi, joka toden totta oli hukkua suureen suuhuni. Kappolanvuoren Adan tyttö näet ehti jo vetää vettä henkeensä, mutta ei siinä mitään sen pahempaa kuitenkaan sattunut. Huomasin tytön ajoissa ja työnsin hänet kuonollani rantaan, missä hän vähän aikaa vielä yski.

- Minäkin muistan tuon tapahtuman, mutta siitä on tosi kauan aikaa, Vellamo muistelee, minkä jälkeen Monni vaihtaa puheenaihetta. - Ei ole Papua näkynyt vielä tänään, Monni aloittaa. Vellamo nousee takaisin istumaan ja sanoo, että tyttö tulee varmaan myöhemmin illalla.

- Niin, niin varmasti, Monni sanoo hajamielisesti. Tänään niitä monneja tuodaan sieltä Evon kalanviljelylaitoksesta tänne meidän järvellemme. Sellaista olen kuullut Kappolanvuoren peikoilta.

- Vai niin. Sitä ei taida Papukaan vielä tietää, Vellamo sanoo silmät kirkastuen. Voidaankin kertoa tämä ilouutinen tytölle, kunhan nyt ensin tulee tänne.

Samassa Papu tömistelee pitkin pitkospuita ja on hetkessä Lammassaaressa. Tyttö kiipeää aina saaren huipulle asti ja kääntyy äänen suuntaan. - Hei, te olettekin jo täällä, tyttö sanoo iloisesti.

- Niin olemme. Oli sellainen sopivan utuinen ja pilvinen päivä, että ajattelimme tulla tänne hieman aikaisemmin, sanoo Vellamo.

- Sepä mukavaa, ettei tarvitse aina istua ja odotella ja miettiä, tuletteko te vai ettekö te tule ja kumpi teistä tulee vai tuleeko kumpikaan, tyttö sanoo ja samalla pohtii millaista on odotella ystäviään rantakivillä.

- Meillä, minulla ja Monnilla on sinulle uutisia, vedenneito aloittaa ja osoittaa seuraavat sanansa Monnille. Sanotko sen sinä vai minä?

- Sano sinä vaan, Monni sanoo haukotellen ja liikutellen oikeaa rintaeväänsä pientä karia vasten.

- Hur-raaa! Monnit saapuvat. Tänne saapuu ensi yönä peräti kolmisenkymmentä erikokoista monnia, Vellamo riemuitsee.

- Joko ensi yönä? tyttö sanoo hieman ihmeissään. Se minun on päästävä näkemään. Täytyy kertoa isälle heti, kun hän on tullut kotiin.

- Ada ja Anda kertoivat siitä Monnille Kappolan vuoren hiekoilla, jossa olivat uimassa, veden emäntä jatkaa.

- Voi, miten ihanaa! Haluan nähdä ne suloiset pienet monninpoikaset, tyttö iloitsee. Isä on varmaan tullut jo kotiin. Vai miten on, Monni?

- Kyllä, kyllä. Isäsi ajoi juuri pihaan, Monni vahvistaa tytön epäilyt.

- Hei, hei! Monni ja Vellamo, nähdään ehkä vielä myöhemmin tänään.

Monni ja Vellamo vastaavat tytön hyvästeihin. Monni nyökäyttää hieman päätään ja liikuttaa selkäeväänsä ja Vellamo heilauttaa vasenta kättään ja sanoo: - Hei, hei, Papu! - Hei, hei! sanoo Monnikin hiljaisella ja matalalla äänellään, mitä Papu ei enää kuule.

Tyttö häipyy kallionharjanteen taakse ja pitkospuilta kuuluu vielä sama töminä kuin Papun tullessa vähän aiemmin Lammassaareen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti