tiistai 25. huhtikuuta 2017

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 808. Miten Maa on muuttunut vuosina 1984 - 2016?



Vuodessa eikä kahdessakaan tapahdu mitään suuria havaittavia muutoksia Maapallolla, mutta entä jos viimeisen 30 vuoden aikaiset muutokset olisi mahdollista nähdä pikakelauksena.

Nyt se on Googlen ansiosta mahdollista. Google on tallentanut miljoonia satelliittukuvia, joiden perusteella, mitä tahansa aluetta ja siinä tapahtuneita muutoksia on mahdollista tarkastella lintuperspektiivistä.

Hätkähdyttävää on tarkatella mm. Antarktiksen aluetta ja pohjoisia napa-alueita. Jäätiköt ovat todella vauhdikkaasti sulamassa, mikä on täysin kiistatonta.

     *     *      *










Kuvista voi bongata, vaikka Grönlannin, Islannin ja Norjan ikijäät. Pohjoismaatkaan eivät ole jääneet tästä ympäristön muutoksesta paitsi.

Luoteisväylästä on tänä aikana tullut merikelpoinen, mitä voi tietysti pitää myönteisenä muutoksena, mutta samaan aikaan se on tehnyt monin paikoin jääkarhujen ja inuiittien elämän yhä tukalammaksi ja mahdottomammaksi.

Linkki:

Luoteisväylä. Wikipedia

Google Timelapse näyttää Maan kehityksen 32 vuoden ajalta.  Google on koonnut 5 miljoonan satelliittikuvan aineistosta jättisuuren tilkkutäkin, josta voit nähdä, miten oma elinalueesi on muuttunut viimeksi kuluneiden kolmen vuosikymmenen aikana. By  Karine Kirkebæk. Tieteen kuvalehti 22.04.2017

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti