lauantai 29. huhtikuuta 2017

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 810. Norfolkin paikallinen merenneito


Uskomusten sekoittuminen toisiinsa on kiinnostava ilmiö. Eurooppalaisessa kansantarinoiden perinteessä merenneidot ovat vuosituhansia  istuneet tiukassa ja eläneet koko ajan rinnakkain - tai ennemmin sekoittuneina - muun muassa kristillisiin legendoihin.

Merenneito-tarinat ovat levinneet kaikkialle merten, jokien ja järvien rannoille - ja niitä on myös täällä pohjoisessa. Erityisesti merimiehet ja kauppiaat ovat ylläpitäneet tarinaperinettä, mutta tarinat elävät myös paikallisina uskonnollisina legendoina esim. Norfolkin Sheringhamissa, jossa on katolinen All Saints Church eli kaikille kirkon pyhimyksille omistettu kirkko.

     *     *     *

Merenneidon sanotaan seireeninä laulaneen muutaman kilometrin päässä merellä ja houkutelleen seurakuntalaisia mm. kesken jumalanpalvelusten. Keskiaikainen tarina kertoo, miten erään kerran kalanpyrstöinen merenneito oli hissannut itsensä kirkon pääovelle, mutta suntio oli käännyttänyt hänet: - Tämä paikka ei ole merenneitoja varten.

Merenneito ei ollut tällaisesta moksiskaan vaan hän oli kiertänyt rakennuksen taakse ja tullut toiselta puolen kirkkoa sisään. Ja vielä tänä päivänä siinä paikalla, missä merenneito oli ollut, on puusta veistetty, aika julmannäköinen, merenneito ja samaa symboliikkaa löytyy penkkien puuleikkauksista.

Kaikkien pyhien kirkon merenneito
Norfolkin Sheringhamissa..
Linkki:

Weird Norfolk: The mysterious mermaid of Sheringham. By Stacia Briggs. Eastern Daily Press 20.04.2017

It's an Urban Legend‏ (@ULTweets).  #FolkloreThursday | Weird Norfolk: "'Git yew arn out, we carn’t have noo marmeards in ‘are,' the Beadle hissed.". Twitter 27.04.2017

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti