keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

PAPUA & KAHVIA. Tyttö & monni. Kelluva kaislamatto

Tyttö ja monni - Kelluva kaislamatto

Tällä uudella blogin palstalla seikkailee mm. pikkutyttö Papu sekä hänen vanhempansa eli isä ja äiti, valashainkokoinen Monni sekä Katumajärven vedenneito Vellamo.

Vähän ennen Papun syntymäpäivää elokuussa isä saa eräänä päivänä päähänsä, että nyt mennään päiväkodin rantaan, joka on täynnä järviruokoa ja tehdään niistä jotain kivaa. Äiti ei ollut kovin innostunut ajatuksesta ja kysyy, voiko sitä noin vain mennä rantaan ja alkaa tehdä jotain tuollaista kivaa.

- Miksipä ei. Ruokoa on niin paljon, ettei haittaa vaikka muutaman ruo’on käy ottamassa. Ennen järviruo’on lehtiä syötettiin eläimille ja käytettiin karjan kuivikkeena samalla tavoin kuin olkiakin ym. Ja jos ei muuta, niin niistä voi askarrella vaikkapa himmeleitä tai tehdä ruokomattoja! isä taivuttelee.

- Himmelin voisi kyllä tehdä, äiti alkaa pohtia, mutta sinun vastuullasi. Entä miten sinä aiot niitä ruokojasi sitten saada sieltä järven pohjasta. Ne tuskin lähtevät irti ihan noin vain nykäisemällä?

- Otan mukaan puukon. Kyllä terävällä puukolla niitä saa irrotettua ja katkottua, isä vakuuttaa. Ja jos ei onnistu, niin ei onnistu. Vähän seikkailumieltä, pliis!

- Sinun kanssasi saa aina melkein … hävetä. Milloin mitäkin mielessä, mistä syntyy vain ongelmia, äiti nurisee.

Tyttö seuraa uteliaana vierestä isän ja äidin sanailua ja sanoo sitten: - Minä ainakin haluan tehdä jotain kivaa niistä ruokoista!

- No, hyvä on, mennään sitten, äiti sanoo. Mutta en lupaa mitään. Saatan lähteä kesken kaiken pois ja jättää teidät kahdestaan sinne rantaan niiden ruokojenne kanssa. Ja ties, mitä iilimatoja siellä vedessä on.

- Iilimatoja, iilimatoja! Mitä ne on? Papu kysyy.

- Sellaisia jotka imevät verta eläimistä ja ihmisistä, äiti sanoo. Pieniä vampyyreitä!

- Vampyyreitä? Mitä ne ovat? Onko niillä hampaat, joilla ne puree? Vai onko ne niin kuin hyttysiä?

- On. Pitkät hampaat - ja ne purevat näin, äiti näyttää miten ne käyvät kaulaan kiinni.

- Eeiii! äiti ei saa olla vampyyri. Pitääkö iilimatoja pelätä? tyttö kysyy huolissaan.

- Ei, ei niitä tarvitse pelätä, isä rauhoittelee. Äiti vaan pelleilee, eikä niillä ole pitkiä hampaita, pienet vain, mutta niiden suu on imukuppi millä ne tarttuvat lujaa kiinni ihoon.

- Äiti pelleilee ja leikkii Kammoa, niinkö? Papu kysyy.

- Joo. Äiti vähän liioittelee, äiti myöntää. Ei niitä tarvitse pelätä, mutta eivät ne kivoja ole.

- Mutta on kiva nähdä millaisia ne madot ovat, Papu vakuuttaa.

- Ne on sellaisia näin pieniä mustia ja ne takertuvat vedessä aika lujaa jalkoihin kiinni, isä näyttää peukalolla ja etusormella.

- Hui! sanoo Papu. Ottavat kiinni jalkaan!

- Joo, mutta kyllä ne irtoavat helposti, isä puolestaan vakuuttaa.

Isän ja äidin valmistelut ovat nopeasti tehty. Isä vetää jalkaansa uimahousut ja panee kroksit jalkoihinsa. Niillä olisi hyvä kävellä mutaisessa ja ehkä kivisessäkin järven pohjassa. Äiti tekee eväät, jos Papulla - tai isällä ja äidillä - ehtisi tulla ruokoreissun aikana nälkä, niin sitten syötäisiin. Eväät pannaan pieneen kylmälaukkuun. - Tärkeintä on että on tarpeeksi juomista, äiti sanoo ehkä enemmän itselleen kuin Papulle.

Sitten lähdetään kävellen liikkeelle, tosin rattaat on otettu varmuuden vuoksi Papua varten mukaan ja rattaissa kulkevat kätevästi kantamuksetkin, joita on mukana.

Perillä äiti ja Papu etsivät koivujen alta suojaisan paikan, mihin äiti levittää huovan, minkä päälle hän menee istumaan ja kaivaa kassistaan kirjan, jota aikoo aikansa kuluksi lueskella. Mukana on myös pieni matkaradio, josta soi hiljaa Radio Nostalgian musiikki.

Papulle äiti on ottanut mukaan kaksi Tapani Baggen Muumi -kuvakirjaa eli Vesipeto Surkun ja Syysvieraan.

Isä kaivaa kassin sivutaskusta puukon ja näppylähanskat ja sanoo, että nyt lähdettiin hakemaan järviruokoja. Papu kävelee isän perässä ihan vedenrajaan ja jää istumaan kivelle. Äiti on pannut tytön päähän lakin, jotta aurinko ei polta päänahkaa.

Varmoin ottein isä ennemmin nyhtää kuin leikkaa ruokoja järven pohjasta ja nostaa niitä rantaan. Tyttö katsoo tarkkaan mitä isä tekee, ja odottaa milloin näkee ensimmäisen vampyyrimadon.

Tytön pettymykseksi matoja ei tartu isän jalkoihin, mutta jalat ovat vähän ajan kuluttua mutaiset ja likaiset. Kun isä on saanut ruokoja mielestään sopivan määrän, hän tulee pois vedestä ja alkaa leikata niistä tasamittaisia ja samalla riipii lehdet pois.

Äkkiä Papu huutaa: - Iiiik! Iilimatoja, sillä vihdoin hän on huomannut, miten isän nilkassa on kaksi ja aika paksuksi itsensä imenyttä melkein mustaa otusta. Isä sanoo vain, että niinpäs onkin - ja nyppää iilit irti ja näyttää niitä Papulle.

- Ovatpa ne rumia, on tytön mielipide. Ja pieniä. Pienempiä kuin kastemadot.

- Pannaan takaisin veteen. Ne ovat suojeltuja eläimiä, eikä niitä saa turhaan tappaa, isä valistaa tytärtään ja Papu katsoo isää hieman epäuskoisesti, mutta ei sano mitään.

Aikansa ähellettyään Papu tajuaa, että isä on tekemässä jotain, mistä hän ei etukäteen kertonut mitään. Isä sitoo ohuella narulla kaisloja yhteen - ja sanoo lopulta, että tästä syntyy kelluva kaislamatto tai uimapatja.

Kun isä on saanut mielestään hommansa valmiiksi hän sanoo: - No, niin. Nyt mennään rantaan ja katsotaan, miten tämä toimii. Papu katsoo uteliaana isäänsä - ja äitikin tulee koivun alta katsomaan, mitä isä ja Papu oikein touhuavat. Isä panee kaislamaton veteen - ja kuinka ollakaan se kelluu oikein hienosti.

- No, nyt täytyisi vielä kokeilla kestääkö se Papun painon, isä sanoo ja nostaa Papun patjan päälle. Itsetehty uimapatja painuu vedenpinnan alle, mutta kannattelee aika hyvin tyttöä.

- Hei, tämä on hieno, tyttö sanoo. Voiko tämän kanssa uida?

- Kyllä… kai, sanoo isä, eikä ole ihan varma asiasta, minäkin tulen uimaan. Katsotaan, mitä sen kanssa voi tehdä.

Isä heittää paidan pois päältään ja työntää kaislamattoa edellään kahlatessaan veteen ja Papu istuu tyytyväisenä patjan päällä.

- Olkaa varovaisia siellä, äiti huutaa rannalta huolestuneen näköisenä.

- Ollaan me, Papu huutaa ja kirkuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti