tiistai 14. marraskuuta 2017

- CARPE DIEM - Tartu hetkeen - 514 - Voldemortin monologi (prosessidraaman aluksi) 😏


Olin noussut tai nousemassa Kuolonsyöjieni kanssa noitien ja velhojen maailman kiistattomaksi, valovoimaiseksi johtajaksi, kunnes jouduin Tylypahkan rehtorin Aldus Dumbledoren ja hÀnen Feeniksin kiltansa katalan juonen kohteeksi.

Kaikki alkoi siitĂ€, kun Dumbledore pani liikkeelle huhun ennustuksesta, jonka mukaan oli syntynyt valittu, poika, joka haastaisi Pimeyden Velhon ja voittaisi hĂ€net… Aluksi nĂ€ytti ehkĂ€ siltĂ€ ettĂ€ ennustus viittasi minuun, mutta tarkalleen ottaen pimeyden velhosta puhuminen on mÀÀrittelykysymys, millĂ€ olisi voinut tarkoittaa yhtĂ€ hyvin minua kuin haastajaani Aldus Dumbledorea! Tai jotakuta muuta.

Yksi kannattajistani, KuolonsyöjistĂ€ oli Tylypahkan taikajuomien opettaja Severus Kalkaros, joka kuuli asian suoraan Dumbledorelta pubissa, jossa ennustus tehtiin, ja hĂ€n kertoi asiasta minulle heti tuoreeltaan, ja oli huolissaan niin minun kuin ystĂ€vĂ€nsĂ€ Lily Potterin ja tĂ€mĂ€n 1-vuotiaan pojan Harryn puolesta. Harry oli selvĂ€sti poika, johon ennustuksessa viitattiin.

Kalkaros esitti toiveen, joka oli suorastaan vaatimus, ettÀ minun tuli taata, ettei Lilylle - ja hÀnen pojalleen - kÀy mitenkÀÀn, minkÀ myös lupasin. YmmÀrtsin heti, ettÀ tÀssÀ oli tilaisuus, jolla voisin nujertaa Dumbledoren hÀnen omilla aseillaan...

Dumbledoren seuraava siirto oli kuitenkin juonikas - ja tajusin lopulta liian myöhÀÀn, ettĂ€ hĂ€n yrittÀÀ pÀÀstĂ€ suoraan kimppuuni, mutta olin varuillani. Dumbledore nĂ€et siirrĂ€tti “varmuuden vuoksi”, provosoivasti Pottereiden perheen paikkaan, joka turvattiin salaisuusloitsulla, mikĂ€ tarkoitti sitĂ€, ettei periaatteessa edes Dumbledore itse tiennyt paikkaa, missĂ€ Potterit olivat, mihin ei tosin voinut tĂ€ssĂ€ tapauksessa luottaa.

Myöhemmin paikka osoittautuikin Dumbledoren omaksi kotikylÀksi Godrickin notkoksi, jonka hÀn tunsi kuin omat taskunsa, minkÀ sain tietÀÀ Peter Piskuilalta, jolle salaisuus loitsulla annettiin. Piskuila keskusteli tilanteesta Pottereiden kanssa, eivÀtkÀ he olleet siihen ollenkaan tyytyvÀisiÀ. He eivÀt tunteneet olevansa turvassa Roderickin notkossa - ei niinkÀÀn minun kuin Dumbledoren takia. Mies selvÀsti juoni jotain.

Harry Potterin isÀ James olisi halunnut salaisuuden haltijaksi ystÀvÀnsÀ Sirius Mustan, mutta Dumbledore vaihdatti hÀnet viime tingassa Peter Piskuilaan, mikÀ vaikutti epÀilyttÀvÀltÀ. Musta oli Taikaministeriön virkamies, joka suhtautui epÀillen sekÀ minuun ettÀ Dumbledoreen, ja oli lojaali sille, kuka oli kulloinkin olemaan vallassa. Ja yleisessÀ tiedossa oli ettÀ hÀnestÀ oli tulossa minun mieheni, sillÀ lÀhes kaikki merkittÀvimmÀt virat olivat tuossa vaiheessa jo KuolonsyöjillÀ. Piskuila taas oli kannattajani, KuolonsyöjÀ hÀnkin, vaikka kuuluikin Feeniksin kiltaan, minkÀ Dumbledore oli ehkÀ jotenkin saanut tietÀÀ...

Niin, Potterit halusivat keskustella tai oikeastaan neuvotella kanssani, mitÀ he saattoivat tilanteessa tehdÀ. He eivÀt halunneet, ettÀ heidÀn poikansa Harryn tai heidÀn oma henkensÀ oli vaarassa. Ja he tietysti tiesivÀt lupaukseni Kalkarokselle, mitÀ kunnioitin, ja siksi he uskaltautuivat tapaamaan minut.

Suunnitelmani oli kaikessa yksinkertaisuudessaan tÀllainen: yritin ensin saada - ja sain - Potterit kannattajikseni, ja sitten siirrÀttÀisin perhe vaivihkaa toiseen paikkaan esim. Taikaministeriön suojiin Sirius Mustan luokse, missÀ he olisivat turvassa.

Kun saavuin Piskuilan opastuksella Godrickin notkoon, kaikki meni aluksi hyvin. Tapasin Potterit ja kÀvimme lÀmminhenkisen keskustelun. He eivÀt halunneet jÀÀdÀ Dumbledoren joukkoihin, jotka olivat jo kÀytÀnnössÀ hÀvinneet velhojen sodan ja tekivÀt kostoiskuja, jotka kohdistuivat niin Kuolonsyöjiin kuin jÀsteihin, mikÀ pantiin usein meidÀn kontollemme. Esimerkiksi Siriusta syytettiin 16 jÀstin surmaamisesta ja hÀn joutui myöhemmin Azkabanin vankilaan.

Kun poistuin hetkeksi ulos huoneesta, se tapahtui. Muistan vain nĂ€hneeni itseni makaamassa kuolleena. ViereisessĂ€ huoneessa makasivat kuolleina Lily ja James Potter -  ja Dumbledore oli touhuamassa jotain pikkupojan Harryn kanssa. NĂ€kymĂ€tön sieluni liukeni huomaamatta, vĂ€hin ÀÀnin paikalta ja vaelteli vuosia KielletyssĂ€ metsĂ€ssĂ€ ja löysi vĂ€lillĂ€ ruumiin itselleen metsĂ€n pienistĂ€ elĂ€imistĂ€ ja kÀÀrmeistĂ€.


Linkit:

Ei kommentteja:

LÀhetÀ kommentti