keskiviikko 17. tammikuuta 2018

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 850. Huispausta - ja huispausta


Niin paljon kuin Harry Pottereista vuosien - ja jo vuosikymmenten aikana - on puhuttu, jästihuispaus (muggle quidditch) rantautui Suomeen vasta 2010 -luvulla. Muualla maailmassa ja Pohjoismaissa on osallistuttu pitkään mm. lajin MM-kilpailuihin. Suomessa harrastus on keskittynyt muutamille paikkakunnille opiskelijoiden ja kirjanharrastajien keskuuteen. Ja toki Vaasan yliopiston joukkue oli valinnut itsensä lajin MM-kilpailluun vuonna 2011, minkä jälkeen kiinnostui lajia kohtaan hiipui.

     *     *     *

Pohjois-Amerikassa USA:ssa ja Kanadassa sekä Australiassa huispauksen harrastus on levinnyt laajalle - ja uusia joukkueita perustetaan koko ajan lisää, eikä laji liity enää pelkästään J.K. Rowlingin Harry Potter -kirjojen fanitukseen.

Jästihuispaus on tietysti toisenlaista kuin kirjoista ja elokuvista tuttu luudilla lentäminen ilmassa. Luudat toki kuuluvat lajiin maassakin ja lajin kirjoissa kuvailtua ideaa on mukailtu mahdollisimman pitkälle.

     *      *      *

Lukuisat fanfiction -sivustot pursuilevat huispauskuvauksia. Esimerkiksi fanfiction.net -sivuston Harry Potter -ryhmässä on liki 7 500 eri mittaista tekstiä, jossa pelataan tätä maagista peliä. Ja kirjoittamista on ilman muuta ruokkinut se, että J.K. Rowling kirjoitti vuonna 2001 kirjan lajista ja sen historiasta.

     *     *     *

Fanikulttuuriin kuuluvat myös lukuisat tekstipohjaiset online -roolipelit, joissa usein huispataan sekä larppaus, mitä on Suomessa harrastettu enemmän kuin jästihuispausta, mitä sitäkin voidaan pitää eräänlaisena roolipelinä.

     *     *      *

Kirjat ja elokuvat toivat mukanaan Warner Brosin hyväksymät kortti-, noppa- ja lautapelit sekä tietysti PS1- ja PS2-pelit, joita on tehty neljän ensimmäisen kirjan pohjalta. Ja huispauksesta on tietysti vielä oma PS2 -pelinsä.

     *     *     *

Ja viimeisenä mutta ei vähäisempänä Pottermore -verkkopalvelu on tuonut lajin yhä uusien Harry Potter -fanien ulottuville

Vuonna 2018 julkaistaan ensimmäinen kirjalliseen kaanoniin perustuva (mobiili)roolipeli, jossa uskoisin olevan siinäkin huispausta.

Linkki:

Jästihuispaus. By Anglia. Vuotava noidankattila 29.06.2008

Huispaus (urheilulaji). Wikipedia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti