tiistai 26. kesäkuuta 2018

- CARPE DIEM - Tartu hetkeen - 583 - Legenda Kiljukotkasta ja Mustavariksesta


Monta sukupolvea sitten kaksi nuorta miestä, joiden nimet olivat Kiljukotka (Spotted Eagle) ja Mustavaris (Black Crow), rakastuivat samaan intiaanityttöön nimeltä Punainen lintu (Red Bird), joka oli kaunis ja taitava käsistään. Hän osasi käsitellä niin nahkaa kuin sulkiakin ja hän piti enemmän Kiljukotkasta, mikä teki Mustavariksen onnettomaksi ja mustasukkaiseksi.

Erään kerran Mustavaris meni ystävänsä luokse ja sanoi: - Hankitaan muutama hieno hevonen - ja samalla kotkansulka päähineeseen - ja käydään ottelemassa Pahania vastaan.

- Hyvä ajatus, Kiljukotka sanoi ja nuoret soturit menivät majaan hikoilemaan puhdistaakseen itsensä kamppailua varten. Saunan jälkeen he ottivat esiin lääkeyrttinsä, kilpensä ja maalasivat kasvonsa punaisiksi - ja tekivät kaiken, mitä soturin tulee tehdä ennen yhteenottoa. Sitten he ratsastivat Pahania vastaan.

Yhteenotto ei mennyt hyvin. Pahani ei ollut yllätettävissä ja nuoret soturit eivät päässet lähelle hevoslaumaa. He eivät vain epäonnistuneet ponien sieppaamisessa vaan he menettivät myös omansa yrittäessään hiipiä vihollisen hevosten luokse. Kiljukotka ja Mustavaris onnistuivat tuskin paeta jalan, koska Pahani etsi heitä kaikkialta. Kerran he joutuivat piiloutumaan veden alle järveen ja hengittämään sieltä ruo’on kautta. Sen verran taitavia nuoret miehet olivat, että Pahani lopulta luopui heidän takaa-ajostaan.

     *     *     *

Kävellen matka kotiin oli pitkä. Mokkasiinit kuluivat rikki ja jalat vuosivat verta. Lopulta he tulivat korkean kallion juurelle. - Mennään tuonne ylös, sanoi Mustavaris, ja otetaan selvää, seuraako vihollinen meitä vielä! Kiivettyään ylös ja katseltuaan joka suuntaan he näkivät, ettei kukaan ollut heidän jäljillään. Kallionkielekkeellä paljon heidän alapuolellaan he huomasivat kotkanpesän, jossa oli kaksi poikasta. - Otetaan nyt nuo kotkat ainakin mukaan, Mustavaris sanoi. Pesään ei päässyt kiipeämällä kaarevaa kiviseinää pitkin, mutta Mustavaris otti lassonsa, teki siihen silmukan ja pani köyden Kiljukotkan rinnan ympärille ja laski hänet alas.

Kun ystävä oli pesän reunalla, Mustavaris sanoi itsekseen: - Voin jättää hänet kuolemaan. Kun saavun kotiin, Punainen lintu nai minut. Ja hän heitti köydän pään alas ja lähti pois katsomatta taakseen tai kuuntelematta Kiljukotkan huutoja.

Lopulta Kiljukotkalle valkeni, että hänen ystävänsä oli pettänyt hänet, että hänet oli jätetty kuolemaan. Köysi oli liian lyhyt, jotta hän olisi kyennyt laskeutumaan sen varassa maahan. Alas oli 300 jalkaa pudotusta. Hän oli yksin kahden kotkanpojan kanssa, jotka kirkuivat vihaisesti oudolle kaksijalkaiselle olennolle, joka oli tullut heidän kotiinsa.

     *     *    *

Mustavaris palasi kyläänsä. - Kiljukotka on kuollut soturin kuoleman, hän kertoi ihmisille. Pahani tappoi hänet. Koko kylä suri kovasti Kiljukotkaa, sillä kaikki olivat pitäneet hänestä. Punainen lintu viilsi terävällä veitsellä käsivarsiinsa ja leikkasi hiuksensa osoittaakseen kaikille suruaan. Lopulta hänestä kuitenkin tuli Mustavariksen puoliso, sillä elämän oli jatkuttava.

Kiljukotka ei ollut kuitenkaan kuollut vaan oli yksin kallionkielekkeellä. Kotkat tottuivat vähitellen häneen ja kotkavanhemmat toivat hänelle paljon ruokaa - kaneja, preeriakoiria ja villikanoja - jotka hän jakoi kahden poikasen kanssa. Ehkä Kiljukotkan kaulallaan kantama lääkenyytti sai kotkat hyväksymään hänet, sillä siinä oli ainetta niidenkin parantamiseksi. Silti elämä kalliolla ei ollut helppoa. Kieleke oli niin kapea, että hän joutui sitomaan itsensä yöksi kiinni, ettei olisi pudonnut alas. Tällä tavoin hän vietti muutamia epämiellyttäviä viikkoja. Loppujen lopuksi hän oli kuitenkin ihminen, eikä lintu, jolla halkeama kalliossa voi olla koti.

Viimein nuoret kotkat olivat riittävän isoja alkaakseen harjoitella lentämistä. - Miten minulle nyt käy, ajatteli nuorimies. Kun linnut ovat lentäneet pesästä, lintuvanhemmat eivät tuo enää ruokaa. Sitten hän sai ajatuksen ja sanoi itsekseen: - Ehkä kuolen. Hyvin todennäköisesti, mutta en vain istu tässä ja luovuta.

Kiljukotka otti lääkenyytistä esiin pienen piippunsa, nosti sen taivasta kohti ja rukoili: - Wakan Tanka, Suuri henki, sääli minua. Sinä olet luonut miehen ja hänen veljensä, kotkan. Olet antanut hänelle kotkan nimen. Nyt yritän saada kotkat kantamaan minut maahan asti. Anna kotkien auttaa minua. Anna tämän onnistua!

Hän poltti piippua ja tunsi tulvahtavan itsevarmuuden puuskan. Sitten hän tarttui kahden nuoren kotkan jalkoihin. - Veljet, hän kertoi heille, olette hyväksyneet minut yhdeksi teistä. Nyt elämme tai kuolemme yhdessä. Hän hyppäsi alas kielekkeeltä ja huusi: -  Hoka-hei!

Hän odotti murskautuvansa maahan, mutta mahtavilla siipien iskuilla kaksi nuorta kotkaa kevensi hänen pudotustaan ja kaikki kolme laskeutuivat turvallisesti maahan. Kiljukotka kiitti Wakan Tankaa onnistumisesta. Sitten hän kiitti kotkia ja kertoi niille, että eräänä päivä hän tulisi heidän kunniakseen takaisin lahjojen kanssa.

     *     *    *

Kiljukotka palasi kyläänsä. Tilanne oli jännittävä. Hän oli ollut kuollut ja palasi takaisin elämään. Kaikki kyselivät häneltä, mitä oli oikein tapahtunut, kun hän ei ollutkaan kuollut.

Mutta hän ei kertonut heille. - Pelastuin, hän sanoi. Siinä kaikki. Ja näki rakkaansa menneen naimisiin petollisen ystävänsä kanssa mutta vaikeni asiasta. Hän ei halunnut riitaa ja vihamielisyyttä ja asettaa sukuja toisiaan vastaan. Sitä mikä oli tapahtunut, ei voinut muuttaa, joten hän hyväksyi kohtalonsa.

     *     *     *

Ehkä vuotta myöhemmin Pahani hyökkäsi joukkoineen kylään. Vihollisia oli kymmenen kertaa enemmän kuin sioux-intiaaneja ja Kiljukotkan kylällä ei ollut mitään mahdollisuuksia. Kaikki mitä soturit saattoivat tehdä, oli viivyttää Pahanin etenemistä, jotta vanhukset, naiset ja lapset ehtivät joen toiselle puolen.

Kun ihmiset oli saatu ohjattua joen yli, kourallinen sioux-sotureita taisteli urheasti työntäen vihollisen yhä uudestaan takaisin ja pakottaen Pahanin pysähtämyään ja ryhmittelemään joukkonsa uudelleen. Joka kerta siouxit kuitenkin joutuivat hieman perääntymään ja samalla he ottivat uuden aseman kukkulalla tai rotkon reunalla, jotta pystyivät suojelemaan perheitään.

     *     *     *

Kiljukotka ja Mustavaris osoittivat mitä suurinta rohkeutta altistamalla itsensä vapaaehtoisesti vaaraan. Lopuksi he kohtasivat kahdestaan vihollisen. Sitten äkkiä Mustavariksen hevoseen osui useita nuolia ja hän luhistui maahan. - Veli, anna anteeksi, mitä olen sinulle tehnyt, hän huusi Kiljukotkalle. Anna minun hypätä hevosesi taakse.

Kiljukotka vastasi: - Kuulut Kissakettuihin (Kit Fox), joiden olkanauhaa kannat. Kiinnitä merkki ja taistele loppuun asti. Sitten, jos jäät eloon, annan sinulle anteeksi tai jos kuolet, annan myös silloin anteeksi.

Mustavaris vastasi: - Kuulun Kissakettu-sotureihin ja kiinnitän olkanauhan. Joko voitan tai häviän. Ja hän lauloi kuolonlaulunsa, minkä jälkeen taisteli päättäväisesti. Ei ollut ketään, joka olisi tullut hetkeksi hänen tilalleen tai ottanut häntä hevosensa taakse. Häneen osui niin keihäitä kuin nuolia ja hän kuoli soturin kuoleman. Samalla kuolivat monet Pahanin sotilaat.

Kiljukotka oli ollut viimeinen joka näki Mustavariksen viimeisen taistelun. Lopulta hän liittyi muihin joen toisella puolella, minne Pahani ei heitä enää seurannut. - Miehesi kuoli hyvän kuoleman, Kiljukotka kertoi Punaiselle linnulle.

     *     *     *

Jonkin ajan kuluttua Kiljukotka nai Punaisen linnun. Ja paljon, paljon myöhemmin hän kertoi vanhemmilleen eikä kenellekään muulle, miten Mustavaris oli pettänyt häntä. - Annan hänelle nyt anteeksi , hän sanoi, koska kerran, kauan aikaa sitten, hän oli ystäväni ja koska hän kuoli soturin kuoleman, taistellen kansansa puolesta ja myös koska Punainen lintu ja minä olemme nyt onnellisia.

Pitkän talven jälkeen Kiljukotka kertoi vaimolleen, kun kevät oli jo tulossa: - Minun täytyy lähteä muutamaksi päiväksi pois täyttääkseni erään lupaukseni. Ja minun täytyy mennä yksin. Hän ratsasti yksin jyrkänteelle, jolta oli pelastunut ja seisoi taas kukkulan juurella, ja oli sen kalliokielekkeen alla, jossa kotkanpesä oli ollut. Kiljukotka otti piippunsa ja osoitti sillä kaikkiin ilmansuuntiin, sitten Äiti Maalle ja ylös Isoisälle, ja antoi savun nousta taivaalle. Samalla hän kutsui: - Kotkaveljet, kuulkaa minua.

Korkealta pilvistä ilmestyi kaksi mustaa pistettä kaarrellen. Nämä olivat ne kaksi kotkaa, jotka olivat pelastaneet hänet. Ja ne tulivat Kiljukotkan kutsusta, valtavat siivet kuninkaallisesti levällään. Ne syöksyivät alas ja päästivät ilkeän ilonhuudon  tunnistaessaan miehen ja laskeutuivat hänen jalkoihinsa. Kiljukotka siveli heitä sulallaan, kiitti monta kertaa ja antoi heille biisonin lihaa. Sitten hän kiinnitti pienet lääkeniput heidän jalkojensa ympärille ystävyyden merkiksi ja levitti pyhää tupakkaa alas kalliolta. Tällä tavoin hän teki sopimuksen ystävyydestä ja veljeydestä kotkakansan ja oman kansansa välille. Jälkeenpäin suuret linnun nousivat uudelleen taivaalle, kiertelivät paikallaan ja antoivat tuulen kuljettaa itseään. Lopulta ne katosivat pilviin. Kiljukotka käänsi hevosensa kotiinpäin ja palasi takaisin Punaisen linnun luokse syvästi tyytyväisenä itseensä.

Linkki:

Spotted Eagle and Black Crow. A White River Sioux Legend. Native American Legends.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti