perjantai 13. heinäkuuta 2018

- CARPE DIEM - Tartu hetkeen - 602 - Legenda pojasta ja kilpikonnista



Poika lähti pyydystämään kilpikonnia joen rantaan, mutta tarkkailtuaan eri paikkoja tunteja hän lopulta päätyi siihen, että ainoa paikka, mistä kilpikonnia löytyisi oli pieni järvi, josta heimo niitä aina pyysi.

Joten poika jätti joen jota hän oli seuraillut ja kulki suoraan kohti järveä. Lähellä järveä hän alkoi ryömiä, jotta kilpikonnat eivät näkisi häntä, sillä ne olivat tarkkaavaisia, koska niitä oli niin paljon pyydetty. Kallion takaa hän näki monta konnaa rannassa paistattelemassa päivää, joten hän riisuutui hyvin varovasti, jotta voisi luikahtaa veteen ja pyytää niitä ennen kuin paljastaisi itsensä. Mutta kun hän veti paitaa päältään hänen toinen kätensä heilahti niin korkealla, että kilpikonnat näkivat hänet ja hyppäsivät järveen niin että kuului vain suuri loiskahdus.

Poika kuitenkin juoksi rantaan, mutta ehti nähdä vain miten pohjasta nousi kuplia. Sitten hän näki jotain muutakin. Jotain nousevan pohjasta suoraan pintaan ja sitten näkyviin. Se joku oli pieni mies ja pian niitä oli monta, satoja nousi ylös ja ui pintaan, läiskyttäen vettä joka puolelle. Niin peloissaan poika oli että hän nousi rantahiekalta ja juoksi ilman vaatteita aina kotiin asti ja pysähtyi vasta isoäitinsä tiipiin ovelle.

“Mikä sinua vaivaa, lapsi”, vanha nainen kysyi. Mutta poika ei voinut vastata. “Näitkö jotain yliluonnollista?” Hän puisteli päätään ja sanoi vaivoin: “En.” Poika näytti isoäidille, että hänen keuhkojaan puristi niin kovasti, ettei hän pystynyt enää puhumaan ja löi kylkiään molemmin nyrkein. Isoäiti nousi nopeasti ylös ja haki lääkenyyttinsä, lausui muutaman sanan Suurelle hengelle, jotta saisi ajettua pahan hengen pois, joka oli tullut hänen lapsenlapsensa kehoon. Ja kun hän oli antanut lääkettä, isoäiti päätteli, että Suuren hengen oli täytynyt kuulla hänet ja hän oli saanut vastauksen, sillä poika alkoi kertoa mitä hän oli kuullut ja nähnyt.

Tämän jälkeen isoäiti meni päällikön tiipiiseen ja kertoi mitä poika oli hänelle kertonut. Päällikkö lähetti järvelle kaksi urheaa soturia varmistaakseen, oliko pojan kertomus totta vai ei. Soturit ryömivät pienelle mäelle lähellä järveä ja he näkivät saman minkä poikakin. Vesi kuhisi pieniä miehiä uimassa ja läiskyttämässä vettä ylös. Soturit olivat myös peloissaan ja kiirehtivät kotiin. Neuvosto kutsuttiin paikalle, jolle kerrottiin tilanteesta. Poika tuotiin neuvoston eteen, hänelle annettiin kunniapaikka ovea vastapäätä ja hänet nimettiin Wankan Wayankaksi (Joka Näkee Pyhiä).

Järven nimi oli alun perin ollut Totuuden järvi, mutta tapahtuman jälkeen sen nimi muutettiin Pikkumiesten järveksi.

Linkit:

McLaughlin, Marie L.. Myths and Legends of the Sioux . Electronic Text Center, University of Virginia Library

Ojibwe. Wikipedia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti