tiistai 24. heinäkuuta 2018

- CARPE DIEM - Tartu hetkeen - 608 - Legenda aavemaisista rakkaista ja rakastajista


Kauan aikaa sitten eli nuori, hyvännäköinen mies, jota yksikään nainen ei voinut vastustaa. Tällaista miestä kutsuttiin “hirvilumoojaksi” siksi, että hänellä oli hirvistä saatavaa ainetta, jolla hän lisäsi mieskuntoaan. (Hieman niin kuin se jauhe jota Suomessa tehdään poronsarvista.) Kaiken lisäksi mies lauloi ja soitti huilua siyotankaa niin että hän sai aikaan maagisen soundin (kuin Hamelin pillipiipari tai Homeroksen seireenit).

Kun tyttö yöllä kuuli lumoojan äänen, hän vain nousi ylös vuoteeltaan ja meni suoraan miehen luokse unohtaen kaiken: isänsä ja äitinsä, rakkaansa ja aviomiehensä. Ehkä hänen pään sisäinen äänensä vaati häntä jäämään, mutta hänen sydämensä löi kovaa ja jalat veivät eteenpäin.

Silti nuori mies tai hirvihurmaaja oli kivisydän. Hän halusi vain valloittaa aiset, siihen tapaan kun soturit voittavat vihollisiaan. Sen jälkeen kun naiset olivat tulleet yöksi hänen luokseen, hänellä ei ollut enää käyttöä heille. Ihanista voimistaan huolimatta hän ei ollut kovin pidetty kylässä. Nuori myös ei käyttäytynyt niin kuin nuoren miehen tulee käyttäytyä.

Eräänä päivänä kun hän lähti biisoninmetsästykseen, hän ei palannutkaan enää takaisin kylään. Hänen vanhempansa odottivat päiväkausia, mutta koskaan hän ei palannut. Lopulta vanhemmat menivät shamaanin (medicine man) luokse, jolla oli käytössään erityisiä kiviä, joiden avulla hän saattoi etsiä kadonneita esineitä ja ihmisiä.

Käytettyään kiviään shamaani sanoi vanhemmille: “Minulla on surullisia uutisia teille. Poikanne on kuollut, mutta ei sairauteen tai onnettomuuteen. Hänet on tapettu. Hän makaa jossain preerialla.” Shamaani kuvaili tarkkaan paikan, mistä he löytäisivät pojan kuolleena makaamassa, puukotettuna sydämeen. Oliko hänet tappanut vihollissoturi, väärin kohdeltu aviomies toisesta heimosta vai hylätty neito, ei kukaan saanut koskaan tietää.

Hänen vanhempansa pukivat hänet parhaimpaan sotapaitaansa, josta hän oli pitänyt enemmän kuin kaikista naisistaan; ja miehen mokkasiinien pohjat olivat koristeltu henkien maailman helmikuvioin. Hänen ruumiinsa pantiin niin kuin tapana oli telineelle - ja sitten heimon täytyi jo jatkaa matkaansa. Miehen tappo oli hyvin paha asia, sillä se tapahtui luultavasti heimon sisällä. Se oli oikeastaan pahinta, mitä kylässä saattoi tapahtua, vaikkakin jokainen ajatteli, että nuori mies oli itse ajanut itsensä tilanteeseensa.

Eräänä iltana monen päivän vaelluksen jälkeen, kun ihmiset olivat jo unohtaneet surullisen tapahtumaan ja juhlivat tiipiissään, kaikki leirin koirat alkoivat ulista. Ja kojootit kukkuloilla aloittivat oman surullisen huutonsa. Kukaan ei keksinyt syytä ulvontaan ja huutoihin. Mutta kun se lopulta loppui, ihmiset saattoivat kuulla pölllöjen huhuilevan, joka oli kuoleman puhetta ja liittyi henkimaailman asioihin. Nauru kylässä lakkasi. Nuotiot sammutettiin ja tiipiiden sisäänkäynnit suljettiin.

Ihmiset yrittivät nukkua, mutta sen sijaan he löysivät itsensä kuuntelemasta. He tiesivät että henki oli tulossa. Lopuksi he kuulivat huilun äänen, joka ei ollut tästä maailmasta ja ja miehen äänen jonka he tunsivat hyvin. Ääni oli kuolleen nuoren miehen, joka oli se “hirvilumooja”. He kuulivat hänen laulavan:

Itkien vaellan
Luulin olevani ainoa
Jolla oli monta rakasta
Liian monta
Nyt minulla ovat kovat ajat
Vaellan vaeltamistani
Minun täytyy vain jatkaa vaeltamistani
Maailman loppuun asti

Tämän yön jälkeen monet ihmiset lähinnä naiset kuulivat saman laulun. Yksinäinen tyttö, joka tuli myöhään kotiin tansseista.  Nuori nainen ennen auringonnousua hakiessaan vettä joesta. Kaikki he kuulivat aavemaisen lauluäänen ja huilun soittoa. He näkivät myös miehen hahmon, joka oli kietoutunut harmaaseen peittoon, ja hän leijui maanpinnan yläpuolella. Edes haamuna nuori mies ei voinut jättää tyttöjä rauhaan...

     *     *     *

No, se tapahtui kauan aikaa sitten, mutta vielä tänäänkin Rosebudin, Pine Ridgen ja Cheyenne Riverin reservaateissa lauletaan tätä aavemaista laulua.

Nyt nuori mies on kuitenkin toinen mies, mutta myös hänellä on kivisydän. Hän rakastelee liian monen tytön kanssa ja jättää heidät. Kuitenkin hänkin on urhea soturi. Hän on muutaman kerran ulkona tytön kanssa joka on ollut rakastunut häneen ja hän lupaa naida tytön. Mutta hän ei kuitenkaan tarkoita sitä. Joten hän on kuten monet muut miehet, jotka tekevät lupauksia vain päästäkseen tytön peittojen alle.

Eräänä päivänä hän sanoi tytölleen: “Minun on mentävä varastamaan muutama hevonen. Tule pian takaisin. Ja silloin nain sinut”. Tyttö sanoi: “Odotan ikuisesti.”

Ja nuori soturi lähti mutta ei koskaan tullut takaisin. Hän unohti tytön. Tyttö kuitenkin odotti pitkään, pitkään.

No, tämä nuori mies vaelteli vuosia ja hänellä oli monta rakasta. Sitten erään kerran, kun hän oli metsästämässä, hän näki hienon tiipiin, joko oli koristeltu auringoilla ja kuilla ja vaikka millä. Hän tajusi heti: tämä oli sen tytön tiipii, jonka hän oli jättänyt kauan aikaa sitten. “Onko hän yhä hyvännäköinen ja rakastettava?!” poika mietti “Otetaanpa selvää.”Rakkaani, olet tullut vihdoin takaisin?” 

Mies meni sisälle tiipiiseen ja siellä tyttö istui kauniimpana kuin koskaan. Hän oli pukeutunut valkoiseen, kalliisti kirjailtuun biisoninnahkaiseen mekkoon.  Tarjottuaan hienon aterian, tyttö auttoi miestä ottamaan mokkasiinit jalastaan ja soturin paidan päältään. Tyttö tutki sormillaan tarkkaan miehen arvet, joita oli tullut monista tappeluista.

Tyttö hymyili: “Soturini”, hän sanoi.  “Makaa siinä vieressäni. Tässä pehmeän pehmeällä biisonin taljan päällä. “ Mies asettui makaamaan ja rakasteli naisen kanssa ja se oli suloisempaa kuin mikään mitä hän oli aiemmin kokenut, suloisempaa kuin hän olisi voinut kuvitella. Sitten hän sanoi: “Lepää ja nuku nyt.”

Nuori mies - tai ei enää niin nuorikaan - heräsi aamulla ja näki aamuauringon paistavan tiipiiseen. Mutta tiipii ei ollut enää uuden uusi vaan vanha ja risainen. Biisonintalja jonka alla hän oli nukkunut oli melkein karvaton ja täynnä reikiä. Hän nosti taljan ja veti sen sivuun nähdäkseen tytön. Tytön sijaan hän löysi luurangon. Kallossa oli jäljellä vielä muutama musta hiussuortuva ja nainen näytti nauravan hänelle. Nuori, kaunis tyttö oli kuollut kauan aikaa sitten odottaessaan hänen paluutaan takaisin. Ja nuori mies olikin rakastellut vain hänen henkensä kanssa! Ja syleillyt kasaa luita. Hän oli suudellut pelkkää pääkalloa. Ja nainut luurankoa.

Kun mies oli päässyt pahimmasta tunnekuohustaan, hän huusi ääneen, hyppäsi ylös ja ryntäsi karkuun ties minne. Kun hän lopulta palasi takaisin reservaattiin, hänestä oli tullut witko eli hän oli seonnut. Hänestä tuli harhainen eikä hän enää koskaan tullut järkiinsä.

Linkki:

G.W. Mullins. 2018. Sioux Legends Of The Lakota, Dakota, And Nakota Indians

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti