tiistai 31. heinäkuuta 2018

- CARPE DIEM - Tartu hetkeen - 612 - Kulttuurinen omiminen versus kulttuurinen ymmärrys


Eilen illalla ennen nukkumaanmenoa mielessäni välähti jonkinlainen ajatus siitä, ettei kulttuuria voi omia, jos ei ole kulttuurista ymmärrystä edes omasta kulttuurista ja omasta kulttuurisesta tausta.

Aamulla törmäsin käsitteeseen kulttuurinen omiminen Image 8 / 2018 -lehdessä. Käsitetttä tai keskustelua aiheesta olivat asiantuntijat kommentoineet. Kai tästä nyt sitten täytyy yrittää jotain sanoakin...

      *      *      *

Asiayhteys, konteksti, jossa ajatus tuli mieleeni oli (organisoidun ja moderniin teknologiaan perustuvan) väkivallan käyttö. Siitähän esim. USA:n sisällissodassa (1861-1865), Saksan ja Tanskan (1864), Saksan ja Ranskan (1890) sekä 1. (1914-1917) ja 2. maailmansodassa (1939-1945) oli kysymys. Ihmisiä surutta tapettiin kehittyneen teknologian avulla järjettömällä tavalla. Kansanmurhia olivat toteuttamassa eurooppalaiset, joista monet olivat vannoutuneita kansanvallan kannattajia jopa sosialidemokraatteja ja muita työväenliikkeen aktivisteja.

Oman perinteisen kieleen ja kulttuuriin perustuvan ymmärräyksen sijalle oli vähitellen 1800 -luvulla tullut epämääräinen valtiopohjainen kansallisuus-ideologia, jota protestanttinen ja katolinen kirkko ovat tukeneet. Kristinuskon jumala oli yhdessä ja erikseen jokaisen kansan puolella sodissa. Juutalaiset (joita oli paljon eri EU-maissa) olivat tässä paletissa hylkiöitä, sillä hehän olivat tappaneet kristinuskon jumalan, mitä ilman tosin ei olisi koko kristinuskoa!

Niin kuin Rooman valtakunnassa ennen sen hajoamista Euroopan sisällä yhtenäisyys saatiin aikaan vetoamalla Jumalan sanaan, Pietarin Korinttolaiskirjeisiin. Esivaltaa oli kaikissa tilanteissa kuunneltava Jumalan sanana, hyvässä ja pahassa, mistä ovat olleet seurauksensa. Velvollisuus kuolla esim. Suomen valtion (!) ja protestanttien jumalan puolesta on iskostunut lujaa mm. suomalaisiin - ja amerikkalaisiin. Tätä kulttuurista ymmärrystä ei millään tasoilla vuonna 2018 kyseenalaisteta, mitä pidettäisiin suorastaan pyhäinhäväistyksenä.

    *       *      *

Yksinkertaisesta uskonnollisesta Raamatun (n. 313 jaa) legendasta, eräänlaisesta keinotekoisesta ja manipuloidusta kansantarinasta on tullut kaiken ajattelun ja toiminnan lähtökohta vielä tänä päivänä vuonna 2018, mikä tuntuu aika uskomattomalta! Kyllä on koulutus mennyt massoilta hukkaan, kun koulutusjärjestelmät Euroopassa ja USA:ssa eivät kannusta yksilöitä itsenäiseen ajatteluun ja varsinkaan toimintaan. Kansallisia mytologioita sankarillisista sodista ja saavutuksista pidetään yllä ja kehitetään niin historiantutkimuksessa kuin -opetuksessa ja ennen muuta populaarikulttuurissa.

Tilanteella on monia kerrannaisvaikutuksia kulttuuriseen ymmärrykseen, mistä yhtenä esimerkkinä on Pohjois-Amerikka siitä lähtien kuin eurooppalaiset saapuivat sinne laivoineen vuonna 1490 ja perustivat 1500 -luvun lopulla ensimmäisen pysyvän siirtokunnan.

     *      *       *

Itse havahduin viimeksi tähän kysymykseen lukiessani Petri Hiltusen sinänsä ansiokkaita sarjakuva-albumeita (2017), joissa oman kulttuurin ymmärrys oli hetkellisesti, mutta ratkaisevalla tavalla, totaalisen hukassa. Nyrjähdys tapahtuu kun hän alkaa yllättäen kirjoittaa proosatekstiä Pohjois-Amerikan intiaanien julmuudesta viljelemällä karkeita ja suorastaan asiattomia yleistyksiä miettimättä ollenkaan, mitä eurooppalaiset itse tekivät. - Tekstissä on paljon sinänsä tosia faktoja, mutta kokonaisuus on täysin pirstaleinen ja mentaalisella tasolla hän on lähinnä vain jälkikäteen oikeuttamassa valkoisen miehen vielä karmeamman julmuuden ja väkivaltaisuuden.

Sama on toistunut vielä 2. maailmansodan jälkeen esim. länsimaisessa mediassa (lehdet, radio, tv) toistuvasti. Oma kulttuurinen ymmärrys on imenyt sisäänsä niin Vietnamin sodan, Persianlahden sodan kuin kaiken muunkin hyvin kyseenalaisen toiminnan, jolla ihmisiä on joukoittain ja perusteettomasti tapettu kuvitellun ja keksityn uhan nimissä tms.

     *     *     *

Niin Petri Hiltunen kuin monet muut erittäin hyvin Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen elämään perehtyneet sortuvat toistuvasti samaan kulttuurisesti "alempien" demonisointiin, stereotypioiden luomiseen ja kielteisten leimojen lyömiseen. Ja varmasti tällaista tehdään paljon tahatttomastikin. Asioita ei vaan ajatella ja ymmärretä ihan loppuun asti. Tämä ei tietysti tarkoita sitä, etteikö esim. siouxien perinteissä olisi (ollut) paljon sellaista, mikä vaatii - ja on ajan kuluessa vaatinut - ilman eurooppalaistenkin vaikutusta muutoksia.

Ennen eurooppalaisten tuloa alkuperäiskansojen keskinen kamppailu ei ollut sellaista kuin se oli eurooppalaisten tulemisen jälkeen. Oli harvinaista, että kansa lähti toista vastaan vain tappaakseen toisiaan. Tästä ollaan harvinaisen yksimielisiä.

"Sodassa" kamppailtiin soturi soturia vastaan, mikä oli enemmän eräänlaista rankkaa urheilua tai jengien välistä nahistelua, jossa saattoi syntyä ruumiita, mikä oli kuitenkin harvinaista. Siouxien kertomuksissa yhteenotoista omien vihollisten kanssa parhaiten osoittavat sen, että pahimmillaan saattoi puolin ja toisin kuolla muutamia kymmeniä miehiä.

Sitten tulivat valkoiset ja ensimmäinen käsittämätön koko sioux-kylän joukkomurha - ja koko laajamittaisen kansanmurhan alku - tapahtui Ash Hollow'ssa vuonna 1856. Hieman myöhemmin kaikki sioux-heimot yhdessä tuumin päättivät tehdä  valkoisista vihollisensa, mitä he eivät ennen tätä olleet olleet.

     *     *      *

Hiltuselta ja myös Rani-Henrik Anderssonilta (2009) oma kulttuurinen ylivertaisuus puskee läpi ennen muuta, kun he kirjoittavat ns. coupeista, jotka arkikielessä tiivistyvät usein vain päänahkojen metsästykseen, mistä monien kansojen soturit saivat tarvitsemiaan "pisteitä" kohotakseen oman yhteiskuntansa hierarkiassa ylöspäin.

Mielenkiintoista on, minkä em. asiantuntijat myös tietävät, että sotilaille ym. maksettiin 1700 -luvun alusta lähtien intiaanien tapporahaa päänahkojen perusteella. Rahaa maksettiin aluksi niin miehistä, naisista kuin lapsistakin. Kirkkojen vaikutuksesta keskityttiin myöhemmin vain miehiin, mikä oli muka moraalisempaa.

Esim. siouxit eivät pyrkineet ensisijassa tappamaan vihollisiaan vaan vain keräämään pisteitä. Enemmän kuin tappamisesta tai päänahoista sai pisteitä siitä, että uskalsi taistelun tiimellyksessä koskea vihollissoturia. Se oli todellinen rohkeuden osoitus.

Niin Hiltunen kuin Andersson alkavat kulkea sivupolkuja käsitellessään em. kysymystä. Huomio on vain siouxien julmuudessa tilanteessa, jossa he ottavat yhteen vastustajan kanssa. Heille tappaminen ei ole niin julmaa kuin esim. kinnerjänteiden katkaiseminen tai päänahan ottaminen. Heille ei myöskään selityksiksi kelpaa siouxien sinänsä hyvin perustellut kulttuuriset selitykset tai motiivit toiminnalleen. Länsimaisesta näkökulmasta olennaista on vain se, että se mitä sioux-soturi tekee, tuntuu paljon julmemmalta ja pahemmalta. Ratsuväen osaston 300 miehen, naisen ja lapsen murha ei tällä logiikalla olen niin paha asia kuin yhden USA:n armeijan kenraalin silpominen lihamöykyksi.

Linkit:

Kuukauden väite: Kulttuurisen omimisen käsite on ryöstöviljelty. Image 8 / 2018

Hiltunen, Petri. 2017. Vala auringolle & Aavetanssi (2 sarjakuvateosta)

Andersson, Rani-Henrik 2009. Lakotat-Kotkan ja Biisonin kansa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti