keskiviikko 1. elokuuta 2018

- CARPE DIEM - Tartu hetkeen - 615 - Tajunnanvirtaa elämän tarkoituksesta. Osa 2. Piippuseremonia


2000 -luvun (post)modernille ihmiselle piipun polttelu ei herätä mitään kovin myönteisiä ajatuksia, jos nyt ei esim. satu kuulumaan Suomen piippuseuraan. Kaupoissa tupakkatuotteet ovat tiskin alla ja laeilla ja muilla säännöillä kaikenlaista polttelua on pyritty suitsimaan, tosin ei kovin hyvällä menestyksellä.

Tasankointiaanien piippuseremoniassa ei ainakaan perinteisesti ole käytetty tupakkaa vaan muita luonnonyrttejä. Suomessa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on lain tulkinnassa myös tällaisten tuotteiden suhteen hyvin tiukka. Mitään ei saisi poltella, koska tällainen on portti pahoihin aineisiin. Ja siinähän ei ole tietysti mitään mieltä. Kaiken lisäksi esim. astmaatikot joutuvat vetämään kortisonipitoisia sumutteita keuhkoihinsa, mikä sekin on yhdenlaista polttelua. Jotkin yrteistä lisäksi lievittävät astmaa.

     *     *     *

Piippuseremonia ei luonnollisesti ole pelkästään piipunpolttelua vaan siihen liittyy monenlaisia merkityksiä. Se on tietysti sosiaalinen tapahtuma niin kuin mikä tahansa nautintoaineiden käyttö parhaimmillaan. Tämä piippu, josta nyt on kysymys eli siouxien / lakotoiden piippu, on piippu, jota voidaan polttaa aina, kun kaksi ihmistä tai ryhmää kohtaavat toisensa. Ja voi sitä poltella yksikseenkin...

Uskonnolliset - ja tarkoitan nyt uskontoihin ja kirkkoihin sitoutuneita ihmisiä - näkevät tässä helposti jotain uskonnollista. Kysymys on kuitenkin ennemmin maailmankatsomuksesta ja asioiden pohtimisesta. Polttelemalla ihminen kokee ja kuvittelee olevansa yhteydessä johonkin itseään suurempaan ja merkityksellisempään kuin mitä on fyysinen keho, joka on polttelemassa piippua.

Ihminen on tietoinen omasta kuolevaisuudestaan ja aineellisen tai fyysisen ja psyykkisen elämän lopullisuudesta - ja samalla siitä, että henki ehkä jatkaa olemassaoloaan jossain Linnunradalla tai sen tuolla puolen niin kuin lakotat ajattelevat.

     *     *      *

Kun toinen ottaa esiin piippunsa, on se merkki siitä, että peli, leikki, draama, sota, näytelmä on puhallettu poikki. Nyt on aika keskustella ja neuvotella kaikessa rauhassa. Sellaista tilannetta ei alkuperäiskansojen keskuudessa periaatteessa olekaan, missä ei piippua voi käyttää, jos se helpottaa asioiden sopimista. On tietysti asioita, joista ei voi sopia tai neuvotella,  mutta aina voi yrittää ja piippu antaa siihen tilaisuuden.

On henkilöitä joiden kanssa mielelläni polttaisin piipullisen, ja on ainakin yksi henkilö joka jostain syystä ei halua keskustella kanssani. Jos yleisessä käytössä olisi tällainen rituaali, josta ei voi kieltäytyä, kumpienkin täytyisi kaikessa sovussa istua juttelemaan toistensa kanssa, halusivat he sitä sitten yksilöinä tai eivät.

Polttelu on siihen tottuneelle itsessään nautinnollista ja kaikki siihen, rituaaliin liittyvä rauhoittaa mieltä. Rituaali on kuin draama, joka alkaa ja lopulta päättyy ja väliin mahtuu asioiden ja tunteiden ym. käsittelyä.

En tiedä onko tällä mitään tekemistä elämän tarkoituksen kanssa, sillä elämällähän ei sinänsä ole tarkoitusta.  Ihmislajin elämähän on vain huikea sattuma evoluution pitkässä ketjussa, mutta on silti hienoa elää loppujen lopuksi täysin ainutkertainen ja jopa turha elämä!!

Linkit:

Someroja, Sirja. Musta Hirvi ja pyhän piipun perintö. Lakota-kansan seitsemän suurta rituaalia. Kajo-lehti 2 / 2017

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti