keskiviikko 8. elokuuta 2018

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 913. Yltäkylläisyydessä eläneet kivikauden ihmiset (ja loisivat ministerit)?


Päivän Helsingin Sanomissa pisti silmiini otsikko 'Järvestä löytyi jälkiä asutuksesta' ja varsinkin artikkelin loppupuolelta yksi lause:
"Elämä on varmasti ollut kovaa eloonjäämistaistelua ja ruoan perässä juoksemista " (8 - 10 000 vuotta sitten)"
Protestanttinen, porvarillinen suhtautumistapa ihmiseen puskee jopa tutkijoilla alituisesti esiin. Elämän oletetaan olleen - ja olevan joillekin - kovaa ja kärsimystä. Ja vielä 2018 köyhille ja kipeille ei muuta haluta tarjotakaan.

Eilen kokoomusministeri Petteri Orpo käskytti pitkäaikaistyöttömät töihin, vaikka heillä ei olisi osaamista ja koulutusta aloille, joilla on työvoimapula ym. Ja pelkkä työn tekeminenhän ei takaa sitä, että työ on tuottavaa! Ei minkä tahansa työn tekeminen sinänsä pitäisi olla mikään tavoite! Muun muassa Orpon oma työ ei tuota mitään. Ja tässä mielessä täysin tuottamattoman armeijan voisi lakkauttaa. Orpo saisi sieltä tarvitsemansa miljardit. Tosin armeijasta työttömäksi jääneet tulisi tietysti työllistää tämän jälkeen muille aloille...

     *     *     *

Varhaisen kivikauden ihminen saattoi nähdä toisinaan nälkää, mutta luultavasti hän eli suurimman osan aikaa yltäkylläisyydessä. Hieman samalla tavalla kuin Pohjois-Amerikan preerioiden alkuperäisasukkaat. Peuroja, hirviä, hylkeitä ym. on ollut riittävästi. Kenties vain pyyntitekniikat ovat olleet joskus ongelmallisia ennen kuin taidot olivat kehittyneet tältä osin riittävän korkealle tasolle.

Ja jos nälkää nähtiin, kaikki olivat samassa tilanteessa, eivätkä vain köyhät ja kipeät.

Linkki:

Järvestä löytyi jälkiä asutuksesta. Tutkijat uskovat, että löytö avaa uuden aikauden Suomen kivikauden tutkimuksessa.  By Anni Hakama. Helsingin Sanomat / Kotimaa 08.08.2018

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti