perjantai 28. joulukuuta 2018

RUNO ON VAPAA. Osa 1407 - tyhjä tarina





lasten puolesta
pelkään. kun esirippu 
laskee, jäljellä
tyhjä tarina.





moody blues - the story in your eyes. youtube (radio nostalgia 28.12.2018)

torstai 27. joulukuuta 2018

RUNO ON VAPAA. Osa 1406 - sitä tavallista vaan





tänään torstaina
tulit haamuna vastaan.
tavallisena
torstaina sulit.








duran duran - ordinary world. youtube (radio nostalgia 27.12.2018)



keskiviikko 26. joulukuuta 2018

RUNO ON VAPAA. Osa 1405 - häviäjä ei saa mitään





hei, taas pelataan!
leikitään että sinä
häviät, minä
voitan. reilua?





abba - the winner takes it all. youtube (radio helmi 26.12.2018)

- CARPE DIEM - Tartu hetkeen - 636 - Myyrä, lumiukko ja joulu


Eipä ole tullut ainakaan pariin kuukauteen kirjoiteltua, vaikka olisi ollut paljon kirjoitettavaa. Sellaista se toisinaan on. Jälkikäteen ajatellen ehkä hieman harmillista, sillä paljon on unohtunut sellaista, mikä olisi ollut oman henkilöhistorian kannalta kiinnostavaa dokumentoitavaa. Mutta hyvä näin.

Aatonaattona ja joulupäivänä leikin muutamia tunteja Scratchillä, joka on lapsille ja nuorille suunnattu ohjelmointi- ja sovelluskehitysympäristö, ja tein pari pientä peliä oman joulun teemoihin liittyen.

N. 1,5 vuotiaan Saran jouluhitti on ollut 'Myyrä ja lumiukko' -animaatio, joten olen nähnyt sen ainakin 10 kertaa. Ja animaatioita katsellessa mietin, miten tarinaa voisi pelillistää, mistä syntyi kaksi pienen pientä peliä. Toisessa pelissä myyrä yksinkertaisesti niin kuin videolla heittelee lumiukkoa lumipalloilla - ja saa siitä pisteitä. Lumiukko yrittää väistellä myyrän heittoja. Myyrällä on 6 pallon pino, jotka se mättää kohti ukkoa. - Toisessa pelissä pelaaja (myyrä) yrittää estää lumiukon sulamisen. Animaatiossa myyrä kuljettaa lumiukon kesäksi vuorelle, mistä tämä taas talvella palaa takaisin. Pelaajalla on kaksi muutakin vaihtoehtoa pelastaa ukko: se voi panna lumiukon pakastimeen tai viedä hänet Pohjoisnavalle. Pohjana käytin ideaa tamagotchi-virtuaalilemmikeistä.

Linkki:

Zdenek Milner. Myyrän Joulu ja muita puuhia -animaatiot. DVD

Lumiukon pelastaminen ja Myyrä ja lumiukko -Scratch-pelit

sunnuntai 23. joulukuuta 2018

RUNO ON VAPAA. Osa 1404 - tulta!





sä sanoit: tulta!
kun avasit radion
siinä samassa
auto räjähti 




pointer sisters - fire. youtube

lauantai 22. joulukuuta 2018

RUNO ON VAPAA. Osa 1403 - omena silmässä





miljoona vuotta
olen tuntenut sinut
mutta miksi o
mena silmässä





stevie wonder - you are the sunshine of my life. youtube (radio nostalgia 22.12.2018)

apple of eye. wikipedia

perjantai 21. joulukuuta 2018

RUNO ON VAPAA. Osa 1402 - unohtumaton





unohtumaton ...
mitä olinkaan, sano
massa, massa, ma
en muista enää






nat king cole - unforgettable. youtube (radio nostalgia 21.12.2018)



torstai 20. joulukuuta 2018

RUNO ON VAPAA. Osa 1401 - miksi (koska siinä on niksi)





mikä mikä se
on joka pitelee ja
pistää ja kaataa
raavaankin miehen





frankie avalon - why. youtube (radio nostalgia 20.12.2018)

mikätin. wikisanakirja

keskiviikko 19. joulukuuta 2018

RUNO ON VAPAA. Osa 1400 - vanhakin murtuu





taipuu ja taittuu
vesi vanhin voiteista
vaan puu pajuista





neil diamond - song song blue. youtube (radio nostalgia 19.12.18)

celtic meaning willow tree. www.whats-your-sign.com