torstai 30. tammikuuta 2020

- CARPE DIEM - Tartu hetkeen - 753 - Li Mei toi kiinantaudin Suomeen


- Lensin ensin Wuhanista Pekingiin, sanoo Li Mei sosiaalisessa mediassa, missä vaihdoin Finnairin koneeseen ja tuntien päästä saavuin Suomeen Helsinki-Vantaan lentokentälle. Lentokentällä Suomessa oli paljon ihmisiä, ja muutama ystävällinen nuori mies kantoi laukkuani. He kertoivat minulla Suomesta ja toivottivat tervetulleiksi. 

Mei meni nuorten miesten Juuson ja Pellervon kanssa lentoaseman kuppilaan, jossa hän tarjosi miehille kahvit. Juteltuaan puolisen tuntia miesten kone kuulutettiin - ja he jatkoivat omaa matkaansa. Mei ja Juuso vaihtoivat osoitteita. Juuso sanoi jopa tulevansa myöhemmin Saariselälle, jonne Meikin oli menossa. 

Hetken päästä kaksi kiinalaistyttöä tuli Mein pöytään ja kysyi saavatko he istua hänen viereensä
- Totta kai saatte, Mei vastasi hymyillen. Mihinkäs te olette menossa?

- Me olemme menossa  Joulupukkia katsomaan, tytöt vastasivat, ja kertoivat mm. lähettäneensä Joulupukille kirjeen, jossa kertoivat tulemisestaan.

- Vai sellaista, Mei totesi. Missä teidän vanhemmat ovat? 

- He ovat tuolla lentokentän edessä. Isä vuokraa auton, jolla ajamme Suomen läpi pohjoiseen, tytöt sanoivat iloisesti. Varttitunnin päästä vanhemmat heiluttelivat ovella, ja kehottivat tyttöjä tulemaan oven edessä olevaan autoon. Mei ja tytöt halasivat lämpimästi. Tytöt toivoivat, että tapaisivat Mein vielä Lapissa.

- Ehkä, Mei sanoi, ehkä minäkin käyn siellä Korvatunturilla.

Lopulta myös Li Mein oma lento suoraan Ivaloon kuulutettiin. Kone oli täpötäynnä, ja Mein paikka oli koko koneen keskellä, mutta hän sai onneksi sentään ikkunapaikan.

Parin päivän päästä Meillä nousee kova kuume - ja hän menee nopeasti heikkoon kuntoon. Ivalon terveyskeskuksesta hänet kuljetetaan ambulanssilla Rovaniemelle, jossa hänellä todetaan koronavirus.


Linkki:

Koronainfektio voi alkaa kuin perusflunssa – tätä reittiä virus saapui Suomeen, altistuminen ollut mahdollista useiden päivien ajan. By Nelli Lapintie.  Ilta-Sanomat 29.01.2020


keskiviikko 29. tammikuuta 2020

Lehtimäki: "Syvyydestä" (1915)


"Syvvyydestä" on kokoelma kuvauksia sodan kauhuista. Kirjoittaja katsoo lempeästi sodan jalkoihin jääneitä ja sodassa kärsiviä ihmisiä. Tiukasti hän näyttää niiden välinpitämättömyyden, jotka sotaa käyvät käskystä tai omasta tahdosta.

Konrad Lehtimäki (k. 1937) oli kirjailija, toimittaja ja kansanedustaja, ensimmäisiä suomalaisia työläiskirjailijoita. (Tiberius-kirjat, 2020)

Pienoisromaani "Syvyydestä" (1915) on sodanvastainen työläisromaani, ja niin kuin monet 1900-luvun alussa hänkin häilyy väkivaltaisten ja väkivallattomien ratkaisujen välillä. Ensimmäinen maailmansota julmuuksineen sai hänet muuttamaan kantaansa, mikä näkyy tästä tekstistä.

Muutamaa vuotta myöhemmin sisällissodan aikana Konrad Lehtimäki oli Kansan Lehden toimittajana Tampereella, ja näki sodan loppuvaiheet vuonna 1918. Vaikka hän ei osallistunut millään tavoin sotaan, hän sai kuolemantuomion kenttätuomioistuimessa. Suomen Kirjailijaliiton ja Juhani Ahon ansiosta häntä ei teloitettu.

      *    *    *

Kenties huomionarvoisinta tässä kirjassa on sen viimeinen jakso, joka on nimetty 'Jouluksi' mikä on viittaus todelliseen tapahtumaan Saksan ja Ranskan välisellä rintamalla 1. maailmansodan aikana. Tavalliset rivimiehet päättivät etulinjassa yhteistuumin lopettaa päiväksi sotimisen. Tästä tapahtumasta on sittemmin tehty suhteellisen tuore elokuva "Päivä ilman sotaa" (2005).

Konrad Lehtimäki 'Joulu':

Äkkiä herätti minut ajatuksistani laulu. Me hypähdimme ylös, sillä se oli jotakin tavatonta: vihollisten ampumahaudoista kuului vanha, meillekin tuttu joululaulu... 
Miten kummalliselta se tuntuikaan! Kuu oli noussut, ja sen kalpeassa valossa välkkyivät vihollisten piikkilankaesteet kuin hopeiset verkot... maisema näytti aivan satumaiselta tuossa vihreässä valossa. (..)  
Me seisoimme kuin lumottuina kuunnellen tuota vanhaa, tuttua laulua - ja monen silmissä kimmelsi kyynel. Äkkiä muutamat meikäläiset yhtyivät siihen omalla kielellämme ja hetken kuluttua lauloimme kaikki. 
Silloin nostettiin vihollisten ampumahautojen valleille useita sytytettyjä joulukuusia ja heidän miehensä kiipesivät niiden ympärille ja taas kajahti sieltä laulu; se oli meille tuntematon, mutta me kuuntelimme sitä henkeä pidättäen. 

Linkki:

Joulun aselepo. Wikipedia

Timo Virtala. Joulurauha 1914. Kirjassa: Kertomuksia rohkeudesta (2020).

Christian Carion - Päivä ilman sotaa (2005) -elokuva

Heinz Steguweit. Petermann schließt Frieden oder Das Gleichnis vom deutschen Opfer (Petermann makes peace: or, the parable of German sacrifice). 1933 -näytelmä - Natseihin kuulunut 1. maailmansodan veteraani tekee tapahtuman naurettavaksi näytelmässään! Kohtaus: Saksalainen sotilas pystyttää joulukuusen juoksuhautojen väliin hänen tovereidensa laulaessa joululaulua. Sotilas ammutaan ja hänen toverinsa huomaavat, että myös jokainen joulukuusen valo on ammuttu hajalle.

Christmas truce of 1914 was broken when German snipers killed two British soldiersA previously untold account of Christmas Day casualties has now come to light in the Herts at War project, an exhibition to mark the 100th anniversary of the start of the war. The Telegraph 22.12.2014


TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 1056. Autoritaarinen persoonallisuus. Osa 2. Kaikkea juutalaistenkaan tekemää ei pidä hyväksyä, eikä se ole antisemitismiä!

Maailma unohtaa nopeasti historialliset faktat, jopa sellaiset, jotka ovat syntyneet viime sotien jälkeen. Yksi tällainen fakta on, että sodan voittaneet eli Liittoutuneet päättivät perustaa Israelin valtion, mikä on siten keinotekoinen luomus. Eikä tässä tosiasiassa ole mitään antisemitismiä, vaikka esimerkiksi Helsingin Sanomat sen sellaiseksi leimaakin. Tämä on yksi esimerkiksi ilmiöstä, jota kutsutaan "autoritaariseksi persoonallisuudeksi". Jotkin asiat ovat tabuja, eikä niihin saisi puuttua tai niistä puhua. Israelin valtiolle ei sinänsä ole muuta oikeutusta kuin että USA, Neuvostoliitto ja Euroopan voittajavaltiot sellaisen rakensivat.

Kun USA - tai sen presidentit - ovat vuosikymmenet yksi toisensa jälkeen viimeisimpänä juuri nyt Donald Trump rakentaneet Lähi-idän rauhansuunnitelmaa, historialliset lähtökohdat ja tosiasiat on lakaistu maton alle. On lähdetty siitä tilanteesta, jossa juuri sillä hetkellä ollaan. Niin on tapahtunut tälläkin kertaa, mikä ei ole hyvä lähtökohta pysyvän rauhan rakentamiselle.

Tilannetta pahentaa se, ettei Trumpin hallinto kunnioita edes kansainvälisen yhteisön YK:n kannanottoja edes tämän hetkisestä tilanteesta Lähi-idässä. USA toimii ihan niin kuin sitä huvittaa yhteistyössä Israelin oikeistohallituksen kanssa. Jos tällaisen vastustaminen on antisemitismiä, olkoon sitten, mutta tällöin käsitteelle ei ole enää mitään mielekästä sisältöä! USA:n toiminta tuntuu heijastavan sen omaa tilannetta, jota amerikkalaiset eivät tunnu ymmärtävän.

     *     *      *

USA:n liittovaltio perustettiin 1776, eikä sille ole myöskään historiallista oikeutusta. Se rusautettiin keskellä Pohjois-Amerikan mannerta, niin kuin Israel Lähi-itään vuonna 1948. Tällaiset valtiot ja niiden olemassaolo ovat monella tavalla ongelmallisia ja kyseenalaisia varsinkin, kun samaan aikaan poljetaan alueella asuvien alkuperäiskansojen asemaa ja oikeuksia.

On oikeastaan juutalaisten ja juutalaisyhteisöjen itsensäkin kannalta haitallista, että kaikki mahdolliset juutalaiset ympäri Eurooppaa ja Venäjää ovat 1940 -luvulta lähtien muuttaneet Israeliin.
Jos sotien jälkeen jäljelle jääneet olisivat jääneet, ja muuttaneet takaisin kotikyliinsä ja -kaupunkeihinsa, he olisivat elävä muistutus esim. saksalaisille, itävaltalaisille ja ranskalaisille siitä, miten he kohtelivat vain vähän aikaa sitten omaa juutalaisvähemmistöään.

Asioista on helppo puhua ja ottaa kantaa, kun parin sukupolven takainen asia on pois silmistä. Sillä pois silmistä pois mielestä! Menneisyyden tapahtumia olisi lisäksi paljon luontevampaa käydä koko yhteiskunnan tasolla läpi, jos tilanne sotien jälkeen olisi yritetty esimerkiksi Saksassa korjata ennalleen lähtien siitä että kaikki Saksassa juutalaisilta ryöstetty omaisuus olisi palautettu Saksan juutalaisyhteisöille.

Saksalaisille, jostain ihmeen syystä, annettiin kaikki välittömästi sodan jälkeen anteeksi. Se tuntuu vielä tänä päivänä todella oudolta. Yritykset jotka hyödynsivät orjatyövoimaa jatkoivat sodan jälkeen, kun mitään ei olisi tapahtunut. Ketään ei asetettu edesvastuuseen.

Linkki:

Tutkijat: Antisemitismi versoo monella suunnalla. Tutkijan mukaan juutalaisvastausuudelle on kasvualustojs sekä äärioikeisto että vasemmiston ja muslimien piirissä. By Toni Lehtinen. Helsingin Sanomat / Kotimaa 29.01.2020

Trump julkistaa suunnitelmansa Lähi-idän rauhasta. Palestiinalaiset kokoomtuvat hätäkokoukseen suunnitelman vuoksi. By Jukka Huusko, Anna-Sofia Berner. Helsingin Sanomat / Ulkomaat 29.01.2020

Authoritarian Personality (book). Wikipedia

tiistai 28. tammikuuta 2020

RUNO ON VAPAA 2020 - elämän uhkapeli




hän heittää noppaa
vain hävitäkseen kaiken
mutta ei mistään




Linkit:

richard marx - hazard. youtube (radio nova 14.04.2020)

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 1055. Autoritaarinen persoonallisuus

On turhaannuttavaa lukea ajankohtaisia kirjoituksia 2. maailmansodan päättymisestä. Lähinnä vellotaan siinä, miten kauheaa oli 6 miljoonan juutalaisen murhaaminen keskitysleireissä. Samoissa leireissä olin paljon muitakin: kommunisteja, ay-aktivisteja, homoja, romaaneja ym. Työväenliike kyykytettiin valtaamalla ay-liike ja tappamalla aktiivisesti politikoivat. Vain fasistit, yrittäjät, porvarit, teollisuuspohatat, kirkonmiehet, virkamiehet, sotilaat pelastivat nahkansa vainoilta.

Kaikkiaan ihmisiä sodassa kuitenkin kuoli 73 miljoonaa, mikä on ihan yhtä hirveää ja kammottavaa kuin juutalaisten murhaaminen. Murha kuin murha. Murhaa oli sekin, että monien suomalaisten otsaan kirjoitettiin sana "sotilas" ja heidän pakotettiin etulinjaan murhattaviksi. En tiedä kumpi oli pahempaa: kuolla keskitysleirillä, josta sentään saattoi selvitä hengissä, kuin tykinruokana rintamasotilaana. Pahasuisimmat vasemmistolaiset pantiin pahimpiin paikkoihin Suomessakin. Ja heistä tehtiin väkisin sotasankareita niin kuin valkoisen Suomen sotilaistakin.

    *    *    *

Kaikki näytti muuttuvan heti 2. maailmansodan jälkeen 1940 -luvun lopulla, mutta niin kuin tiedämme, on palattu lähtökuoppiin.

Saksalaiset niin kuin suomalaisetkaan eivät ole koskaan käsitelleet kovin tarkkaan omia kokemuksiaan tuolta ajalta. On rakennettu vain loputtomia, tyhjänpäiväisiä ja puolustustahtoa lujittavia sankaritarinoita, jotka ovat silkkaa fiktiota. Suurimman karhunpalveluksen suomalaisille teki Väinö Linna "Tuntemattomalla sotilaalla". Se antoi luvan panna aivot narikkaan, eikä sen jälkeen tarvinnut enää miettiä asioita. Riitti kun upposi lopullisesti fiktion maailmaan - viimeistään Edvin Laineen elokuvassa.

Saksassa ei ole tehty - sattuneesta syystä - omaa tuntematonta. Sen sijaan sosiologit tekivät laajan tutkimuksen saksalaisten mielenlaadusta, joka sai aikaan fasistien ja muiden konservatiivien valtaannousun 1920- ja 1930-luvuilla eli heti 1. maailmansodan jälkeen!

Uhkana oli, että eurooppalaisten sotien kierre jatkuu. Ennen 1. maailmansotaa olivat Saksa ja Ranska sotineet jo 1870-luvulla keskenään. Ei ollut takeita siitä, että 3. maailmansota olisi oven takana taas 20-30 -vuoden kuluttua.

     *     *     *

Sosiologi Theodor Adornon tutkimusryhmän laaja ja perusteellinen empiirinen tutkimus "Authoritarian personality" (1950) saksalaisesta mielenlaadusta oli shokki muulle maailmalle, mutta ei aiheuttanut mitään erityisiä toimenpiteitä, mitä tietysti voi miettiä.

Tosin (Länsi-)Saksan poliittinen järjestelmä rukattiin uuteen uskoon lähinnä amerikkalaisten politiikan tutkijoiden johdolla. Ajatuksena oli, että poliittista järjestelmää muuttamalla siitä, mikä aiheutti fasistien valtaanousun, tulevaisuudessa voitaisiin estää vastaavanlaiset tapahtumat.

Mitään kättäpidempää amerikkalaisilla tutkijoilla ei ollut, mutta narsistisesti ja omahyväisesti oletettiin, että kaikkein paras poliittinen järjestelmä on USA:ssa, mikä kloonattiin soveltuvin osin Saksaan.

Tilannetta tietysti hämmensi se, että Saksan itäosiin rakennettiin Neuvostoliiton johdolla kansandemokratia, mikä myös esti tehokkaasti fasistien ja muiden oikeistolaisten valtapyrkimykset, mutta eri tavoin.

    *      *     *

Adornon tutkimus osoitti, että saksalaiset olivat edelleen autoritaarisia, mikään ei ollut muuttunut 2. maailmansodan jälkeen. Kaikki oli edelleen mahdollista varsinkaan, kun lähes kaikki fasisteja tukeneet tahot välttyivät jopa moraalisilta tuomioilta. Vain pahimmat sotarikolliset tuomittiin ja heitä on vainottu aina näihin päiviin asti, mikä on siirtänyt huomion pääasiasta sivuraiteille.

Sotaa ja sotaan ryhtymistä ei ole pidetty sinänsä rikollisena ja pahinta oli juutalaisten kohtelu, mihin on kiinnitetty suurin osa huomiosta sodan jälkeen. Itse mekanismi, mikä tämän kaiken aiheutti on jäänyt analysoimatta, eikä sitä ole pidetty ongelmallisena.

Tärkeintä on silti, mitä ihmisten pään sisällä oikein tapahtuu. Mikä altistaa heidät oikeistolaiselle ääriajattelulle - ja ylipäätään kaikelle johtajavetoiselle ääriajattelulle.

    *     *     *

Wikipediassa on tiivistelmä tekijöistä, joita tutkimuksessa eriteltiin:
- sovinnaisuus
- autoritaarinen alistuminen
- autoritaarinen aggressio
- anti-intellektualismi
- ihmisten vastainen toiminta
- taikausko ja stereotypiat
- vallan ja vahvuuden korostaminen
- tuhoavuus ja kyynisyys
- projisointi
- liioiteltu huomio seksiin ja seksuaalisuuteen
On suhteellisen helppo nähdä, mitkä asiat tuottavat oikeistolaista ja oikeistopopulistista mielenlaatua. Kaikenlainen sovinnaisuus, mistä tärkein on, ettei ole halua kyseenalaistaa olemassaolevia instituutioita (esim. kirkko ja armeija). - Tässä suhteessa koko Suomen puolue-eliitti on hyvin sovinnaista. Sovinnaisempaa kuin koskaan historian aikana.

Autoritaarinen aggressio viittaa mm. siihen, että kun on vetänyt uniformun päälleen, mitä kaikkea on valmis tekemään - ja alamaisena ottamaan vastaan. - Tässäkin suhteessa tilanne Suomessa näyttää tosi pahalta. Maa on niitä harvoja joissa on esim. yleinen asevelvollisuus, eikä edes nykyinen hallitus ole ottanut sen poistamista ohjelmaansa. Lisäksi ensimmäistä kertaa historiassa naiset laajamittaisesti hyväksyvät sotilaallisen toiminnan ja ovat valmiita itsekin osallistumaan siihen, sen sijaan, että tällaisesta huonosta ja haitallisesta käyttäytymisestä oltaisiin valmiita luopumaan kokonaan!

Some ruokkii kaikenlaista anti-intellektuaalista käyttymistä voimakkaammin kuin mikään koskaan. Joten myös tässä suhteessa ollaan surkeaakin surkeammassa tilanteessa. Tiede ja tutkimus ovat olleet monelle porvarihallitukselle kirosanoja ja leikkausten kohteita. - Sen sijaan (sota)e-peliurheilu, väkivaltainen urheilu (kuten jääkiekko), väkivaltaviihde kaiken kaikkiaan (dekkarit, sotaelokuvat ym.) ovat kovassa huudossa ja niitä edistävät monet kulttuuritahot jopa kirjastot jne.

Linkki:

Authoritarian Personality (book). Wikipedia

RUNO ON VAPAA 2020 - elämä satuna




heille kerrottiin
elämästä satuna
mutta se loppui

ennen kuin oli
kunnolla alkanutkaan
tragediaa vaan

josta ohjaajat
tekivät näyttämöillään
hah, komediaa!





Linkit:

sunrise avenue - fairytale gone bad. youtube (radio nova 29.01.2020)

maanantai 27. tammikuuta 2020

RUNO ON VAPAA 2020 - juopunut




... tässä viinassa
on jotain, uh-huh. mua
alkaa panettaa

kun katson shua
shiinä vastakkaisessa
pöydässä shiellä ...






Linkit:

chris brown - liquor. youtube (radio nostalgia 28.01.2020)

- CARPE DIEM - Tartu hetkeen - 752 - "Miksi Jeppe juo?" - draamana


"Komedia kertoo Jeppe Niilonpojasta, jolle viina on kovasti mieleen. Jepen vaimo Niila laittaa Jepen kaupungista saippuaa ostamaan ja jälleen kerran Jepen tie vie krouviin. Humalainen Jeppe sammahtaa keskelle maantietä. Paroni sattuu olemaan seurueineen kävelyllä, kun he huomaavat sammuneen Jepen tiellä. Paroni keksii tehdä Jepelle aikamoisen jekun. He pukevat Jepen paroniksi ja vievät tämän palatsiin. Kun Jeppe selviää humalastaan, alkaa näytelmä, jossa Jeppe esittää paronin roolia. Mutta koska Jeppe on varsin häikäilemätön paronin roolissaan, suivaantuu oikea paroni ja tuomitsee Jepen hirtettäväksi. Jepen siinä hirttoköydessä roikkuessa saapuu vaimo paikalle ja anoo miehensä armahdusta. Lopulta paroni heltyy ja päästää Jepen vapaaksi." (Jeppe Niilonpoika. Näytelmät.fi)

Ajatuksena pohjoismaisen 1700 -luvun alun komedian tai farssin siirtäminen 2000 -luvun kontekstiin tuntuu aika hurjalta. Voisiko se toimia? No, toimivathan Moliéren ja Shakespearen näytelmätkin, mutta pieni epäilys on mielessä... Kyse on tanskalaisen Ludvig Holbergin näytelmästä "Viinan piru hiippailee koko ajan taustalla" [alk. 1722].

ILONA -esitystietokannasta saa selvillä, että näytelmää on vuodesta 1865 lähtien esitetty Suomessa noin 60 kertaa. Eniten yleisöä oli 1970-luvun alussa Mikkelin kaupunginteatterissa. Viimeksi näytelmä on ollut vuosien tauon jälkeen Joensuun kaupunginteatterin ohjelmistossa.

Ja nyt sitten se on ensi-illassa Tampereen Työväen Teatterissa. Helsingin Sanomien Laura Hallamaa  kehuu produktiota, ja mikä ettei jos pitää stand-up -komiikasta, jollaiseksi näytelmä muotoutuu. Musiikkiakin näytelmässä on jne. Ja toki on niin että vaikeita asioita on helpompi käsitellä huumorin keinoin - siis vastaanottajan on helpompi käsitellä. Toinen asia sitten on, mitä huumori tekee itse asioille. Ovatko vakavat asiatkin lopulta vain vitsejä?

     *     *     *

Tämä Tanskan ja myös Norjan kansalliskirjailijan näytelmä tuo mieleen suomalaisen Aleksis Kiven yli 100 vuotta myöhemmin tekemän näytelmän "Nummisuutarit" (1864), jonka ensi-ilta on Suomessa vain vuotta ennen "Jeppe Niilonpojan" (1865) ensi-iltaa. Alkoholi tuntuu kiinnostavan tuon ajan suomalaisia.

Alkoholin käyttö aiheena on ilmeisen vaikeasti käsiteltävä asia, joten siihen yritetään päästä käsiksi huumorin keinoin myös "Nummisuutareissa". Molemmissa näytelmissä päähenkilö juo itsensä umpihumalaan, ja herää yllättävästä tilanteesta, joka ei sitten pidäkään paikkaansa. Esko kuvittelee tappaneensa kraatari Antreksen. Juoppo talonpoika Jeppe puolestaan herää paronina, kun hänelle on tehty jekku. Kummallekin selviää totuus, ja kummatkin saavat lopulta anteeksi tekonsa. Ehkä siksi että heitä itseään on huijattu ja katsojien myötätunto on saatu heidän puolelleen.

Viinan juominen ei kummassakaan näytelmässä ole ydin motiivi vaan se liittyy näytelmän pääteemaan. "Nummisuutareissa" viinan juonti liittyy epäonnistuneeseen kosiomatkaan. "Jeppe Niilonpojassa" taas oikea paroni antaa ikään kuin väärän kuninkaan oikeudet Jepelle, joka käyttää valtaansa harkitsemattomasti - ja joutuu melkein hirtetyksi.

      *      *      *

Näytelmien perusteella pohjoismainen suhtautuminen viinaan on ambivalentti tai jopa hyväksyvä. Viinan ylenjuontia ei tuomita, ei edes moralisoida, mutta ei pidetä ongelmattomanakaan. Se ikään kuin vain kuuluu kulttuuriin ja sen kanssa on elettävä. Enintäin esimerkkien avulla varoitellaan viinan vaaroista, mutta taitava juopottelija voi välttää viinan kirot. Tämä on sikäli kiinnostavaa, kun ajattelee kuinka paljon ja monenlaista haittaa juominen aiheuttaa näytelmienkin valossa ihmisille.

Toisaalta - näytelmiä ei olisi ilman viinan aiheuttamia sattumuksia! Ja se on niin kuin tänä päivänä yksi tapa viihtyä ja viihdyttää muita.

"Miksi Jeppe juo?" on ollut mm. työväenteattereissa esitetty näytelmä, mitä voi tietysti pohtia miksi näin on. Näytelmässä on selkeä valtasuhde paronin (aatelia) ja (köyhän) talonpojan välillä. Valtasuhdetta ei missään vaiheessa kyseenalaisteta vaan paroni on jopa (laillisesti) tappaa miehen.

Tietysti, voin kuvitella, miten 1900 -luvun alussa näytelmä on luultavasti dramatisoitu toisin kuin esimerkiksi tänä päivänä. Paronista on tehty talonpoikia riistävä pahis, toisin kuin alkuperäisessä näytelmässä. Tällaiset tulkinnat tekevät näytelmäteksteistä kiinnostavia. Yhdellä ja samalla tekstillä voidaan saada asiat näyttämään jopa vastakohdiltaan.

Linkki:

Viinan piru hiippailee koko ajan taustalla. Uusi tulkinta Jeppe Niilonpojasta ei päästä katsojaa helpolla. (Esittely Ludvig Holberg, Jeppe Niilonpoika. Tampereen Työväen Teatteri. Ohj. Akse Pettersson). By Laura Hallamaa. Helsingin Sanomat / Kulttuuri 27.01.2020

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 1054. Millainen olisi vuoden 2020 "Maamme" -kirja? Luultavasti hyvin toisenlainen...

Sosiaalialan oppikirjoissa kerrotaan, miten ennen valtiota kirkko ja pitäjät (kunnat ja kaupungit) vastasivat köyhäinhoidosta. Nykyaikainen sosiaaliturvajärjestelmä alkoi rakentua ennen viime sotia 1930 -luvulla ja sitä kehitettiin 1960 -luvulle asti, minkä jälkeen järjestelmä ei ole olennaisesti kehittynyt.

Koko Suomen valtiollisen historian ajan, mikä alkaa Ruotsin vallan ajasta, köyhistä ei ole oikeastaan oltu kovin kiinnostuneita. Ehkä aiemmin enemmän kuin sen jälkeen, kun maasta tuli 1500-luvun alussa luterilainen ja kaikista ihmisistä tuli oman onnensa seppiä.

Varsinkin protestanttisella piittaamattomuuden politiikalla on ollut merkittävä vaikutus köyhien asemaan, mikä on heijastunut valtiolliseen politiikkaan. Fennomaanit jotka olivat 1800 -luvun loppupuolella barrikaadeilla suomalaisuuden puolesta ryssiä vastaan, eivät hekään olleet kiinnostuneitä sivistymättömästä rahvaasta kuin "Kalevalan" verran. Nämäkin tarinat kupattiin kansalta ja vääristeltiin uskonnollisesti.

      *    *     *

Useiden sukupolvien käsissä kulunut Zachrias Topeliuksen "Maamme" -kirja on tämän kansan kannalta haitallisen fennomania ruumiillistuma, millä suomalaiset on aivopesty niin kansa- kuin peruskoulussa tietynlaiseen historialliseen ajatteluun vuosisadan ajan. Ikään kuin vuonna 1917 itsenäistyneen Suomen kansa olisi ollut yhtenäinen. Tasavalta oli kuitenkin vain pienen eliittiryhmän projekti, jossa olivat puolensa ja puolensa.

Tästä suomen kieltä puhuvan rahvaan ja ruotsin kielisen aateliston, papiston, porvariston ja virkamieskunnan vastakkaisuudesta syntyi 1800 -luvun nälkävuosina tilanne, joka hyvin kuvaa fennomaanien suhtautumista kansaan.

Mielenkiintoista on, että juuri tuolloin valtionhoitajana oli J.V. Snellman, joka oli valtiollisen itsenäisyyden suurin puolestapuhuja ja valtiofilosofi, itsensä G.W.F. Hegelin oppilas. Hän olisi voinut vaikuttaa siihen, ettei rahvasta kuollut muutaman vuoden aikana kuin kärpäsiä. Arviolta 10 % suomalaista kuoli tuolloin nälkään, mikä tarkoittaa oikeastaan sitä, että Suomi oli jonkin aikaa kuin suuri keskitysleiri, eikä leiriläisille annettu ruokaa vaan heidät tapettiin nälkään ja kylmään.

Ruokaa olisi tietysti voitu ostaa esimerkiksi velaksi muualta Euroopasta ja Venäjältä, mutta sitä ei kuitenkaan tehty. Autonominen - lähes valtiollisesti itsenäinen - Suomi säätyvaltiopäivineen ei pitänyt huolta kansalaisistaan.

Samaan aikaan kansaa riistettiin muutenkin. Suuret saksalaiset metsäyhtiöt olivat tulleet Suomeen ja olivat alkaneet ostella talonpoikien metsiä pilkka- ja kiskurihintaan. Tässäkin valtionhoitaja olisi voinut puuttua asiaan ja pyrkiä esimerkiksi lainsäädännöllä estämään suomenkielisen rahvaan kaltoinkohtelun. Tilanteeseen ei kuitenkaan puututtu. Suomen haluttiin keinolla millä hyvänsä modernisoituvan ja teollistuvan.

     *    *    *

Suomen säätyjen ja sivistyneistön piittaamattomuus kansasta, jonka niskassa he ratsastivat, oli yksi syy, miksi tilanne maassa kärjistyi heti valtiollisen itsenäistymisen jälkeen - ja alkoi sisällissota.

Sen taustalla olivat pitkään vaietut kokemukset siitä, miten säädyt kohtelivat monin eri tavoin huonosti Suomen kansaa, niitä perussuomalaisia. Ja paukuttivat raamatulla päähän.

Vuoden 2020 "Maamme" -kirja olisi erilainen kuin Topeliuksen tai edes Jörn Donnerin "Uusi maamme" -kirja. Uusi kirja kertoisi kansan koko historian, eikä se ole sidoksissa vain yhteen alueeseen. Suomalaisethan ovat joskus jääkauden jälkeen tulleet alueelle, missä nyt asuvat. Ja voivat tarpeen tullen sieltä lähteäkin, jos esimerkiksi ilmasto nopeasti viilenee huomattavasti, mikä on mahdollista.

Sekin on muistettava, että nykyisen Suomen alueelle ihmisiä on tullut eri vaiheissa ja kantasuomalainen väestö on eri tavoin sekoittunut tulokkaisiin. Pohjoisessa ja etelässä on lisäksi ollut taustaltaan hyvin erilaista väestöä, ja saamelaiset ovat asuttaneet aiemmin alueita, jotka ovat nykyistä Keski-Suomea. Kantasuomalaisten aluetta ovat olleet vain maan eteläisimmät osat eli Pähkinänsaaren rauhan rajan tietämille asti.

Ihku-uuden "Maamme" -kirjan tapa ajatella asioista olisi muinainen, muinaissuomalainen. Asioista ei ajateltaisi sota- ja politiikkakeskeisesti vaan kerrottaisiin arjen historiasta. Siitä miten ihmiset elivät ja olivat - ja olivat vuorovaikutuksessa kaukanakin asuvien muiden kansojen kanssa.

Tämä kirja päätyisi kertomaan mm. fintiaaneista nykyisen USA:n Minnesotassa ja Australian suomalaisista. Kaikista ulkosuomalaisista, joita on viidesosa nykyisistä suomalaisista. Kukaan ei tiedä tarkkaan kuinka paljon heitä oikeasti on ja miten he ovat sekottuneet muihin kansallisuuksiin.

Olennaista kuitenkin on, mitä ei tänä päivänä saa sanoa ääneen, nämä suomalaiset ovat etnisesti suomalaisia, mikä tuntuu vuonna 2020 olevan kirosana. Jos oma tausta kielletään, ollaan kuitenkin paradoksaalisessa tilanteessa. Unohdetaan, että mekin olemme jossain syvällä sisimmässämme alkuperäiskansa siinä kuin muutkin alkuperäiskansat. Tämä on vain fennomanian huumassa unohdettu. Monikulttuurinen Suomi on myös lukuisten suomensukuisten kansojen Suomi.

Linkki:

Nälkävuodet pyyhittiin pois koulukirjoista. Fennomaanit pyrkivät varjelemaan J.V. Snellmanin poliittista mainetta. By Eeva Nikkilä-Kiipula. Helsingin Sanomat / Historia 27.01.2020

sunnuntai 26. tammikuuta 2020

- CARPE DIEM - Tartu hetkeen - 751 - 75 kertaa Auschwitz


Uskoakseni jokainen peruskoulun käynyt Suomessa tietää, mikä oli ja on Auschwitz. Siitä on vuoden 1945 jälkeen kirjoitettu hyllykilometreittäin tarinoita. Monet kuvat ovat suorastaan ikonisia ja ne tunnistaa heti ne nähdessään kuten leirin portin tekstin "Arbeit macht freí - työ vapauttaa".

Jokainen keskitysleiristä selvinnyt 7 000 ihmistä on luultavasti saanut oman tarinansa julkaistua jossain. Sotaelokuvat hyödyntävät näitä tarinoita, ja käsikirjoittajat panevat mielikuvituksestaan puolet lisää.

Paikasta on tullut monille pyhiinvaelluspaikka, jossa käydään - jos ei nyt joka vuosi - niin ainakin kerran elämässä. Jokaisen pitää päästä tuntemaan, millaista on olla jonossa ja odottaa omaa kaasuttamistaan ja polttamistaan.

Ainoa leiriltä säilynyt yli 250 -sivuinen päiväkirja julkaistiin Hollannissa heti sodan jälkeen 1940-luvulla. Se ei myynyt. Sama toistui 1980-luvulla. Vasta nyt 2010-luvulla kiinnostus siihen on herännyt ja päiväkirja on käännetty 100:lle kielelle. Mitä se kertookaan ihmisistä - ja mitä päiväkirjasta ja sen kirjoittajasta.

     *     *     *

"Anne Frankin päiväkirja" oli aikoinaan menestys, bestseller ja samaan aihepiiriin liittyvä päiväkirja tämäkin on. Tämän toisen päiväkirjan kirjoittaja ei kuitenkaan ollut teini-ikäinen tyttö vaan 27-vuotias hollantilainen lääkäri. Eikä Anne Frankin päiväkirjaa oltu kirjoitettu leirillä, vaikkakin lähes yhtä tukalissa oloissa.

En ole vakuuttunut tällaisten päiväkirjojen julkaisemisen mielekkyydestä, ja miksi tällaisia pitää hankkia kirjastoihin ja myydä bestsellereinä ihmisille? Mitäänhän nämä eivät ole tässä maailmassa muuttaneet, eivätkä muuta.

Saksa varustautuu jälleen ja sen liittolainen Suomi varustautuu korviaan myöten. Samoin Kolmatta valtakuntaa seurannut Euroopan unioni. Kaikki näyttää suorastaan paljon pahemmalta kuin 75 vuotta sitten. Enää ei ole edes työväenliikettä, yhtään puoluetta, joka aktiivisesti vastustaa nykymenoa, varustautumista ja ajaa rauhan asiaa.

Tuntuu aika uskomattomalta.

Linkki:

Salainen päiväkirja Auschwitzista julki, ja se on tiettävästi ainoa – kirjalla on suuri viesti. Hollantilainen lääkäri kirjoitti keskitysleirillä Auschwitzissa salaista päiväkirjaa. Nyt suomeksi ilmestyneellä kirjalla on suuri viesti. By Suvi Kerttula. Ilta-Sanomat / Ulkomaat 26.01.2020

Costanzo: "Loistava ystäväni" (2018 -) -sarja


Nainen kertoo koko elämän jatkuneesta ystävyydestä ja ristiriidoista toisen naisen, tytön kanssa jonka hän kohtasi koulussa Napolissa 1950 -luvulla. (IMDb)

Elena Ferranten Napoli-sarjaan perustuva draama. Jo ikääntynyt Elena herää yöllä puhelinsoittoon: Lilasta kuuluu huonoja uutisia. Elena havahtuu muistelemaan, kuinka heidän ystävyytensä alkoi. (Yle Areena)

     *    *    *

Kirja ja sen pohjalta sarja tai adaptaatio eivät tietysti ole samoja asioita. Toisaalta kirjailija itse on osallistunut sarjan käsikirjoittamiseen.

Oli niin tai näin ylistetty tetralogia Elena Ferranten "Loistava ystäväni" on saanut jatkoksi elokuvan ohella TV -sarjan. Sen ensimmäiset pari osaa eivät häikäise, mutta vaikea on sanoa, miten niitä olisi voinut paremminkaan tehdä. Mitään poikkeuksellista kuvausta tai tarkkuutta kuvauksessa ei kuitenkaan ole, varsin tavanomainen sarja, vaikka IMDb:ssä katsojat ovat antaneet sille huikeat 8,6 pistettä.

Eniten minua häiritsee se, mikä on myös sarjan vahvuus, uppoutuminen pelkästään kahden tytön maailmaan. Valinnoissa olisi voitu mennä vielä paljon pidemmälle siihen suuntaan, miten esimerkiksi Pedro Almodóvar tekee elokuvia. Nyt lopputulos vaikuttaa varsin siloitellulta niin kuin porvarillisen sarjan odottaa olevankin. Esimerkiksi tyttöjen demoneista ei kerrota mitään sen kummemmin kuin uskonnollisesta indoktrinaatiosta.

Linkki:

Loistava ystäväni -sarja. Yle Teema. Sarja 1/8. Nuket.  22.01.2020 ->

lauantai 25. tammikuuta 2020

Keaton & Bruckman: "Kenraali" (1926)


Kun jenkkien vakoojat varastavat etelän veturinkuljettajan rakkaan "Kenraali" -veturin, mies menee yksin vihollisen linjojen läpi ja hakee veturinsa takaisin. (IMDb)

"Kenraali" (1926) on tunnetuin Buster Keatonin ohjaama mykkäelokuva. Yhdysvaltain sisällisodan aikaan sijoittuva toiminnallinen komedia kertoo veturinkuljettaja Johnnie Graysta, joka joutuu yksinään pelastamaan vihollisen käsistä kaksi rakkauttaan, tyttöystävänsä Annabelle Leen ja Kenraali-nimisen veturin. (Wikipedia)

      *     *     *

Ylistetty Buster Keaton komedia ei ehkä 100  vuotta myöhemmin ole enää niin valloittava kuin aikoinaan 1920 -luvulla. Tosin action-elokuvana se pesee mennen tullen nykyiset toimintaelokuvat.

Aikoinaan Keatonia arvosteltiin hänen näkökulmansa valinnasta. Päähenkilö Johnnie Gray eli Buster Keaton itse oli etelävaltiolaisten eli sodan hävinneen osapuolen puolella, ei sinitakkinen jenkki. Tämä puolestaan kertoo paljon sotaelokuvien genresta ja siitä, millä tavoin niitä länsimaissa ja ylipäätään tehdään. Yleensä näkökulma on voittajan, jonka aina oletetaan olleen enemmän oikeassa, vaikka sodassa ei oikeasti ole voittajia eikä häviäjiä. Kaikki häviävät.

Tässä mielessä Keatoninkin elokuvalla ovat rajoitteensa. Hän ottaa sisällissodan annettuna historiallisena faktana, itsestäänselvyytenä, johon hän ei sinänsä puutu mitenkään, vaikka komedia antaisi mahdollisuuden siihenkin. Muutaman kerran Keaton ohjaajana ja käsikirjoittajana tosin väläyttää sodanvastaisuuttaan tai vitsiä, jonka voi tulkita sellaiseksi.

Junan ohella Johnnie pelastaa elokuvassa tyttöystävänsä, joka joutuu junan mukana vastapuolen vangiksi. Tyttö luulee Johnnien tulleen hänen vuokseen vihollisen päämajaan, vaikka hän on vain hakemassa veturiaan, eikä hän tarkoituksella ota riskejä ja esitä sankaria. Johnnie ei oikeastaan ole kiinnostunut itse sodasta, eikä sen osapuolista vaan joutuu sodan takia välikäteen. Sattuman oikusta hän on etelävaltiolaisten puolella, eikä toisella puolen.

Ironista on, että Johnnie jopa vahingossa ja tietämättään tappaa yhden jenkkisotilaan, mikä on aikoinaan ollut paha tabun rikkominen valkokankaalla. Tosin tämä tarkka-ampuja ehti tappaa hieman ennen kuolemaansa koko joukon etelävaltiolaisia tykkimiehiä.

Durzi: "Ferrante Fever" (2017)


Viekotteleva dokumentti salaisesta Elena Ferrantesta, jonka romaanit ovat kirjallinen sensaatio. Ferranten napolilaisromaaneja on myyty yli 5 miljoonaa 50 maassa - mutta kuka hän on ja miksi hän kiehtoo? Giacomo Durzin dokumentissa kirjallisuuspiirit New Yorkista Roomaan avaavat mysteeriä. (Yle Teema)

Elena Ferranten 'Napoli' -sarjan romaanit ovat olleet viime vuosina jopa syrjäisen Suomen maaseudun pikkukaupungin suosituinta lukemistoa. Ja nyt teosten pohjalta on tehty myös TV-sarja, jota on alettu esittää Yle Teemalla.

En ole lukenut Ferranten kirjoja, mutta ne jotka niitä ovat lukeneet, ovat selvästikin fanaattisesti odottaneet aina seuraavan teoksen saamista. Kirjat koukuttavat.

Italialaisen Giacomo Durzin dokumentissa lähinnä toiset kirjailijat ja julkisuuden henkilöt suitsuttavat naisen teoksia. Tosin aivan varmaa ei ole, että Elena Ferrante on nainen, sillä ainoastaan kirjankustantaja tietää hänen henkilöllisyytensä.

     *     *     *

Dokumentti alkaa New Yorkista - ja se on muutenkin tehty amerikkalaisesta näkökulmasta -, mikä saa minut poistamaan kirjallisesta aseestani varmistimen. Ensimmäinen haastateltu henkilö on poliitikko, joka jäi Donald Trumpin jälkeen toiseksi USA:n presidentinvaaleissa eli Hillary Clinton. Panee miettimään.

Mitä yhteistä yläluokkaisella Bill Clintonin vaimolla, sen joka kuksi Monica Lewinskyä virkahuoneessaa Valkoisessa talossa, ja italialaisilla kirjoilla voi olla keskenään? Ei sitten yhtään mitään. Amerikka on Amerikka ja Napoli Napoli jossain Euroopan sydämessä.

No, Italia kuuluu tänä päivänä vielä USA-vetoiseen Natoon ja on siinä mielessä lähellä amerikkalaisia. Italialaisia aikoinaan massoittain muutti USA:an siirtolaisiksi muun muassa New Yorkiin. Jotain yhteistäkin Hillaryn ja Elenan välillä on siten jollain tasolla.

      *     *     *

Tilannetta mutkistaa se, että Italiassa Elena Ferrante ei ole ollenkaan niin suosittu kuin muualla maailmassa ennen muuta USA:ssa. Italiassa kriitikot ja tutkijat eivät juuri kirjoita suosikkikirjailijasta. He ovat kiinnostuneita lähinnä vain siitä, kuka on nainen tai mies Elena Ferranten takana.

Amerikkalaiset sen sijaan ovat kiinnostuneita itse kirjoista. Tietenkään todellisuus ei ole aivan näin mustavalkoinen. Donald tai edes Melany tuskin lukevat Ferrantea. Tai ehkä Melany sittenkin... Onhan hän eurooppalainen, mutta niin on Donaldkin, jostain pienestä saksalaisesta kylästä lähtöisin.

     *     *    *

Oli niin tai näin. Ferrante kuvaa kirjoissaan lähinnä naisia, mutta ei ole sovinististen italialaismiesten vihaaja tms. , jotka ovat väkivaltaisia ja käpälöivät ja huutelevat kaduilla. Hän on puritaanisille amerikkalaisille sopivan konservatiiivinen demokraatti tai demokraattinen konservatiivi.

Sopiva kirjailija keskiluokkaistuneelle ja vaurastuneelle Euroopalle ja USA:lle. 2020 -luvun porvarin ääni, jota lukevat yhtä hyvin suomalaisen pikkukaupungin hienostelevat kirjastonhoitajat - jotka ovat luopuneen ihanteistaan ja arvoistaan - kuin amerikkalaiset ja italialaiset siskonsa suurissa kaupungeissa ja maaseudulla.

Kirja kaikille niille jotka tuijottelevat aivottomasti itseensä ja toisiin naisiin, ja ihannoivat omaa erinomaisuuttaan sukupuolesta riippumatta. Kirja niille jotka ovat hyviä kaikessa mitä ikinä sitten keksivät tehdä. Aina kuitenkin parempia kuin heteromiehet ja ylikoulutetut humanistitohtorit.

Linkki:

Ferrante-huuma. Yle Teema 19.01.2020

perjantai 24. tammikuuta 2020

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 1053. Kun Seinäjoen kaupunginkirjastoa suitsutettiin Yleisradiossa

Kun muun muassa PISA-tutkimukset osoittivat, että suomalaisten nuorten lukutaito hetkellisesti hieman hiipui, poliitikot alkoivat panikoida. Ongelma ei ollut yleinen eikä laaja ja se koski lähinnä suhteellisen vähäistä osaa pojista. Peruskoulun jälkeen jostain syystä joka kymmenes poika ei osannut kunnolla lukea tai ainakaan ymmärtää kovin hyvin lukemaansa. Lukutaidottomuudesta ei siis sinänsä ole tai ole ollut kysymys.

Kuka tahansa maallikko olisi pysähtynyt pohtimaan asiaa. Miten on mahdollista, että 12-vuotisen peruskoulun jälkeen lukutaito on heikko, vaikka lapset oppivat lukemaan jo 1. luokalla. Ongelma on tuskin lapsissa vaan siinä, mitä kouluissa, luokkien sisällä, oppilasryhmissä ja oppilaiden ja opettajien välisessä vuorovaikutuksessa oikein tapahtuu.

Poliitikot valjastivat koulujen ohella kirjastot parantamaan lasten ja nuorten lukutaitoa sekä lisäämään kirjojen lukemista, mutta tuntuu oudolta. Kysymyshän oli vain vähäisestä osasta lähinnä poikia. Eihän tässä nyt mitään yleistä lukutaidon parantamista ja lukuinnostuksen lisäämistä tarvita! Suomalaiset ovat koko PISA-tutkimusten tekemisen ajan olleet maailman kärkeä nimenomaan lukutaidon osalta. Ja heikoinkin 10% pojista osaa lukea - kysymys on vain siitä millä tasolla ja miten he ylipäätään ymmärtävät lukemaansa.

Paradoksi on että panostukset lukutaidon parantamisessa ja lukuinnon lisäämisessä eivät kohdistu niihin, joilla on ongelmia näiden asioiden suhteen. Ennemmin näyttää siltä, että toteutetuilla toimilla niin kouluissa kuin kirjastoissa vain kasvatetaan kuilua niiden välillä jotka lukevat kirjoja ja niiden välillä jotka eivät lue.

Ja uskon että näiden asioiden kanssa ollaan kaiken kaikkiaan ihan pihalla - jos ei sitten metsässä.

     *     *     *

Nimittäin, kuka ihan oikeasti, käsi sydämellä uskoo, että pelkkä lukutaito ja lukeminen tekee kaikista - ihan kaikista - menestyjiä tässä yhteiskunnassa. Menestyminenhän jo ihan käsitteellisestikin merkitsee sitä, että on menestyjiä ja on luusereita. Enkä usko että lasten- ja nuortenkirjojen lukematta jättäminen tekee kenestäkään luuserin. Ennemmin kysymys on jostain ihan muista asioista.

Toisaalta voidaan tietysti kysyä, millaista lukeminen ylipäätään on tässä yhteiskunnassa. Miten tässä yhteiskunnassa ylipäätään ymmärretään tekstejä, tulkitaan tekstejä, arvioidaan niitä ja luetaan kriittisesti? Se että lasten- ja nuortenkirjat valavat kaikki samaan muottiin ei lisää ymmärrystä vaan ennemmin hämärtää sitä.

Tekstejä olisikin luettava eri tavoin ääneen, ryhmissä, eri näkökulmista. Ja tekstejä olisi luettava läheltä, tekstejä olisi purettava ja taas koottava. Etsittävä vaihtoehtoisia ratkaisuja kirjojen esittämille ratkaisuille sekä kirjojen tekstien pohjalta on syytä tehdä erilaisia esityksiä, joissa asioita käsitellään ongelma- ja ratkaisukeskeisesti.

Ja on muistettava sekin, minkä poliitikot aina unohtavat: kaikki eivät välttämättä edes halua olla menestyjiä.

Linkki:

Lasten ja nuorten lukemiseen keskittyvä yksikkö aloitti, mutta kirjastojen tilanne huolettaa: "Joissain kunnissa työ alkaa olla mahdotonta". Seinäjoella aloittaneen yksikön tehtävä on kehittää lasten ja nuorten lukemista ja lukutaitoa edistäviä kirjastopalveluita. By Hanna Leiwo. Yle / Uutiset 24.01.2020

Kirjaston lastenosastosta tuli pikkukaupungin menestystuote – nyt muutkin käyvät katsomassa, miten temppu tehdään Riihimäki on noussut lastenkirjaosastojen ykkösketjuun. Kotkalla menee huonommin ja vinkkejä onkin haettu muualta. By Miki Wallenius. Yle / Uutiset 24.01.2020

- CARPE DIEM - Tartu hetkeen - 750 - Houston tuhoutunut?


Ymmärtäisin uutisen: "Houstonin keskusta tuhoutunut!" Mutta että... "Houstonissa suuri räjähdys". Voisin kertoa lapsuudestani kymmeniä kertoja, jolloin "20 mailin säteellä kuului kova räjähdys", mutta se ei ollut uutinen.

Lähikortteleiden ihmiset heräsivät tänään perjantaina klo 04:30 Watson Grinding and Manufacturing -nimisessä tehtaassa tapahtuneen räjähdykseen. Nyt rakennuksen paikalla on ilmasta katsottuna vain suuri kraatteri.

Kaksi suurta tulipalloa kohosi ilmaan, ja poliisi pelkäsi, että jotain myrkyllistä saattoi levitä ilman mukana lähialueelle, minkä takia alue eristettiin. Roskia leijaili ilmassa.

Uhreja ei tiettävästi tullut, eikä kukaan edes loukkaantunut.

Linkki:

Houstonissa Texasissa suuri räjähdys. Ilta-Sanomat / STT


Mamet: "Elokuvan ohjaamisesta ja Kolme tapaa käyttää veistä" (2001)


Oikeastaan tämä kirjailija, näytelmäkirjailija, käsikirjoittaja ja ohjaaja David Mametin kirja on vain tämän blogi-kirjoituksen tai esityksen rekvisiittana.

Poimin kirjasta kuitenkin yhden sitaatin:

"Kaikki elokuva on loppujen lopuksi unijaksoa. Kuinka uskomattoman impressionistinen jopa huonoin, laahaavin, amerikkalainen elokuva onkaan. "Platoon nuoret sotilaat" ei ole oikeastaan sen enempää eikä vähempää kuin "Dumbo lentävä elefantti". Kumpikin sattuu kertomaan tarinan hyvin, kumpikin omalla tavallaan. Toisin sanoen, kaikki on satua. Kysymys kuuluu: kuinka hyvää satua elokuvasta tulee?"

     *     *     *

Edellinen sitaatti menee tarinankerronnan ja vastaanottamisen ytimeen. Niin Väinö Linnan "Tuntematon sotilas" kuin siitä tehty Edvin Laineen elokuva ovat satua.

Satua ovat myös sotaveteraanien kertomukset sodasta. He kertovat vain omia vaikutelmiaan tai impressioita yksittäisistä tilanteista. Sodasta tarinat kertovat vähän.

Todellisiin sotatarinoihin tutustuin aivan pienenä lapsena 2-3 -vuotiaana, kun olin pitkiä aikoja hieman yli 40-vuotiaana edesmenneen, mieleltään sodassa vammautuneen, isoisäni kanssa pitkiä aikoja.

Tajusin nämä kertomattomat tarinat vähitellen vuosien varrella. Yhtään sanaa ei näihin kertomuksiin tarvittu. Ne olivat isoisäni iholla ja kaikessa mitä oli ympärillä. Keskenään miehet saattoivat puhua joskus jotain yhteisistä kokemuksista. Sodasta puhuminen oli tabu, sitä ei heille ollut - ja se oli enemmän kuin tabu, sillä sitä ei todella ollut. Heillä olivat vain omat hyvin rajalliset kokemuksensa.

Vasta Väinö Linnan "Tuntematon sotilas" rakensi sirpaleista edes vähän uskottavan tarinan, mitä ei kuitenkaan kehuttu hyväksi tai sen ei sanottu olevan sen kummemmin totta kuin valhettakaan. Se nyt vain oli yksi hyvin kerrottu satu, joka antoi kokemuksille edes jonkinlaisen merkityksen.

     *     *     *

Ydin on siis siinä, että todellisten tarinoiden logiikka jää paljolti käsitteellistämisen ja kielellistämisen ulkopuolelle. Ne ovat kuin unia. Siksi Mamet kehottaakin lukemaan mm. Freudin, Jungin ja Bettelheimin teoksia unista ja saduista.

     *     *     *

Vielä tänä päivänä eri ikäiset miehet mm. Suomessa kuvittelevat, että realistisina ja naturalistisina pidetyt sotakuvaukset kertovat jotain todellista sodista. Näinhän ei tietysti ole. Viimeksi tänään törmäsin yhteen tällaiseen arvosteluun Lapin Kansassa. Toimittaja esitteli Sam Mendesin elokuvan "Taistelulähetit" (2019), joka on monen Oscarin ehdokkaana tänä vuonna.

Kun edellisen tekstin törmäyttää toisen samana päivänä ilmestyneen teatteriarvostelun kanssa, saa jonkinlaisen aavistuksen siitä, mistä tässä on kysymys. Viittaan aiemmin käsittelemääni Hämeen Sanomien esittelyyn David Mametin näytelmästä "Karvas pala" (2020).

Toimittajat ovat kummatkin 20-30 -vuotiaita miehiä, jotka ovat töissä samanlaisissa pikkukaupungin lehdessä ja päätyneet arvioihinsa omissa pikkupäissään. Molemmat arvioidut kulttuurituotteet ovat varmasti objektiivisesti arvioituna korkeatasoisia. Käsikirjoittajat ja ohjaajat ovat huippuja jne. Tekivät ovat osanneet asiansa. Silti vastaanotto on ollut vastakohtainen. Näytelmä on nihiloitu ja elokuva ylistetty taivaisiin.

Ongelmana on se, mistä on ollut koko ajan puhe. Harha, kuvitelma, että realistiset, yksityiskohtaiset, sotilaan näkökulmasta tehdyt kuvaukset voivat kertoa jotain olennaista sodasta itsestään.

Kun 30-vuotias miestenkoulun käynyt mies pystyy eläytymään vuoden 1917 sotilaan elämään Länsirintamalla, hän kuvittelee ymmärtävänsä paremmin sotaa ja mitä taistelukentillä tapahtui, mikä ei pidä paikkaansa. Hän ei elokuvan katsottuaan ole muuta kuin nähnyt yhden sadun enemmän kuin aiemmin. Se on ainoa fakta.

     *    *    *

Sodasta tietävät eniten ne, jotka ovat saaneet siitä itselleen pysyviä vammoja mieleensä. Se miten mieli kokemusten jälkeen toimii, on todellista. Ja ne jotka siitä jotain tietävät, ovat viisaita nuoria tai vanhoja miehiä tai naisia, eivätkä puhu siitä mitään. Ehkä siksikin ettei heillä ole edes kieltä näille kokemuksille.

Ja tämä tieto vaikuttaa siihen, miten he sen jälkeen elävät elämäänsä. Hengissä oleminen ja hengittäminen ei tässä tapauksessa ole elämistä. Siksi voikin olla parempi päättää päivänsä esimerkiksi oman käden kautta. Tappaminen ei ole missään muodossa inhimillistä toimintaa, vähiten valtioiden harjoittamana.

Linkki:

Kun aika on sotilaan pahin vihollinen. (Esittely: Sam Mendes. 2019. Taistelulähetit). By Juhani Nurmi.  Lapin Kansa 24.01.2020

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 1052. Kun Riihimäen kaupunginkirjastoa suitsutettiin Yleisradiossa

Ylen toimittajan Miki Walleniuksen artikkeli tai reportaasi Riihimäen kaupunginkirjaston lasten- ja nuortenosaston toiminnasta herättää monenlaisia ajatuksia suuntaan ja toiseen. Kirjastolla ovat tiiviit suhteet päiväkoteihin ja (ala)kouluihin. Osaston kolme työntekijää tuntevat hyvin lapsiasiakkaansa ja heillä on moniin läheinen ja lämmin suhde. Kaikki näyttää hyvältä.

Varjona toiminnan ylle esitetään kaupungin vuoden 2020 talousarviota, jossa esitetään leikkauksia mm. kirjojen hankintamäärärahoihin. Mietin: onko tässä toiminnassa tärkeää kirjat vai se mitä kirjojen kanssa tehdään? Jos toiminta on ensisijaisen tärkeää, yhtä tärkeää ei ole, että kirjastoon saadaan kaikki mahdolliset Suomessa julkaistut lasten- ja nuortenkirjat vaan ennemmin, mitä kirjojen kanssa tehdään, miten niitä tarjoillaan asiakkaille muutakin kuin vinkkaamalla. Tietysti jossain tulee kipuraja vastaan. Täytyyhän niitä kirjojakin - ja muuta kirjastoaineistoa - tietysti olla.

    *    *    *

Huomioni kiinnittyy siihen, miten kirjastoa korostetaan avoimena ja julkisena tilana. Päiväkotiryhmät ja koululuokat tulevat kutsumatta ja pyytämättä jatkuvasti kirjastoon. Ne ovat ottaneet sen omaksi tilakseen. Joka päivä aamuisin kymmenkunta ryhmää käy lasten- ja nuortenosastolla.

Osastolla on myös yksi erityinen tila Satuhuone, jota lapset ja nuoret käyttävät myös omaehtoisesti. Siellä voi tehdä rauhassa sitä, mitä haluaa tehdä. Myös sitä mitä ohjaajat ja opettajat ovat panneet heidät tekemään. Satuhuone on tietysti myös satuhuone, missä luetaan satuja.

Ja edellisestä pääsenkin aasinsillalla tämän postauksen kluuhun.

Riihimäki on lastenkulttuurikaupunki, joka on tullut tunnetuksi ennen muuta Nuorisoteatteristaan, joka on ainutlaatuinen Suomessa. Missään muualla lasten ja nuorten teatteria ei harjoiteta samassa mittakaavassa. Mutta miten se näkyy kirjastossa ja sen toiminnassa. Tämän artikkelin perusteella ei mitenkään.

     *     *     *

Mielikuvitus alkaakin laukata. Kirjasto on täynnä tarinoita - ei vain satuja. Satuhuone voisi olla TARINAHUONE. Ja tarinahuoneessa tehdään muutakin kuin kerrotaan tarinoita mutta myös sitä mitä erilaisimmin tavoin. Niitä voi myös esittää - ja ennen kaikkea esittää - eri tavoin toiminnallisesti draama(kasvatukse)n keinoin. Ja tästä päästään kirjojen ja kirjastojen merkitykseen.

On tietysti tärkeää, että kaikki osaavat lukea, mikä ei ole Suomessa ongelma. PISA-ym. tutkimusten valossa Suomi on aina ollut maailman kärkeä, se tiedetään. Joten lukutaitoon ja lukuinnostukseen ei tulisikaan kiinnittää liikaa huomiota vaan mihin ja miten tätä taitoa ja intoa  käytetään ja kehitetään kohti oikeaa elämää ja sen ongelmia, iloja ja suruja.

Linkki:

Kirjaston lastenosastosta tuli pikkukaupungin menestystuote – nyt muutkin käyvät katsomassa, miten temppu tehdään Riihimäki on noussut lastenkirjaosastojen ykkösketjuun. Kotkalla menee huonommin ja vinkkejä onkin haettu muualta. By Miki Wallenius. Yle / Uutiset 24.01.2020

- CARPE DIEM - Tartu hetkeen - 749 - Korona-virus saapui Ivaloon!


Paniikki alkaa levitä Suomessakin, kun kaksi ensimmäistä korona-virusepäiltyä on löytynyt Ivalosta muutama tunti sitten.

Lehtiä selailemalla havaitsee helposti, että noin 11 miljoonan asukkaan Wuhanin kaupungista ja alueelta on ihmisiä eri puolilla Suomea. Vastaavasti opiskelijoita on ollut vaihdossa sikäläisessä yliopistossa.

     *    *    *

Uutiset kertovat myös että kuolonuhrien määrä kasvaa Wuhanissa nopeasti - ja yksi henkilö on kuollut jo Wuhanin ulkopuolellakin. Mistään pandemiasta ei sentään voi vielä puhua.

Linkki:

Ivalossa paljastui kaksi koronavirusepäilyä – Yle seuraa hetki hetkeltä. Kaksi Wuhanista saapunutta kiinalaista matkailijaa on hakeutunut hoitoon. By Hanna Hanhinen & Mikko Leppänen. Yle / Uutiset

- CARPE DIEM - Tartu hetkeen - 748 - #metoo ja Karvas pala sai kuhinaa pikkukaupungin pikkupäässä


Olen yhä vakuuttuneempi David Mametin näytelmän "Bitter Wheat" (2019) suomeksi "Karvas pala" nerokkuudesta. Se selvästi onnistuu painamaan katsojassa sellaisia kipupisteitä, joita hän ei tiennyt itsessään olleenkaan.

Tällaiseen johtopäätökseen on helppo päätyä luettuaan oikeistolaisen pikkukaupungin Hämeenlinnan Hämeen Sanomien tämän päiväisen Tampereen Työväen Teatterin esityksen arvostelun kyseisestä näytelmästä, joka sai vastikään ensi-iltansa.

     *    *    *

Kommentit näytelmästä ovat olleet samanlaisia kuin aikoinaan David Cronenbergin elokuvasta "Crash" (1996) annettu palaute. Ihmiset ovat hämmentyneitä ja ihmeissään siitä, mitä he oikein näkivät, kun he eivät mielestään nähneet mitään ihmeellistä. Silti he olivat ärsyyntyneitä ja torjuivat näkemänsä, vaikka eivät tienneet miksi niin kävi.

Tällaisessa tilanteessa katsoja ei pysty samastumaan päähenkilöön tässä tapauksessa näytelmän Barney Feiniin (alias Harvey Weinstein), mutta vanhan tottumuksensa mukaisesti he yrittävät sitä huonolla menestyksellä. Seurauksena on ettei katsoja pidä näytelmästä ja lyttää sen täysin. Tässä on tietysti se harmillinen puoli, ettei katsoja opi tilanteesta sitä, mikä siitä on opittavissa! Ja hän siirtää kielteiset tunteensa näytelmään sen sijaan, että hän kysyisi, miksi minä koen tämän näytelmän niin kuin koen.

    *     *     *

Kaiken taustalla on tietysti laajempi kulttuurinen kuvio, mihin #metoo -kampanjakin liittyy. Sen sijaan että joitain ihmisiä aletaan vainota ja syyttää vuosikymmenten takaisista asioista, olisi tietysti kysyttävä, miksi naiset / miehet aikoinaan toimivat niin kuin toimivat. Miksi he antoivat sen tapahtua mikä tapahtui, eivätkä tilanteessa reagoineet tapahtumiin niin kuin olisi pitänyt?

Jälkikäteen on turha valittaa, kun vahinko on jo päässyt tapahtumaan. Eli jos joku asia on kerran hyväksytty, niin se on siinä. Syyttelyllä ja leimaamisella ei kukaan opi mitään. Virheistään ja erehdyksistään sen sijaan voi oppia, jos vaivautuu hieman pohtimaan asioita, ja toimimaan seuraavalla kerralla toisin.

Asetelmaa voisi verrata mihin tahansa peliin, jossa voi voittaa tai hävitä. Jos on riittävän taitava pelissä, häviää harvemmin. Taitamaton pelaaja rämpii koko ajan.

Linkki:

Harvey Weinstein astui valamiehistön eteen. Helsingin Sanomat / Lyhyesti 23.1.2020

Kyyninen ja laiska provokaatio. By Aksu Piippo. Hämeen Sanomat 24.1.2020

Mametin uutuutta on tukala katsoa. David Mametin uutuusnäytelmän nappaaminen oli teatterilta rohkea veto. (David Mamet. 2019. "Bitter Wheat" -näytelmä, suom. "Katkera pala". 2020). By Laura Kytölä. Helsingin Sanomat / Kulttuuri 23.1.2020

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 1051. Jo sosiologi Paavo Koli ehdotti 1960-luvulla 6 TUNNIN työpäivää

Ei ole epäilystäkään, etteikö Suomi ja maailma pyörisi, jos yhteiskunnallisesti välttämätön työ jaettaisiin tasaisemmin ihmisten kesken. Toisesta näkökulmasta ajateltuna: työttömyys on ihmisten tahallisesti ja tahattomasti aiheuttama ongelma, joka on poistettavissa poliittisilla päätöksillä, kunhan sitä vain todella halutaan.

Ensimmäistä kertaa asian on - tosin ehkä ennemmin retorisesti - esittänyt nykyinen Suomen pääministeri Sanna Marin (sd). Ajatus on selvästi roikkunut ilmassa viimeiset vuosikymmenet, mutta sille ei ole tehty mitään, koska poliittista tahtoa on puuttunut. Ei edes silloin, kun Suomessa vuonna 1995 oli 500 000 työttömän ennätystyöttömyys, mitä voi tietysti ihmetellä.

On täysin loogista ja ymmärrettävää, ja ympäristön kannalta kestävää, esittää jotain tällaista. Työn tuottavuus on teknologian kehittymisen mm. automaation, robotiikan ja tekoälyn ansiosta parantunut todella paljon. Suomessa tästä on ehkä parhaana esimerkkinä paperiteollisuus. Koko teollisuuden ala pyörii hyvin pienellä työntekijämäärällä, koska koneet tekevät työn, jonka tekivät aiemmin kymmenet tuhannet työntekijät.

Silti luterilaisen puritaanisesti ihmisiä piinataan orjuuttavalla työllä ja ajan riistolla. Mistä tämä voi johtua? Niin, juuri siitä yhtenäiskulttuurista, joka ei tarjoa nykymenolle mitään vaihtoehtoja.

     *     *     *

6 tunnin -työpäivään ei tietysti tarvitse rynniä suin päin, mutta siihen suuntaan voisi ja olisi voinut kulkea jo pidemmän aikaa. Otetaan esimerkiksi vaikka kaksi kunnallista alaa: opetus ja terveydenhoito. Kummallakin alalla ovat tänä päivänä kovat palkka- ja työaikapaineet. Kummankin alan tilanne on keväällä 2020 harvinaisen solmussa ja palkankorotuspaineet ovat kovat. Ylityötunneista ja palkanlisistä sen sijaan ei puhuta tarkoituksellisesti mitään, vaikka siinä on koko ongelman ydin.

Ehkä parasta, mitä näillä aloilla voisi sattua, olisi se ettei palkkoja nosteta yhtään. Ennemmin lasketaan. Esimerkiksi suomalaisten ihannoimassa USA:ssa näiden alojen palkat ja siten arvostus on selvästi alemmalla tasolla, mihin ovat varmasti syynsä. Onhan näillä julkisilla aloilla todella paljon työntekijöitä. Ja palkoista huolimatta työntekijöitä piisaa riittävästi, sillä työn sisältö korvaa palkan pienuuden. Näin ei kuitenkaan ajatella Suomessa.

    *     *     *

On uskoakseni helppo nähdä mihin tähtään: palkkakaton (ja solidaarisuuden) ohella ylityökieltoihin ja -kattoihin. Jos opettajat kieltäytyisivät työnantajan vaatimista (ja heidän itsensä rohmuamista) ylitöistä, yhä useammalle nuorella ja uudelle opettajalle olisi töitä, eikä alalla olisi työttömyyttä ja alalle syntyisi myös paljon uusia työpaikkoja. Ja kaikki olisivat tyytyväisempiä ja onnellisempia.

Samalla opettajille jäisi aikaa kehittää työtään ja itseään sekä tehdä jotain muutakin elämällään kuin marista työn rasittavuudesta ja heikoista palkoista. Lisätuloja voisi hankkia halutessaan muilta aloilta esimerkiksi bussinkuljettajana tai varastomiehenä tai -naisena.

Linkki:

Kuuden tunnin työaikaa on kokeiltu. By Pekka Ovaska. Helsingin Sanomat / Mielipide 24.01.2020

RUNO ON VAPAA 2020 - mooses




vuorelta alas
tuli, salama iski
mooses tyttöä

käärmeennahkainen
sielu. - hei, mene piiloon
mooses on tiellä

matkalla kohti

jerusalemia, kohti
ei mitään missään,

kävelee vanhus
tietä. ei ollut koskaan
kuullut miehestä

sanoo: - ei ole
koskaan ollut moosesta
eikä muitakaan.

vuorelta alas
tuli, salama iski
vanhus katseli

luonnon näytelmää





Linkit:


john fogerty - the old man down the road. youtube (radio nostalgia 24.01.2020)

torstai 23. tammikuuta 2020

- CARPE DIEM - Tartu hetkeen - 747 - amerikkalaistuminen ja luisteluskandaali


Miten kärpäsestä tehdään  härkänen? Eli miten juristit rikastuvat kansalaisten kustannuksella. Jos ja kun ihmisten välillä on vuorovaikutusongelmia, ne olisi käsiteltävä muulla tavoin kuin oikeudellisina, moraalisina ja juridisina ongelmina. Asiat ovat vain asioita, eikä niiden hoitamiseen tarvita lakikirjoja, asianajajia ja tuomioistuinlaitosta. Sovittelu riittää.

Suurin ongelma tällaisissa asioissa on uhriutuminen ja uhriksi heittäytyminen, mikä on hyväksyttyä ja suosittua kristityssä, protestanttisessa, luterilaisessa uskonnollisuudessa. Jokainen kynnelle kykenevä haluaa heittäytyä marttyyriksi sen sijaan, että miettii, mitä itse voisi tehdä - ja olisi voinut tehdä - asioille.

Tämä ei tietysti tarkoita sitä, että esimerkiksi valmentajien huono käytös olisi perusteltavissa, mutta he itse eivät välttämättä ole pitäneet sitä sellaisena. Eikä toisen ihmisen pään sisään ole mahdollista mennä. Toisin sanoen valmentajat eivät tiedä, miten urheilijat kokevat heidän toimintansa, jos urheilijat eivät itse ilmaise  asiaa huomauttamalla siitä.

Omalta kannalta on tietysti mukavampaa tehdä toisesta syntipukki - ja niin kuin sodissa tehdään - vihollinen, jolla voi tehdä ihan mitä tahansa.

Tilannetta mutkistaa sekin, että eri ihmiset kokevat ja näkevät asiat eri tavoin. Ja on muistettava sekin, että kenenkään ei tarvitse olla valmennettavana juuri tietyssä seurassa. Jos jokin urheiluseura ei miellytä, voi vaihtaa toiseen seuraan tai jopa toiseen lajiin.

    *    *     *

Se että ihmisten välisillä kiistoilla ja ristiriidoilla aletaan rahastaa on silkkaa amerikanismia, mikä olisi lopetettava heti alkuunsa. Se ei ole minkään osapuolen edun mukaista.

Linkki:

Salattu raportti paljastaa luisteluskandaalin yksityiskohdat – maksoi satojatuhansia euroja, kymmeniä kuultiin.  Luisteluvalmentajan hyllytystä edelsi kuukausien selvitystyö, jossa osapuolia edustivat huippujuristit. Kymmeniä kuultiin. By Pekka Holopainen. Ilta-Sanomat 23.01.2020

- CARPE DIEM - Tartu hetkeen - 746 - #metoo Harvey Weinstein pramilla


Elokuvamoguli Harvey Weinsteinia riepotellaan taas oikeudessa, mutta mies on saanut myös ihan itsensä näköisen näytelmän.

Yksin tämän ajan kohutuimmista näytelmäkirjailijoista David Mamet sai viime vuonna Lontoossa ensi-iltaan näytelmänsä "Bitter Wheat" (2019), joka on nyt Tampereen Työväen Teatterin ohjelmistossa nimellä "Karvas pala" (2020).

Teatteriarvostelut eivät viimeisintä Harvey Weinstein -näytelmää kehu, mutta luulenpa, että näytelmä on arvosteluitaan parempi ainakin sen perusteella sanottuna, miten näytelmä on vastaanotettu.

    *    *    *

On hyvä muistaa, millä tavoin #metoo -kampanja - ja koko asia - on julkisuudessa ja kulissien takana edennyt. Näytelmä uskoakseni osuu oikeaan tavassa, jolla se käsittelee tätä 2010 -luvun ilmiötä.

Näytelmä ei selvästi silitä myötäkarvaan niitä, jotka ovat vuosien ja vuosikymmenten aikana kokeneet - vai ovatko sittenkään kokeneet - seksuaalista häirintää ja hyväksikäyttöä.

Sillä miten on mahdollista, että joku vasta 20 vuoden jälkeen muistaa-joskus-kaukaisessa-menneisyydessä-että-oli-tapahtunut-jotain. Miksi vasta 20 vuoden kuluttua? Mistä tässä asiassa loppujen lopuksi on kysymys? Niin, ilmeistä on, että omaa seksuaalista vetovoimaa on käytetty, jotta on päästy merkittäviin ja rahakkaisiin rooleihin Hollywoodissa ja minne milloinkin. Myös tämä puoli asiassa on tuotava esiin.

Varmasti on niitä, jotka ovat olleet Weinsteiniin ym. uhreja, mutta niinhän on aina elämässä. Mutta miksi tällainen myöhempien aikojen kampanja ja vaino? Miksi ongelmiin ei puututa silloin, kun ne ovat ajankohtaisia. Syytöksiltä menee uskottavuus, kun tarkemmin tarkastelee, ketkä kaikki ovat henkilökohtaisesti hyötyneet vaikkapa juuri Weisteinista ja hänen avustaan.

     *    *     *

David Mamet tarkastelee hyväksikäyttöä selvästikin mikrotason kysymyksenä. Hän ei hae syyllisiä ja uhreja vaan vain tutkii ja tarkastelee sivusta, mitä ihmisten välisessä suhteessa tapahtuu.

Ja eihän se hyvältä Harvey Weinsteinin - tai hänen roolihahmonsa - kannalta näytä. Toisaalta miksi naiset / miehet eivät lähde pois tilanteesta. Miksi he eivät heti päädy siihen, että tämä ei ole minun juttuni. Ei ainakaan tämän miehen kanssa?

On helppo moralisoida, syyttää ja hakea syntipukkia siihen, että Weinstein käpälöi, mutta myös naisilla itsellään on vastuu siinä, miten pitkälle menevät miehen kanssa.

Linkki:

Harvey Weinstein astui valamiehistön eteen. Helsingin Sanomat / Lyhyesti 23.1.2020

Mametin uutuutta on tukala katsoa. David Mametin uutuusnäytelmän nappaaminen oli teatterilta rohkea veto. (David Mamet. 2019. "Bitter Wheat" -näytelmä, suom. "Katkera pala". 2020). By Laura Kytölä. Helsingin Sanomat / Kulttuuri 23.1.2020

- CARPE DIEM - Tartu hetkeen - 745 - Myös 65+ -ikäiset ovat oppivelvollisia!!


Suomessa vastustetaan yleisesti nuorten oppivelvollisuusiän nostamista 18 -vuoteen. Oikeastaan kysymys on turha, sillä oppivelvollisuuden tulisi jatkua - ja jatkuukin - koko elämän. Elinikäisestä oppimisesta on puhuttu jo vuosikymmeniä ja nyt on aika sisäistää, mitä tämä tarkoittaa.

Suurin ongelma Suomessa eivät kuitenkaan ole nuoret, jotka eivät ole hankkineet vielä ensimmäistäkään nuorisoasteen tutkintoa, ammatillista perustutkintoa tai lukion päästötodistusta (jatko-opintoja varten) vaan suurten ikäluokkien ihmiset, jotka eivät halua enää oppia uusia digitaitoja - ja heitä on todella paljon!

Tämä on sikäli outoa ja ristiriitaista, että eläkkeellä olevilla ihmisillä luulisi olevan aikaa ja motivaatiota hankkia tarvitsemiaan taitoja. Vanhuus ja viisaus ennen muuta. Kirjastoissa, kansalaisopistoissa ja  kesäyliopistoissa tämä näkyy siten, etteivät ikääntyvät ihmiset hakeudu heitä varten järjestettyihin koulutuksiin vaan niitä on jouduttu perumaan ja lakkauttamaan.

Sen sijaan osa eläkeläisistä lähinnä keskustojen hyvää eläkettä nauttivat entiset virkanaiset ja -miehet rynnivät maksuttomiin vertaisopastuksiin, missä ei voi saada riittäviä digitaitoja ja oppia ymmärtämään esim. tietokoneiden ja mobiililaitteiden toimintaa.

65 +-ikäisten häiriökäyttäytyminen näkyy päivittäin mm. pankeissa, jonne on aamupäivisin turha yrittää päästä asioimaan, kun tuolit ovat täynnä juoruilevia, töniviä ja usein aggressiivisia ikäihmiä (hieman kärjistetysti sanoen).

Linkki:

Oppivelvollisuuden laajentamiselle kovaa kritiikkiä. Helsingin Sanomat / Opiskelu 23.01.2020

keskiviikko 22. tammikuuta 2020

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 1050. Espanjantaudista lintuinfluenssan kautta kiinantautiin

Aamun lehdet ja radiouutiset ovat täynnä pandemian uhkaa. Pelottava lepakoista ihmisiin levinnyt koronavirus on tappanut Kiinassa jo yhdeksän ihmistä. Yhteen vajaat 500 ihmistä on saanut tartunnan. Nyt virusta on löytynyt myös muualta kuin Kiinasta mm. USA:sta ja Japanista.

Espanjantaudissa 1900 -luvun alussa ja lintuinfluenssassa 1900 -luvun lopulla pandemiauhkan aiheuttivat linnut. Ja edellinen tauti tappoi Suomessakin satoja ihmisiä, jälkimmäinen ei taas yhtään.

Kukaan ei vielä tiedä, miten suuri uhka on uusi kiinantauti. Pahimmillaan tuhannet ihmiset sairastuvat tai jopa kuolevat siihen. Tällaisille viruksille ihminen ei voi mitään. Ne tulevat ja menevät.

Lopunajan ennustajat luultavasti odottavat vihdoin tulleen ajan, jolloin ihmispopulaatiot romahtavat luonnolliselle ja kestävälle tasolleen. Ja samalla saadaan ratkaisu loputtomaan ilmastonmuutos-keskusteluun.

Ja vaikka ei olisikaan mikään ennustajaeukko tai sammakkoprofessori, kaikki on mahdollista niin kauan kuin kiinantauti leviää nopeasti ja hallitsemattomasti maasta ja maanosasta toiseen niin kuin on käynyt.

       *     *     *

Ja niin kuin edelliselläkin kerralla, tällainen asia ei paljon hetkauta tavallisia suomalaisia. Kauko- ja etelänmatkoja tehdään aina vain enemmän ja mahdollisesti halpenevat hinnat houkuttelevat toisin kuin muita. Suomalaiset ovat tällaisissa asioissa suurten riskien ottajia.

Vasta kun paperille on präntätty ehdoton viranomaisten kielto matkustaa Kiinaan tai muualla Kaukoitään, siihen reagoidaan ja harmitellaan tapahtunutta.

Siksi myöskin täkäläinen ilmastonmuutos-keskustelu ja -toimet ovat melkoista pelleilyä. Päästökaupoilla ja hiilinieluihin tuijottelemalla maailmaa ei pelasteta vaan konkreettisista ja suurista teoista tai tekemättä jättämisistä on lähdettävä liikkeelle.

Miten olisi tuulivoiman lisääminen Itä- ja Pohjois-Suomen Venäjän-vastaisille rajoille eli raudan sijaan tuulimyllyjä rajalle. Samalla valtio voisi lopettaa kaikki turhat hankintansa kuten hävittäjät ja korvetit, joista ei kukaan - vähiten ympäristö - hyödy. Ammattisotilaat voisivat jotain hyödyllistä tehdäkseen esimerkiksi alkaa istuttaa puita avohakkuualueilla ja tekemällä muitakin metsätöitä.

Linkki:

IS:n uutiset. Radio Nova. 22.01.2020

tiistai 21. tammikuuta 2020

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 1049. Suomalaiset tarkertuvat sanoihin kuin muste paperiin

Viestinnän professori Anu Kantola osuu naulankantaan puuttumalla tämän päivän kolumnissaan suomalaisten herkkähipiäisuuteen sanojen suhteen. Yksittäiset lausahdukset somessa tai puheet eduskunnassa ajavat poliitikkoja eroamaan tehtävistään tai käräjille.

Sen sijaan täällä ei puhuta suurista ja kaikkien kannalta merkittävistä asioista kuten hävittäjähankinnoista tai ennen muuta niiden perumisesta. Lieneekö syynä se, että suomalainen kulttuuri kaiken kaikkiaan on kovin kirjallista, eikä asiakeskeistä.

Täällä ollaan enemmän huolissaan siitä, että pojat eivät lue kuin siitä, mitä he lukevat ja millaisia pelejä pelaavat. Ja millaista elämää kulttuurissa arvostetaan.

Linkki:

Suomalainen skandaali syntyy puhumalla. By Any Kantola. Helsingin Sanomat / Kolumni 21.01.2020

- CARPE DIEM - Tartu hetkeen - 744 - Lasten väkivaltaviihde kuten Soturikissat eivät kuulu kirjastoon



Kyllä, myös väkivaltaa sisältävää ja siihen liittyvää kirjallisuutta voi lukea, mutta sen kritiikitöntä, fanittavaa lukemista ei pidä edistää. Lukemisella ei ole mitään itseisarvoa, jos se edistää kyseenalaista militaristista arvomaailmaa.

On jotenkin sairasta, että alakouluikäiset tytöt uppoutuvat tällaiseen väkivaltaiseen maailmaan. Porttiteoriaa soveltaen heistä parikymppisinä todennäköisesti tulee hyväpalkkaisia ja menestyviä ammattisotilaita tai palkkatappajia maailman kriisipesäkkeisiin, jos sitä halutaan. Luultavimmin he pitävät kaikenlaista väkivaltaa itsestäänselvänä nykymaailmaan kuuluvana asiana, jolle ei voi mitään. Se nyt vain on niin kuin fantasiamaailmoissakin.

     *     *     *

Kysymys on tietysti aina valinnoista, mitä pidetään hyvänä ja mitä vähemmän hyvänä. Ja aiheita voi käsitellä monin eri tavoin mm. vinkatessa kirjoja kirjastossa ja esitettäessä kirjan kohtauksia toiminnallisesti ja pohdittaessa ryhmissä, mitä niissä oikeasti tapahtuu - ja voisiko tapahtua jotenkin toisellakin tavalla. Ja ennen muuta: kannattaako esimerkiksi Soturikissoja lukea vai voisiko lukea jotain muuta?

Linkki:

Soturikissat ovat nykyhetken Harry Pottereita, ne saavat lapset ahmimaan kirjoja ja kirjoittamaan itsekin. Etelä-Saimaa 22.04.2018

Soturikissat Oodissa. Helmet 30.11.2019

Lastenkulttuuri kouluvuoden joka lauantai. Arjessa mukana. Hämeenlinnan kaupungin asiakaslehti 4 / 2019

maanantai 20. tammikuuta 2020

RUNO ON VAPAA 2020 - mustakantinen valehteli kirjastossa




mustakantinen
puhui paratiisista
se on valhetta





Linkit:


phil collins - another day in paradise. youtube (radio helmi 19.01.2020)


Carpenter: "Starman" (1984)

TULEE TÄHÄN!

Muukalainen ottaa nuoren lesken aviomiehen muodon ja pyytää tätä ajamaan hänet autolla Wisconsinista Arizonaan. USA:n hallitus yrittää pysäyttää heidät. (IMDb)

"Starman" (1984) on John Carpenterin ohjaama tieteiselokuva. Elokuva on esitetty Suomessa televisiossa myös nimellä "Vieras tähtien takaa".

"Starman" kertoo Maahan haaksirikkoutuvasta muukalaisesta, joka ottaa kuolleen miehen hahmon. Elokuvan pääosissa ovat Jeff Bridges ja Karen Allen. Bridges oli roolistaan ehdolla Oscar- ja Golden Globe -palkintojen saajaksi. (Wikipedia)

Kalatozov: "Kurjet lentävät" (1957)


Veronika tapailee rakastettuaan Borista lähellä joenrantaa, kaikki on kovin idyllistä. Äkkiä heidät vedetään 2. maailmansodan pyörteisiin. (IMDb)

Ehkä Suomen itsenäisyyspäivänä voisi vaihteeksi näyttää, vaikka Mihail Kalazovin "Kurjet lentävät" (1957). Kenties juuri Antero Rokan todellisen elämän esikuva tappoi kylmäverisesti Veronikan rakastetun Boriksen Suuressa isänmaallisessa sodassa.  Tuon aikaista Venäjän / Neuvostoliiton johtajaa Josif Stalinia ja hänen tekojaan ei voi mitenkään puolustella, mutta tavalliselle venäläiselle sota fasistista Saksaa ja sen liittolaisia kuten Suomea vastaan näyttäytyi toisella tavalla kuin saksalaisille ja suomalaisille. - Suomalaisilta helposti aina unohtuu, että Iso-Britannia, USA ja Venäjä olivat tuolloin samalla puolella.

Sota ei silti ollut edes tuolloin, välttämättömyys, oli sitten kyse ihmisistä tai valtioista. Sekin helposti unohdetaan. Jokainen joka lähti sotaan, lähti sinne joko omasta halustaan tai siksi että piti sitä pienempänä pahana kuin jotain muuta vaihtoehtoa esimerkiksi sitä, ettei halunnut nääntyä nälkään tai tulla tapetuksi. Tässä elokuvassa sivistyneistöön kuulunut Boris ja hänen veljensä saattoivat välttää sodan ja jäädä kotirintamalle hoitamaan asioita. Veli jäikin kotiin - tosin keplotellen - ja Boris lähti vapaaehtoisena puolustamaan äiti-Venäjää.

     *     *      *

Sodan pitkittyessä Veronika tulee yhä epätoivoisemmaksi, mihin on monta syytä. Ensiksikin Boris lähti sotaan ilman että kumpikaan ehti kovin hyvin sulatella asiaa. Hän ei myöskään saanut sattuman oikusta tilaisuutta hyvästellä rakastaan. Kaiken lisäksi Veronika ei löydä syntymäpäivälahjaan piilotettua kirjettä kuin vasta vuosien päästä, mikä olisi helpottanut Veronikaa selvittämään tunteitaan.

Toiseksi Borikselta ei tule yhtään ainoaa kirjettä toisin kuin toisille tytöille, mihin siihenkin voi olla monia syitä. Boris oli eturintamassa, mistä posti kulki huonosti jos ollenkaan. Ja kenties Boris kuoli - tai katosi - ja sodan alkuvaiheessa, eikä siitäkään tieto perheelle kulkenut kovin nopeasti. Oli niin tai näin: kukaan ei tiennyt missä nuori mies oli ja mitä hänelle oli tapahtunut.

Kolmanneksi Boriksen veli on rakastunut ja viettelee - tai peräti raiskaa - veljensä rakastetun sopivan tilaisuuden tullen. Veronikan on muuttanut Boriksen perheen luokse, koska hänen perheensä asunto on pommitettu maan tasalle, eikä hänelle ole muuta paikkaa mihin mennä.

     *     *    *

Kun sota sitten vihdoin päättyy, voittoisat venäläissotilaat palaavat junilla kotikaupunkeihinsa. Veronikakin odottaa vielä Borista, vaikka muut ovat varmoja hänen kuolemastaan. Boris ei koskaan saavu niin kuin monet muut, minkä Veronikakin joutuu lopulta hyväksymään.