sunnuntai 4. lokakuuta 2020

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 1105 - Afganistan vuonna 2020 - sotaa vai rauhaa? Osa 2. Suomi

Mitä ihmettä suomalaiset vielä tekevät Afganistanissa?! Eikö USA:n liittolaisineen pitänyt vetäytyä sieltä jo viime keväänä niin kuin dokumenttielokuvasta elokuussa saimme tietää? 

USA:lla motiivit lähteä muualle maailmaan sotimaan - ja tässä tapauksessa varsinkin Afganistanista pois - ovat aina olleet patrioottisia. Mietin mikä on Suomen motiivi tappaa talibaneja Afganistanissa. Millainen uhka maan uusi, tuleva hallinto oikein on Suomelle ja suomalaisille? Sitä on vaikea ymmärtää. Vai ovatko sotahullut suomalaiset vain niin hulluja, että kaikki tilanteet harjoittaa tappamisen taitoja otetaan aina käyttöön.

Eikö nyt - vastuusta vetäytymisen sijaan - olisi aika pohtia siviilihallintoa hieman laajemminkin, myös sitä miten hallinto ja demokratia länsimaissa on järjestetty? Onko pelkona, että esim. USA:n ja EU:n sekä sen jäsenmaiden omat järjestelmät eivät kestä lähempää tarkastelua. En esim. muista kansanäänestystä Afganistaniin lähtemisestä, sodan aloittamisesta vierasta valtiota vastaan. Ja nykypäivänähän sotia käydään lähinnä virtuaalisesti, kybersotana. On vanhanaikaista leikkiä ja pelata panssarivaunuilla ja hävittäjäkoneilla.

Linkit:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti