keskiviikko 28. lokakuuta 2020

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 1107 - Hannah Dennis - rajan väärällä puolella

Kaikki oli päällisin puolin hyvin Ohio-joen laaksossa ja välittömästi sen yhteydessä olevassa Länsi-Virginiassa aina siihen asti kunnes Ranskan ja Iso-Britannian välillä alkoi Seitsenvuotinen sota, jota Pohjois-Amerikan mantereella kutsuttiin Suureksi siirtomaasodaksi. Sodan jälkeen Pariisin rauhansopimuksessa 1763 Ranska menetti siirtomaansa Iso-Britannialle.

Sodassa olivat omat kiinnostavat piirteensä, eikä se ollut tavanomaista eurooppalaisten osapuolten keskistä aseiden kalistelua, mukana olivat myös maan alkuperäiskansat, jotka pitivät kiinni oikeuksistaan niin kuin ne itse oikeutensa ymmärsivät. Esim. wyandot-kansa ja shawneet näkivät tilanteen niin että ne menettivät uudessa tilanteessa vapautensa, joka heillä oli ollut Ranskan liittolaisina mutta ne eivät välttämättä kaikissa tilanteissa olleet Iso-Britanniaa vastaan. Kauppaa haluttiin tehdä niin brittien kuin ranskalaisten kanssa.

Tarkkasilmäisesti alkuperäiskansat näkivät tilanteessa kannaltaan useita ongelmallisia asioita, joita eurooppalaiset eivät nähneet ainakaan samalla tavalla. Ensiksikin Ranska oli ollut niille merkittävä yhteistyö- ja kauppakumppani, joka ei tosiasiallisesti ollut vienyt kansojen maita, vaikkakin oli naiivisti julistanut ne omikseen niin kuin siirtomaavaloilla siihen aikaan oli tapana (ja on vieläkin). Ranska ei vyöryttänyt satojatuhansia tai peräti miljoonia asukkaitaan alueelle niin kuin britit olivat tehneet tuodessaan immigrantteja laivoillaan itärannikolle 1600-luvulta lähtien.

Toiseksi Ranska myi kaikkea sitä, mitä oli myytävissä myös alkuperäiskansoille ennen muuta aseita, ammuksia ja käyttöesineitä, mistä he tulivat pian riippuvaisiksi. Kun Iso-Britannia sitten kieltäytyi myymästä heille esim. aseita, herätti se tietysti vastarintaa. Musketteja ym. aseita kun käytettiin ruo'an hankinnassa, ei vain keskisessä välien selvittelyssä. Itse asiassa tappaminen taistelussa ei edes ollut vaikkapa wyandot-kansalla millään tavoin kunniakasta vaan ennemmin häpeällistä. Vastustajaa kun ei haluttu ensisijaisesti saada hengiltä, vaikka niinkin saattoi käydä.

Siirtomaasodan aikana siirtokunnat, lähinnä Pennsylvania ja Virginia, alkoivat vähitellen vyöryttää siirtolaisia yhä idemmäksi. Appalakkien toisella puolelle vastassa oli ensin Länsi-Virginia ennen kuin saavuttin Ohio-joen varteen. Alue jonne asutusta alkoi nousta oli alkuperäiskansojen ikiaikaista metsästysaluetta, mutta oli alueella asunut aina silloin tällöin yksittäisiä heimoja wyandot-intiaanejakin, kun brittien ja hollantilaisten aseistamat Irokeesit 1600-luvun puolivälissä työnsivät wyandot-kansaa yhä idemmäksi aiemmilta asuinsijoiltaan.

      *     *     *

Brittien kannustamina mm. jotkin wyandot- ja shawnee-heimot osallistuivat siirtomaasotaan - tai kävivät omaa kamppailuaan - ja hyökkäsivät Länsi-Virginiaan nousseiden pienten mutta usein varusteltujen asutusten kimppuun. Tarkoituksena oli tietysti, että eurooppalaiset palaisivat Appalakkien toiselle puolelle, mistä olivat tulleetkin. Tässä ei kuitenkaan onnistuttu.

Yksi alueista jotka joutuivat aggressioiden kohteeksi oli Greenbrierin maakuntana tunnettu alue aivan Appalakkien kupeessa, mistä olivat vesistöjen kautta hyvät yhteydet Ohio-joelle. Jokia pitkin pääsi muutamassa viikossa aina shawneiden ym. kansojen asuttamien alueiden sydämeen, eikä sitä luonnollisesti haluttu.

Ilmeisesti kipukynnys ylittyi, kun Siirtomaasoan loppupuolella Greenbrierin alueelle alettiin 1760-luvun alussa koota lähialueilta miehiä sotajoukoiksi, joita sittemmin siirrettiin mm. Point Peasantin linnoitukseen Ohio-joen ja Kanawha-joen risteyskohtaan, mikä oli strategisesti keskeinen paikka jokilaakson itäosassa. 

Hieman pohjoisempana oli myös kaksi ensimmäistä pysyvää, aiemmin ranskalaisten käytössä ollutta, linnoitusta Fort Pitt ja Redstone, joiden tarkoituksena nyt oli suojella ympärille levittäytyvää asutusta. 

     *     *     *

Muutaman kymmenen shawnee'n joukko teki syksyllä 1761 iskun kahteen Greenbrierin asuttuun paikkaan Muddy Creekiin ja Big Levelsiin. Vastarintaa tehneet miehet tapettiin ja naiset ja lapset otettiin vangeiksi, ja vietiin omiin kyliin, joissa osa adoptoitiin kyliin. Mm. rouva Renixin viidestä pojasta yksi Joshua olisi muutaman vuoden kuluttua voinut palata kotiinsa, mutta hän halusi jäädä shawnee'iden luokse, jonne hän perusti perheen. Rouva Hannah Dennisin tytär kuoli tuntemattomasta syystä toisessa kylässä ja Hannah itse sai merkittävän aseman omassa kylässään, josta hän kuitenkin pakeni parin vuoden kuluttua takaisin Greenbrieriin. Paosta seurasi kostoretki, mikä ilmeisesti johtui siitä, että shanee't kokivat heimonsa jäsenen pettäneen häntä ja hän sattui kaikeksi lisäksi olevan valkoinen, jonka taitoja he suuresti arvostivat ja tarvitsivat. Uhkana oli myös että Dennis olisi voinut opastaa siirtokuntalaiset keskelle shawnee-kyliä Scioto-jokea pitkin.

Vain muutaman päivän päästä, kun Hannah Dennis oli palannut Muddy Creekiin, 50-60 shawnee'ta päällikkö Cornstalkin johdolla saapui ja tuhosi asutusta ja tappoi ihmisiä etsiessään Dennisiä, joka ei kuitenkaan enää ollut paikalla.

     *     *      *

Siirtomaasodan jälkeen elettiin 10 vuotta rauhallisesti rinnakkain aina Lordi Dunmoren sotaan 1774 asti, mitä amerikkalaiset pitävät oman Vapaussotansa alkuna.

Linkit:


Brant Fuller etc. History of the Great Kanawha Valley (West Virginia). Vol 1. Heritage Book. 2007 (1891)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti