lauantai 20. maaliskuuta 2021

Kaisa Happonen & Karri Miettinen: ''Ilmastotietokirja'' (2020)

''Ilmastotietokirja'' (2020) on Hämeenlinnassa hiphop -artistin uransa aloittaneen Palefacen ja lasten- ja nuortenkirjailijan

Kaisa Happosen nuorille suunnattu tietokirja, joka  sopii luettavaksi esimerkiksi maaliskuun Ilmastoviikolla 22.-27.3.2021. Kirjan tekijät ovat kysyneet pariltakymmeneltä suomalaiselta ympäristöasiantuntijalta ja -aktivistilta ilmastoon liittyviä kysymyksiä ja koostaneet sen perusteella leikekirjamaisen teoksen. 

"''Kaisa Happosen ja Karri Miettisen (Paleface) Ilmastotekokirja (2020) on rohkea, pamflettimainen nuorten tietokirja, joka tarttuu ilmastoahdistukseen konkreettisesti. Se selvittää ilmastokriisin syitä ja seurauksia ja kannustaa käytännön tekoihin lamaannuksen sijaan.''

''Ilmastokriisi on pelottava juttu ja sen ympärillä käytävä keskustelu sekavaa. Ilmastotekokirja selkeyttää kokonaiskuvaa tarjoamalla faktaa mielipiteiden sijaan, kun liuta asiantuntijoita, ajattelijoita ja aktivisteja vastaa heille esitettyihin kysymyksiin. Mukana ovat muiden muassa tähtitieteilijä Esko Valtaoja, ympäristöministeri Krista Mikkonen sekä ilmastoaktivistit [[Atte Ahokas (Ilmastolakkoilija ja -aktivisti)|Atte Ahokas]] ja Laura Kolehmainen. Viesti on selvä: jokaisen omilla teoilla on vaikutusta. Meillä on vielä mahdollisuus ja tahtoa pelastaa tämä pallo.''

''Miettinen ja Happosen Ilmastotekokirja tarkastelee ilmastokriisiä mahdollisimman monelta kantilta ja rohkeasti kiteyttäen. Lamaannuksen sijaan se kannustaa toimimaan ja käyttämään omaa ääntä yhteisen planeetan hyväksi.''" (WSOY:n esittely)

Teot tuskin riittävät

Kirjan suhtautuminen ilmastonmuutokseen hieman mietityttää. Päästöjen vähentäminen - edes äkillinen lopettaminen -  ei välttämättä ole ratkaisu ilmaston lämpenemiseen ja sen aiheuttamiin ongelmiin. Ihmisten, kansalaisjärjestöjen ja valtioiden toimista huolimatta ilmasto lämpenee vähintään kolmisen astetta ja se on vain hyväksyttävä. Kukaan ei tiedä mihin se johtaa. 

Varmaa on että luonto selviää tällaisista tilanteista tai katastrofeista niin kuin aina ennenkin. Osalle ihmisistä ei ehkä käy hyvin; ja sekin olisi hyvä sanoa suoraan, että Maapallon kantokyky ei ehkä kestä nykyistä - ja varsinkaan tulevaa - ihmismäärää. Maapallon kannalta merkittävin hiilipäästö ovat ihmiset itse.

Luonnon kantokyky on ollut hamassa menneisyydessä monta kertaa aiemminkin koetuksella ihmisen toiminnan takia. Suuret sivilisaatiot esim. maya-kulttuuri ovat kadonneet valtavien ympäristöongelmien seurauksena. Ihmisen tuhoamille sademetsille, ja ihmiselle itselleenkään, ei lopulta käynyt mitenkään. Metsät kasvoivat uudelleen ja ihmiset jatkoivat elämäänsä pienempinä yhteisöinä, osa muutti muualle. 

Pohjois-Amerikan shawnee-kansan perimätieto kertoo menneisyydestä jossain Väli-Amerikassa. Katastrofin jälkeen heimot siirtyivät eri reittejä mm. Meksikonlahden poikki itärannikolle ja kävellen sisämaahan Ohio-joen laaksoon. Shawnee-kansan tuhosivat lähes kokonaan vasta eurooppalaiset siirtolaiset 1850-luvun puolivälissä eli samaan aikaan kun ilmasto alkoi lämmetä ihmisen toiminnan seurauksena. 


Ilmaston lämpenemisessä ei ole sinänsä mitään pelättävää - ja sellaista viestiä olisi toivonut nuorille tähän kirjaankin. Ilmasto on viimeisen 1000 vuoden aikana lämmennyt ja viilentynyt 50 vuoden sykleissä. Viimeisen jääkauden jälkeen ilmasto oli Suomessa 1000 vuotta niin lämmintä, etteivät täällä kasvaneet pohjoiset  havupuut kuten kuusi, mutta jalot lehtipuut rehottivat Lappia myöten. Luonto siten kestää hyvin suuriakin muutoksia - ja pitkän aikaa - ja ihminen osana sitä.

Lähteitä

Kirjailijat & kustantaja

Kaisa Happonen & Karri Miettinen. Ilmastotekokirja. WSOY. 2020 ([https://www.wsoy.fi/kirja/kaisa-happonen/ilmastotekokirja/9789510448496])

Paleface. Wikipedia ([https://fi.wikipedia.org/wiki/Paleface])

Karri Miettinen AKA Paleface. Sukol  - Suomen kieltenopettajien liitto ry ([https://www.sukol.fi/liitto/uutiset/tilastotietoa/tilastotietoa_kielivalinnoista/miksi_kielia/karri_miettinen_aka_paleface.1729.news])

Karri “Paleface” Miettinen: ”Koronakevät on ollut mun lasten elämän ensimmäinen suuri mullistus”.

Radio Suomi 13.7.2020 ([https://yle.fi/aihe/artikkeli/2020/07/13/karri-paleface-miettinen-koronakevat-on-ollut-mun-lasten-elaman-ensimmainen])

Paleface. Wikipedia ([https://fi.wikipedia.org/wiki/Paleface])

Ari Pekka Sarjanto. Hätilästä hip hopin heimopäälliköksi. Hämeenlinnan kaupunkiuutiset 24.10.2014 ([https://www.hameensanomat.fi/kaupunkiuutiset/hatilasta-hip-hopin-heimopaallikoksi-1257209/])

Kirjaesittelyitä ja -arvioita

Esa Jalonen. Ilmastotekokirja arvostelu. Uusisuomi.fi 1.3.2021 20:11 ([https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/esajalonen/ilmastotekokirja-arvostelu/])

Henna Koste. Huomio, sähköpotkulaudan käyttäjä! Asiat, jotka haluat tietää kulkupelin ekologisuudesta 20.11.2020. Voice.fi ([https://www.voice.fi/ilmiot/a-199848]) 

Karri Miettinen. Paleface: Tarvitsenko tätä todella? Ostavastuullisesti.fi  27.11.2020([https://www.ostavastuullisesti.fi/paleface-tarvitsenko-tata-todella/])

Oona. Kirjoja nuorille aktivisteille ja sellaisiksi tahtoville.  Lily 10.12.2020 ([https://www.lily.fi/blogit/vahan-vahemman/ilmastotekokirja/])

Maija. Ihme ilmat! ja Ilmastotekokirja. Kirjojenkeskellä -blogi 22.2.2021 ([https://kirjojenkeskella.blogspot.com/2021/02/ihme-ilmat-ja-ilmastotekokirja.html])


Juha-Pekka Koskinen: ''Hiilijalanjäjillä'' (2021)

''Hiilijalanjäjillä'' (2021) on hämeenlinnalaisen kirjailijan ja matemaatikon Juha-Pekka Koskisen tietokirja, joka sopii luettavaksi esimerkiksi maaliskuun Ilmastoviikolla 22.-27.3.2021. Kirja perustuu sekä Koskisen omiin kokemuksiin siitä, miten ilmasto on muuttunut hänen elinaikanaan että hänen popularisoimaansa tutkimustietoon.

"Palkittu kirjailija JP Koskinen on ollut aina intohimoisen kiinnostunut säästä ja säätilojen tarkkailusta. Vesiliirtoon lopahtaneet hiihtolenkit innoittivat matemaatikon koulutuksen saaneen tilastofanin pitämään jo 1990-luvulla pedanttia sääpäiväkirjaa. Sitä tulkiten ja vankkaa nykytutkimustietoa hyödyntäen JP Koskinen avaa keskeisimmät ilmastonmuutoksen liittyvät faktat, kiistat ja tulevaisuuden skenaariot. Mukaansatempaavan pienen kirjan lukemisen jälkeen maailma ei näytä enää samalta kuin ennen. '' (Liken tiedote)

Eurooppa saattaa viiletäkin

Juha-Pekka Koskinen suhtautuu sopivan skeptisesti tai kriittisesti ilmastotieteilijöiden malleihin ja haastaa lukijansa miettimään asioita.

Onko todella niin - niin kuin  90% tieteilijöistä väittää ja uskoo -, että juuri hiilidioksidi on se, joka saa aikaan maapallon lämpenemisen vai voisiko olla kysymys samaan aikaan myös jostain muusta?

Vasta vuoden 1985 jälkeen ilmaston lämpeneminen ja hiilidioksidin määrä ovat olleet lineaarisessa suhteessa toisiinsa, mutta niin ei ole ollut aina. Se herättää monia avoimia kysymyksiä.

Kiistatonta on vain että ilmasto lämpenee ja se mitä ilmeisimmin on ihmisen toiminnan aikaansaannosta - tai vain sen tosiasian seurausta, että ihmisiä on niin paljon maapallolla. Tästä ei kuitenkaan seuraa, että voisimme tehdä asialle ainakaan kovin nopeasti mitään. Jollemme sitten keksi ja kehitä hyvin nopeasti teknologiaa, joka pystyy sitomaan hiilidioksidia ilmasta keinotekoisesti. Ilmasto saattaa silti jatkaa lämpenemistään monistakin syistä, koska emme tunne tarkkaan kaikkia mekanismeja, jotka saavat lämpenemistä ja viilenemistä aikaan.

Tämä tarkoittaa sitä, että yksilöiden pienillä ja vähän suuremmillakaan ilmasto- tai ympäristöteoilla, joita koko 2000 -luvun on perätty, ei ole loppujen lopuksi kovin paljon vaikutusta siihen, miten ilmasto lämpenee. Se lämpenee vuoteen 2100 mennessä kolmisen astetta teimme tänä päivänä mitä tahansa. Ainoa asia jota voimme oikeasti tehdä on valmistautua siihen ja toivoa parasta.

Yksi kysymys, jota Koskinen ei kirjassaan käsittele ovat merivirtojen vaikutukset ilmastoon esimerkiksi Euroopassa. Jos Golf-virta pysähtyy, miltä on vahvasti näyttänyt jo vuosikymmenien ajan, ilmasto viilenee paikallisesti huomattavasti ympäri Eurooppaa. Viileneminen saattaa kestää jopa satoja vuosia. Viimeksi niin kävi 1500 - 1800 -luvuilla, jolloin oli ns. Pieni jääkausi. Samaan aikaan muualla Maapallolla ilmasto jatkaa lämpenemistään.

Lähteitä

Kirjailija & kustantaja

JP Koskinen. Hiilijalanjäljillä. Like-kustantaja ([https://like.fi/kirjat/hiilijalanjaljilla/])

Juha-Pekka Koskinen, kirjailija (kotisivu) ([http://www.jpkoskinen.com/?page_id=28])

juhapekkakoskinen. Instagram ([https://www.instagram.com/juhapekkakoskinen/?hl=fi])

Kirjaesittelyt & -arviot 

Hiilijalanjäljillä. Savurenkaita. Kirjailija JP Koskinen 25.1.2019 (blogi) ([https://jpkoskinen.wordpress.com/2019/01/25/hiilijalanjaljilla/])

Tommi Liljedahl. Hiilijalanjäljillä esittelee viiveskenaarion: tällä hetkellä ilmastoa lämmittävät 1980-luvun hiilidioksidipäästöt. Kulttuuritoimitus 08.02.2021 ([https://kulttuuritoimitus.fi/kritiikit/kritiikit-kirjallisuus/hiilijalanjaljilla-esittelee-viiveskenaarion-talla-hetkella-ilmastoa-lammittavat-1980-luvun-hiilidioksidipaastot/])

JP Koskinen - Hiilijalanjäljillä. Kirjanvuoksi -blogi 13.2.2021 ([http://kirjanvuoksi.blogspot.com/]) 

JP Koskinen: Hiilijalanjäljillä. Pikkaraisen kirjakammi -blogi 21.2.2021 ([https://pikkaraisenkirjakammi.blogspot.com/2021/02/jp-koskinen-hiilijalanjaljilla-like-2021.html])

Milla. Juha-Pekka Koskinen: Hiilijalanjäljillä. Kirjavinkit 11.3.2021 ([https://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/hiilijalanjaljilla/])

Hiilijalanjäljillä. Suomen Kuvalehti / Tosiasiassa -blogi 11.3.2021 ([https://suomenkuvalehti.fi/tosiasiassa/hiilijalanjaljilla/?shared=77-48fc25eb-1]) (podcast)

Muita lähteitä

Hiilijalanjälki. Wikipedia ([https://fi.wikipedia.org/wiki/Hiilijalanj%C3%A4lki])

Ilmastonmuutos. Wikipedia ([https://fi.wikipedia.org/wiki/Ilmastonmuutos])

Laske oma, yrityksesi tai kuntasi hiilijalanjälki. Ympäristö.fi ([https://www.ymparisto.fi/fi-fi/ilmasto_ja_ilma/ilmastonmuutoksen_hillinta/laske_hiilijalanjalki]

Urry, John. Ilmastonmuutos ja yhteiskunta. Vastapaino. 2013  ISBN 978-951-768-409-5 


sunnuntai 10. tammikuuta 2021

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 1111 - Shawneet

Shawneet ovat Pohjois-Amerikan alkuperäiskansa, joiden kieli kuuluu algonkinilaisten kielten ryhmään ja shawneet ovat eteläisimpiä tämän kieliryhmän edustajia. He ovat tiettävästi lähtöisin Ohiojoen laaksosta, josta olivat diasporassa 1600-luvun ns. majavasotien jälkeen, kun irokeesikonferedaatio tyhjensi laakson pohjoispuolen asutuksesta aina Suurille järville asti. Väki alkoi muuttaa takaisin 1720 -luvun alussa, shawneet ensimmäisten joukossa entisille kotiseuduilleen, mutta myös muualle laaksoon.

    *    *    *

Shawneet jäivät osittain hajalleen eri puolille lähialueita, lähelle eurooppalaisia kauppa-asemia ja -paikkoja, joiden kanssa he tekivät ilman välikäsiä kauppaa ja joiden metallista tehdyistä tavaroista he olivat tulleet riippuvaisiksi. Metstästämisessä oli luovuttu nuolista ja jousista ja siirrytty musketeihin ja ammuksiin. 

Etelässä shawneet tutustuivat espanjalaisiin, idässä Philadelphian ympäristössä, Marylandissa ja New Yorkissa englantilaisiin ja Suurten järven alueella pohjoisessa ranskalaisiin. Pääosa shawneista päätyi lopulta Pennsylvanian keskiosiin, Delaware-, Susquehanna- ja Potomac-jokien varsiin.

Pennsylvaniassa shawneet tekivät yhdessä conestoga- ja conoy-kansojen kanssa Philadelphian sopimuksen, joka tunnusti intiaanien itsenäisyyden asuinalueillaan. Suhde siirtokunnan hallintoon oli kuin isän suhde lapseen tai veljen veljeen, jotka neuvoivat ja suojelivat, mutta eivät hallinneet.

Erityisesti kauppa myönteisesti alkuperäisasukkaisiin suhtautuvien Pennsylvanian kveekareiden kanssa kiinnosti. Valkoisten levittäytyminen yhä lännemmäksi työnsi shawneita kohti Allegheny-vuoria, joiden toisella puolella oli Ohiojoen laakso. 

Ennen Suurten siirtomaasodan alku, jossa vastakkain olivat Ranska liittolaisineen sekä Iso-Britannia, Ohiojoen laaksoon muuttaneet shawneet, delawaret sekä senecoista lähteneet mingot olivat yhteistyössä keskenään ja kaikki jotka olivat lähteneet Susquehannan laaksosta.

 Kun ranskalaisten sotaonni 1758 alkoi kääntyä, delawaret ja shawneet tekivät brittien kanssa Eastonin sopimuksen, joka jätti Länsi-Virginian alueen kansojen metsästysmaiksi. Mutta ranskalaisten sotilaiden lähdettyä vuotta myöhemmin Fort Duquesnesta britit rakensivat tilalle Fort Pittin, joka oli ennemmin vankka sotilaallinen linnoitus kuin kansojen toivoma kauppapaikka.

JATKUU...

Linkit:

Shawneet. Wikipedia

Shawnee. Wikipedia

Andersson, Rani-Henrik & Henriksson, Markku. 2010. Intiaanit. Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen historia.

maanantai 14. joulukuuta 2020

Rogers: "Ponteach - The Savages of America" (1766)

Tämä näytelmä edustaa vanhinta Pohjois-Amerikan alkuperäisasukkaita koskevaa draamaa, ja sen näkökulma on sikälikin kiinnostava, että siinä ratkotaan intiaaniongelmaa. "Ponteach" (1766) on kaiken lisäksi ensimmäinen näytelmä, jossa alkuperäisasukkaat ovat mukana. 

Kirjoittaja Robert Rogers oli itse Fort Detroitissa, kun ottawa-päällikkö Pontiac liittolaisineen piiritti linnoitusta vuonna 1763, mikä tekee näytelmästä myös historiallisesti kiinnostavan dokumentin. Rogersin omat kokemukset ovat käytössä. (Mukaillen Project Gutenbergia)

      *     *     *

Mietin Robert Rogersin näytelmää "Ponteach" (1766) vielä uudelleen, ja on tietyllä tavalla harhaanjohtavaa, että hän on nimennyt sen tragediaksi. Pontiacin sota, johon aikaan näytelmä sijoittuu ei olllut ottawille tragedia ja Pontiacille itselleen se muodostui tragediaksi vasta vuonna 1769, kun hänet salamurhattiin.

Rogers on rakentanut historiallisten faktojen päälle fiktiivisen yksilöllisen tragedian, jonka hän väittää kuvaavan ottawien tragediaa, mitä se ei kuitenkaan ollut. Tragedia olisi syntynyt vasta, jos kansat eivät olisi kapinoineet brittejä vastaan!

Kun britit olivat voittaneet Suuren siirtomaasodan, he olivat tehneet kansoista alamaisiaan ja julistaneet ottaneensa niiden maat haltuun, mikä ei sopinut kenties muuta kuin joillekin delaware-intiaaneille.

Suurempi käytännön ongelma oli se, että kauppa alkuperäiskansojen kanssa kuivui joiltain osin kokonaan kokoon. Sadan vuoden aikana Ranskan liittolaisina ihmiset olivat tulleet riippuvaisiksi eurooppalaisista tavaroista ja tuotteista. Esimerkiksi metsästyksessä käytettiin jousien ja nuolten sijaan tuliaseita, ja kun kenraali Amherst kieltäytyi myymästä heille aseita, tiesi se nälkätalvia.

Se ettei aseita ja ammuksia myyty heimoille oli myös signaali siitä, etteivät britit katsoneet olevansa liitossa esimerkiksi Pontiacin ottawien kanssa, mikä sekä herätti ihmetystä. Ja kun kaiken kukkuraksi heimojen päälliköt eivät enää saaneet lahjoja kuninkaaltaan, tilanne muuttui kestämättömäksi.

Tältä pohjalta syntyi Pontiacin kapina, joka oli muidenkin kuin Pontiacin kapinaa. Hän vain sattui aloittamaan sen.

     *     *      *

Kapina sai kuningas Yrjö III:n antamaan julistuksen, joka periaatteessa takasi Allegheny-vuorten länsipuolella asuvien kansojen maat kansoille itselleen. Esimerkiksi brittien siirtomaat Virginia ja Pennsylvania eivät olleet enää oikeutettuja haalimaan niitä itselleen.

Tilanne oli ennemmin tragedia niille, jotka olivat laskeneet sen varaan, etttä Suuren siirtomaasodan jälkeen saavat suuria maa-aloja itselleen Ohiojoen laaksosta. Mm. George Washington lukeutui näihin epäonnisiin.

     *     *     *

Tragedia oli kylläkin kapinan lopulla enemmän kuin lähellä, vaikka kenraali Amherst oli jo hyllytetty ja hänelle oli määrätty sijaiseksi maltillisempi kenraali Gage, joka sijaisena tyytyi toteuttamaan edeltäjänsä suunnitelmaa tarkemmin miettimättä mistä oli kysymys.

Amherst oli aikonut toteuttaa Ohiojoen laaksossa kansanmurhan, joka olisi toteutuessaan tuhonnut koko shawnee-kansan. Nyt siltä vältyttiin, sillä ilmeisesti kuninkaan julistus vaikutti sotilaisiin siten, että he uskalsivat uhmata kenraalinsa kehotusta alkaa tappaa systemaattisesti kaikkia Scioto-joen varren intiaaneja. Kuuluihan maa sentään intiaaneille itselleen! eikä perustetta kansanmurhaan enää ollut. Amherst vielä oletti maan kuuluvan briteille...

Säilyttääkseen kasvonsa kenraali Gage vain ajoi läpi rauhansuunnitelman, johon kuului voimannäyttö keskellä Ohiojoen laaksoa. Ketään ei tilanteessa tapettu tms. Brittijoukot vain fyysisellä läsnäolollaan osoittivat heimoille mahtinsa, mutta eivät oikeastaan voineet tehdä enää mitään uhmaamatta kuninkaan tahtoa. 

Alkuperäiseen suunnitelmaan kuului, että etelästä ja pohjoisesta saapuu tuhannen sotilaan ja miliisin armeija sekä vielä suuri joukko cherokee-intiaaneja, jotka pyyhkäisevät laakson intiaanit kartalta. Hieman samalla tavalla kuin 1600-luvulla tehtiin erie-kansalle.

Linkit:

Robert Rogers. Ponteach. 1776 (Project Gutenberg)

Francis Parkman. The Conspiracy of Pontiac and the Indian War after the Conquest of Canada. 1851 (Project Gutenberg)

Thomas Guthrie Marquis. The War Chief of the Ottawas.  A Chronicle of the Pontiac War. 1915 (Project Gutenberg)

lauantai 5. joulukuuta 2020

Rogers: "Ponteach - The Savages of America" (1766)

Tämä näytelmä edustaa vanhinta Pohjois-Amerikan alkuperäisasukkaita koskevaa draamaa, ja sen näkökulma on sikälikin kiinnostava, että siinä ratkotaan intiaaniongelmaa. "Ponteach" (1766) on kaiken lisäksi ensimmäinen näytelmä, jossa alkuperäisasukkaat ovat mukana. 

Kirjoittaja Robert Rogers oli itse Fort Detroitissa, kun ottawa-päällikkö Pontiac liittolaisineen piiritti linnoitusta vuonna 1763, mikä tekee näytelmästä myös historiallisesti kiinnostavan dokumentin. Rogersin omat kokemukset ovat käytössä. (Mukaillen Project Gutenbergia)

      *     *     *

Rogersin Ponteach (1766) -näytelmää voidaan pitää modernina, sillä se on ongelmanäytelmä (problem play), jossa ratkotaan yhteiskunnallista ongelmaa. Tällainen realistinen näytelmä yleistyi Euroopassa vasta sata vuotta myöhemmin. Ja vaikka Rogersin näytelmä liittyy historiallisiin tapahtumiin ja kokemuksiin Pohjois-Amerikassa, hän oli kuitenkin britti, joka kirjoitti näytelmänsä Lontoossa, jonne oli Pontiacin sodan tai kapinan jälkeen muuttanut. 

Kirjoittajan oma näkökulma on olennainen arvioitaessa näytelmää aikalaisnäytelmänä. Detroitissa (tai Kanadassa) hän oli lojalisti ja lojalistit puolustivat Iso-Britannian imperiumia ja Englannin kruunua, kun taas näytelmän brittihahmot eivät olleet lojaaleja kuninkaalleen.

    *     *     *

Näytelmä jakaantuu viiteen (5) näytökseen, joissa on vaihteleva määrä kohtauksia. Ensimmäisessä näytöksessä hahmotetaan ratkaistava ongelma, joka briteillä oli edessään. Yhtä hyvin käsikirjoitusta voi lukea myös ottawa-kansan näkökulmasta, joilla myös oli vastaava ongelma kuin briteillä eli britit itse olivat ongelma Pohjois-Amerikan alkuperäiskansoille.

Ongelmanratkaisusta kehkeytyi tragedia - ei niinkään briteille kuin - ottawa-kansalle ja sen liittolaisille. Mikäli lopputilanne olisi ollutkin tragedia brittien kannalta, koko näytelmä näyttäytyisi toisessa valossa. Ja voikin miettiä, missä määrin koko näytelmä on oikeastaan vain jälkiviisastelua, sillä Robert Rodgers tiesi jo näytelmää kirjoittaessaan, että ottawa-päällikkö Pontiac liittolaisineen hävisi sodan brittejä (ja Iso-Britannian siirtokuntia) vastaan, sillä 1765 oli kirjoitettu Detroitissa rauhansopimus ja näytelmäteksti julkaistiin vuonna 1766. 

      *     *     *

Oikeasti rauhansopimus ei ratkaissut sen taustalla olevaa konfliktia, mutta se rauhoitti tilanteen alueella 10 vuodeksi, minkä jälkeen oltiin samankaltaisessa tilanteessa kuin Pontiacin sodan aikaan.

Uudessa tilanteessa vuonna 1774 asetelma oli sikäli muuttunut, että britit olivat nyt alueen alkuperäiskansojen mm. ottawien puolella ja vastassa olivat brittien siirtokunnat lähinnä Pennsylvania ja Virginia, jotka aloittivat Lordi Dunmoren sodassa USA:n itsenäistymistaistelun.

     *     *     *

Olisikin mielenkiintoista spekuloida, millainen näytelmästä olisi tullut, mikäli ottawat liittolaisineen olisivat saaneet vallattua brittien hallussa olevat kolme tärkeää linnoitusta Fort Detroitin, Fort Pittin ja Fort Niagaran, sillä vain tästähän loppujen lopuksi ottawien ja sen liittolaisten tappiossa oli kysymys. Noin kymmenkunta pientä Ohiojoen laakson ympärillä olevaa kansaa saivat tuhottua kaikki muut brittiarmeijan linnoitukset. 

Niin, mikä näiden linnoitusten merkitys loppujen lopuksi oli briteille - oliko niiden merkitys ensisijassa symbolinen vai oliko niillä jotain muutakin merkitystä?

Tärkein linnoituksista tai linnoituskaupungeista oli Fort Pitt, joka sijaitsi Eastonin sopimuksessa (1758) alkuperäiskansojen alueeksi määritellyllä alueella tai reservaatissa. Mikäli britit (tai brittisotilaat) ranskalaisia vastaan käydyn Suuren siirtomaasodan jälkeen (1756-1763) olisivat toimineet niin kuin olivat luvanneet toimia rajaseudulla, he olisivat koko ajan pyrkineet estämään uudisasukkaiden hallitsemattoman muuton Ohiojoen laaksoon ja yleensä länteen.

Näin ei kuitenkaan käynyt, sillä brittien armeijaa Kanadan Quebecistä käsin johtanut kenraali Jeffrey Amherst ei piitannut siitä, vaikka laittomat siirtolaiset alkoivat vyöryä alkuperäisasukkaiden alueille. Niiden asukkaiden alueille, jotka olivat tukeneet brittien pyrkimyksiä em. sodassa Ranskaa vastaan.

Toisin sanoen Pontiacin sodan (1763) yhtenä syynä oli selvästi myös se, että britit itse eivät olleet lojaaleja sodan aikaisille liittolaisilleen vaan sodan jälkeen pitivät heitä alamaisinaan. 

     *     *    *

Vaikka britit katsoivat voittaneensa Pontiacin sodan, he joutuivat myös myöntämään, että ottawat ja muut kansat tavoitteineen täytyi ottaa myös huomioon. Tällöin Fort Pittin linnoituksen ja sen sotilaiden tehtäväksi tuli se, mikä oli jo aiemmin määritelty eli hallitsemattoman siirtolaisuuden ehkäiseminen alkuperäisasukkaiden alueille. 

Käytännössä brittisotilaat eivät pystyneet - tai eivät ehkä aina halunneetkaan - estää väestön muuttoa siirtokunnista kohti länttä. Eli Detroitin rauhansopimus (1765) oli jälleen yksi sopimus, jota rikottiin heti sen solmimisen jälkeen.

Ottawien ja muiden kansojen kannalta katsottuna vuoden 1765 jälkeisten tapahtumien ei olisi tarvinnut mennä niin kuin menivät ja joita Rodgers näytelmässään ennakoi. Historiassa ei ole tai ei tarvitse olla mitään fatalismia, mitä eurooppalaiset siihen yleisesti yhdistävät.

Em. mielessä näytelmä oli poliittisesti konservatiivinen, eikä mahdollistanut vaihtoehtoisten tulevaisuuksien visioimisen, eikä antanut toivoa alkuperäiskansoille. Ottawien ym. ei olisi tarvinnut olla ongelma briteille vaan samalla tavalla mahdollisuus kuin he olivat olleet aiemmin ranskalaisille. Ranska hyötyi taloudellisesti liitosta ns. Uuden Ranskan alueella olevien kansojen kanssa ja vastaavasti alkuperäiskansat hyötyivät liitosta Ranskan kanssa, mikä auttoi niitä kehittämään talouttaan ja modernisoitumaan.

     *    *    *

Robert Rodgers on Ponteach -näytelmässään tietoinen siitä, että vaihtoehtoja olisi ollut olemassa, sillä kuningas Yrjö III halusi rakentaa Iso-Britannian miehittämille alueille alkuperäiskansoja varten valtion, mikä ei kuitenkaan koskaan toteutunut.

Näytelmän ensimmäisessä näytöksessä tähän viitataan kertomalla lahjoista, joita kuningas oli antanut alueen (intiaani)päälliköille. Jos näytelmän tiedot kuvernöörien ja linnoitusten päälliköiden toiminnasta pitävät paikkansa, kuninkaan omat alamaiset estivät tämän hankkeen toteutumisen kähveltämällä suuren osan näistä lahjoista ja varsinkin vastalahjoista. Ja se oli tietysti yhteydessä hankkeeseen perustaa Pohjois-Amerikan mantereella siirtokunnista muodostunut liittovaltio, Yhdysvallat.

Tietyllä tavalla kaikki oli aika pienestä kiinni. Jos päälliköt ja heidän kansansa olisi saatu pidettyä tyytyväisinä, mitään sotia ja kamppailuita alueiden hallinnasta ei olisi tarvinnut käydä. Tilanne olisi siten jäädytetty sellaiseksi, mitä se oli, kun Ranska oli siirtomaaisäntänä. Tätä eivät Pohjois-Amerikan mantereelle muuttaneet britit kuitenkaan selvästi halunneet.

Sotilaana, seikkailijana - ja sittemmin näytelmäkirjailijana - kunnostautunut Robert Rodgers puhuukin ensimmäisessä näytöksessä kuningas Yrjö III:n (sotilaallisesta) doktriinista, jota esimerkiksi Fort Detroitin päällikkö ei millään tavoin kunnioittanut vaan kylmän rauhallisesti ohitti oman kuninkaansa tahdon, eikä siten ollut hänelle lojaali.

Siten ei olekaan mikään ihme, ettei näytelmää koskaan esitetty ainakaan Pohjois-Amerikan mantereella, sillä kuka nyt haluaisi saada maanpetturin leiman otsaansa ja pahimmassa tapauksessa joutua teloitetuksi!

     *     *     *

Robert Rodgersin luoma asetelma on teoreettisesti kiinnostava ja sitä voi pohtia hieman eteenpäin. Millaisen valtion Iso-Britannia olisi mahdollisesti voinut luoda Ohiojoen laakson ympärille, jos tätä hanketta ei olisi sabotoitu? Lähtökohtana Iso-Britannian kruunulla joka tapauksessa oli se, että se olisi intiaanivaltio. Mutta olisiko tämä valtio ollut samanlainen kuin siihenastiset itsenäiset valtiot vai jonkun muun kaltainen valtio?

Kenties todennäköisin vaihtoehto olisi rakentunut Ranskan jo rakentavan toimivan mallin pohjalle, mitä kuningas Yrjö III selvästikin halusi ja yritti jäljitellä, mutta ei saanut omalta armeijaltaan ja varsinkaan massoittain Pohjois-Amerikkaan muuttaneilta uudisasukkailta tukea. Turkiskauppiaat varmasti halusivat tätä mallia, sillä sen avulla alueen tärkeimmät rikkaudet  tuohon aikaan saatiin Lontoon markkinoille. Toisin sanoen kruunu tuki Iso-Britannian talouselämän intressejä valtiohankkeessa samalla tavoin kuin Ranska ennen brittejä.

Ranskaan malliin Iso-Britannia ymppäsi - tai olisi ympännyt - jollain tavoin oman toimivan mallinsa, jonka se oli rakentanut irokeesi-konfederaation kanssa itärannikolla. Em. hankkeesta oli jo merkkejä, kun Robert Rodgersin näytelmässä Pontiacia puhutellaan kuninkaana, jolla oli oma imperiuminsa. Tosiasiassa mitään tällaista ei ollut, mutta ehkä ottawa-päällikölle haluttiin uskotella, että hän oli samanlainen puolikuningas (half-king) jollainen oli irokeeseilla ja jollaisia oli Iso-Britannian muissa siirtomaissa. Ja hänen asemaansa pönkitettiin lahjoilla ja lahjuksilla, mikä herätti myös ottawa-päälliköissä kateutta. Pontiachan loppujen lopuksi oli vain tavallinen heimopäällikkö, ei edes oman kansansa suuri päällikkö tms.

     *     *     *

"Ponteach" (1766) -näytelmän ensimmäisessä näytöksessä kuninkaan suunnitelma suli hänen omiin alamaisiinsa, jotka toimivat maansa etuja vastaan. Pontiac alkoi muiden ottawa-päälliköiden ja muiden alueen kansojen kanssa suunnitella kapinaa brittejä vastaan. Tämä tapahtui varmaan ainakin osittain toinen toisistaan riippumatta. Kaiken lisäksi brittien puolella olleet irokeesiliittoon kuuluvat senecat suunnittelivat hekin kansannousua, sillä he eivät olleet tyytyväisiä asemaansa Suuren siirtomaasodan jälkeen, jossa he olivat olleet brittien puolella. 

Ns. rajaseudulla eli siirtokuntien ja Ohiojoen laakson alueen välisellä alueella asuvilla kansoille olivat tässä tilanteessa omat syynsä olla tyytymättömiä britteihin. Tätä puolta tilanteesta ei Rodgersin näytelmässä jostain syystä ole nostettu esiin vaan on vain keskitytty Pontiacin ottawiin ja kansoihin Suurten järvien alueella. Etelämmässä asui ennen muuta shaweita ja delawareja, jotka olivat olleet neutraaleja siirtomaasodan aikana ja siten edesauttaneet brittien menestyksessä ranskalaisia vastaan.

Asetelma oli kaiken kaikkiaan huomattavasti mutkikkaampi kuin millaisena Rodgers sen esittää, mutta hän katsoikin asiaa Detroitista, jossa hän oli itse sodan aikana. Hän ei ehkä edes tiennyt mitä kaikkea muualla tapahtui.

     *     *     *

Toisessa näytöksessä Pontiac esittää pojilleen Philipille ja Chekitanille sekä sotapäällikölleen Tenescolle sotasuunnitelmansa. Mitään sellaista, mitä näytöksessä kerrotaan, tuskin tapahtui. Pontiacilla ei edes ollut imperiumia tai kuningaskuntaa ja hän tuskin suunnitteli jättävänsä imperiumiaan jälkeläisilleen. Tässä Rodgers käyttää omaa mielikuvitustaan, ja projisoi alkuperäiskansoihin sitä, miten eurooppalaiset ovat toimineet ja miten britit itse ajattelevat ja toimivat. 

Ja luultavasti oli vain sattumaa, että esimerkiksi ranskalaisten / brittien linnoitukset tuhottiin keväällä 1763 lähes samaan aikaan eri puolilla aluetta. Pontiac tosin lähetti heimoille / kansoille pyyntöjä heimojen alueilla olevien sotilaallisten tukikohtien tuhoamiseksi, mutta hän ei voinut antaa käskyjä yksittäisille hiemopäälliköille, jotka toimivat itsenäisesti. Vastaavasti muut heimot lähettivät pyynnön tai pyyntöjä edelleen muille kauempana oleville heimoille jne. Mistään keskitetystä toiminnasta ei voinut puhua vaan siitä, että eri heimot samaan aikaan kokivat tilanteen kestämättömäksi eli sellaiseksi, että brittisotilaat tuli ajaa pois alueelta ja heidän tukikohtansa hävittää.

Britit liittolaisina osoittautuivat huonommaksi vaihtoehdoksi kuin mitä oli olla liitossa ranskalaisten kanssa, ja siksi Pontiac haki tukea ranskalaisilta hankkeelleen (myös näytelmässä). Koko tilannetta, Pontiacin kapinaa ei välttämättä olisi edes syntynyt, jos britit olisivat toimineet tilanteessa taitavammin. Ja suurin osa virheistä onkin pantu brittejä Kanadasta käsin johtaneen kenraali Amherstin piikkiin. Esimerkiksi Detroitin komentaja oli tietoinen siitä, että Pontiac ja muut päälliköt eivät hyväksyneet lahjojenvaihto -järjestelmän poistamista (tai henkentämistä), mikä symbolisesti vahvisti kansojen välisen liiton olemassaolon.

     *     *     *

Näytelmässä yksi irokeesiliittoon kuulunut mohawk-heimo on tarjolla Pontiacin liittolaiseksi, mikä lienee Rodgersin omaa keksintöä. Hän oli ehkä kuullut huhuja siitä, miten irokeesiliitossakin oli tyytymättömyyttä brittejä kohtaan ja siltä pohjalta hän oli kehitellyt näytelmäänsä tällaisen juonteen. Mohawkit olivat hyvin brittimyönteisiä ja esimerkiksi näytelmässä mainittu Hendrick olisi tuskin missään tilanteessa liittoutunut Pontiacin kanssa. Eikä hän olisi pystynytkään, sillä hän kuoli jo vuonna 1755. Mohawkien alue oli syvällä olemassaolevien siirtokuntien sisällä, eikä se ollut Ohijoen laakson ympärillä asuvien heimojen kiinnostuksen kohteena. 

Toisin sanoen Pontiacin kapinassa ei uhmattu tai uhattu olemassa olevia siirtokuntia vaan vain niiden levittäytymistä Allegheny-vuoriston länsipuolelle.

Olennaista on muistaa, etteivät alkuperäiskansat olleet koskaan olleet sinänsä valkoisia vastaan niin kuin valkoiset olivat olleet heitä vastaan. Päinvastoin. Kaikissa tilanteissa heimot halusivat vuorovaikutukseen valkoisten kanssa, mikä on jäänyt  mm. monilta kronikoitsijoilta ja historioitsijoilta huomaamatta.  Ja varsinkin siirtokunnat Pennsylvania ja Virginia halusivat päästä jossain vaiheessa intiaaneista kokonaan eroon ja ne maksoivat jopa tapporahaa.

Alkuperäiskansoille siirtomaaisännät puolestaan olivat kuin vanhemmat (isä) lapselle. Hyvä isä ei alista lastaan vaan auttaa häntä, silloin kun hän tarvitsee apua. Siksi esim. ottawilla ei ollut mitään sitä vastaan, että esimerkiksi heidän kuninkaansa oli Yrjö III. Ja Pontiac tyytyi varmasti olemaan vain puolikuningas tai oman heimonsa alueen "kuningas". Itse nimityksellä tuskin oli mitään merkitystä.

Tällainen ajattelu oli tiettyyn rajaan saakka hyvin perusteltua. Vaikkapa Pontiac tiesi hyvin, että oli monia asioita, joissa he eivät pystyneet haastamaan - eivätkä halunneetkaan - ranskalaisia tai brittejä. Heillä oli mm. kehittynyttä teknologiaa, mistä kansat olivat tulleet 150 vuoden aikanna riippuvaisiksi.  Ja vastaavasti ranskalaiset  / britit hyötyivät vastavuoroisesti kaupasta heidän kanssaan.

     *     *     *

Kun isä ei enää huolehdi lapsestaan niin kuin hän on aiemmin huolehtinut, lapsi alkaa kapinoida. Siitä yhdellä tasolla Pontiacin kapinassa oli kysymys, mutta myös paljosta muusta.

Brittien ja irokeesienkaan suhde ei ollut enää siirtokuntien paineessa kovin toimiva, joten kuningas Yrjö III selvästi haki jotain uutta mallia Iso-Britannian ja Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen suhteiden hoitamiseksi. Haussa oli ehkä aivan uusi malli valtioksi. Tällainen malli oli ehkä jopa löytynyt, mutta - kuten edellä todettiin - se oli ammuttu alas. Ja tästä Robert Rodgers oli siis tehnyt näytelmän, joka pääpiirteissään vastasi tilannetta, jossa oltiin.

Rodgersille oli jäänyt vain hämärän peittoon millä tavoin heimot ja kansat olivat suhteissa keskenään. Niillä ei ollut halua eikä tarvetta nostaa yhtä päällikköä ylitse muiden, sillä olemassa oleva tilanne oli toimiva. Toisaalta yksittäiset päälliköt kuten Pontiac mielellään pullisteli varsinkin briteille, mutta muut ottawa-päälliköt pudottivat hänet helposti maanpinnalle.

      *      *      *

Näytelmässä Pontiac epäonnistuu kapinassaan, koska hän ei saanut pidettyä liittoaan koossa, mistä oli merkkinä se, että hän ei päässyt poikiensa juonittelun takia liittoon irokeesien (mohawkien) kanssa - ja britit löivät Ponntiacin joukot.

Totta oli, että Pontiac tietyllä tavalla hävisi sotansa, mutta ei sillä tavalla kuin näytelmässä on kerrottu. Häntä ei lyöty sotilaallisesti, mutta hän epäonnistui Fort Detroitin valtauksessa. 

Suurimmaksi osaksi heimot eri puolilla Ohiojoen laaksoa päihittivät britit. Vain kolme tukikohtaa jäi brittisotilaille, mutta se riitti heille. Heimot eivät saaneet ajettua brittejä kokonaan pois, ja saaneet ranskalaisia tilalle. Kaikki jatkui tietyllä tavalla 10 vuotta ennallaan kunnes siirtokunnat alkoivat vyöryä kohti länttä.

Linkit:

Robert Rogers. Ponteach. 1776 (Project Gutenberg)

Francis Parkman. The Conspiracy of Pontiac and the Indian War after the Conquest of Canada. 1851 (Project Gutenberg)

Thomas Guthrie Marquis. The War Chief of the Ottawas.  A Chronicle of the Pontiac War. 1915 (Project Gutenberg)