keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

Kissa nimeltä "Dewey Readmore Books"

Vuoden 2008 yksi bestseller-kirjoista USA:ssa oli Vicki Myronin & Brett Witterin "Kirjastokissa" (2009), ja se on jo käännetty suomeksi. Luin kirjan pääsiäisen aikaan. Suosittelen sitä monestakin syystä.

Kirja on yhden kirjastokissan (19 vuoden), yhden kirjastonhoitajan (25 vuoden) ja yhden 10 000 asukkaan maaseutukaupunginkirjaston (125 vuoden) tarina samalla kertaa.

Kirjassa kerrotaan myös kirjastonhoitajaksi kouluttautumisesta. Vicki Myron mm. valittiin kirjastonjohtajaksi epäpätevänä ja hän pätevöityi kirjastonhoitajaksi työn ohessa kahden vuoden aikana. Hänellä - niin kuin meilläkin - oli pohjanaan akateeminen tutkinto ja hieman kirjastotieteen opintoja. Myron toteaa, että nykyään koko tutkinnon voi suorittaa verkko-opintoina. Joten enää ei tarvitse työpaikalta reissata koulutuspaikkakunnalle niin kuin vielä 1980 - luvun puolivälissä jolloin Myron itse kouluttautui kirjastonhoitajaksi.

Deweyksi nimetty löytökissa tuli vähitellen kuuluisaksi ensin Spencerin pikkukaupungissa, sitten Iowassa, Yhdysvalloissa ja lopulta eri puolilla maapalloa. Mielenkiintoista kirjastokissan tarinassa on on se, miten tavallinen tarina on. Dewey tuli kuuluisaksi vain olemalla se, mitä se parhaiten osasi olla - kissa.

Tarinassa on yksinkertainen opetus, joka on niin yksinkertainen, että se helposti jää huomaamatta. Deweyn kautta mm. kirjaston käyttäjät, henkilökunta ja Spencerin kaupungin asukkaat pystyivät tarkastelemaan itseään toisesta näkökulmasta kuin tavallisesti. Dewey sosiaalisilla taidoillaan, jotka toisinaan olivat ylivertaisia ihmisiin verrattuna, osoitti ihmisten rajoittuneisuuden yksinkertaisissakin arkisissa tilanteissa.

Dewey Readmore Books toi pienelle iowalaiselle kaupungille paljon julkisuutta ja kuuluisuutta. Mutta lopulta kirjastokissa alkoi vanheta niin kuin me kaikki joskus vanhenemme, jolloin ihmisten suhtautuminen Dewey'in muuttui. Vanhenevaa kissaa eivät paikalliset päättäjät enää halunneet nähdä silmissään, mikä sai Myronin ajattelemaan, että näinkö päättäjät suhtautuvat myös ikääntyvään kirjastonhoitajaan. Ikääntyvää ihmistä ei ole enää niin miellyttävä katsella silmissään kuin iloista ja nauravaa, nuorta kaunista ihmistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti